10.10.2010

Ihanat Broadwayn markkinat

Okei, tää itä-Lontoon hehkuttaminen saakoon loppua heti tämän kirjoituksen jälkeen, mutta en voi olla kertomatta Broadwayn markkinoista. Juuri sopiva sekoitus vintagea, pikkuisia koiria, pyöriä ja tietty ruokaa! Tässä vähän kuvia, jospa ne havainnollistaisivat asiaa.










Sen sijaan Lontoon ruoka-asioista aion tehdä kyllä vielä pari merkintää, koittakaa kestää. Nyt aion ensin vähän nukkua univelkoja pois matkan jäljiltä.
/E

Luomu-Lontoo





Aivan kuten Suomessakin, kaikki luomu tai siihen viittaava tuntui olevan Lontoossa nyt kovassa huudossa. Kaupat pursusivat orgaanisia tuotteita, ja siellä täällä oli kahviloita, jotka mainostavat olevansa natural, organic tai jotakin muuta. Tämä trendi on omasta mielestäni oikeasti tosi positiivinen (verrattuna moniin muihin), tosin ongelma on tietty sen kontrolloiminen, mikä tosiaan on vaikkapa luomua. Enkä tiedä, kuinka suuri hyväntekijä Pret A Manger -ketjukaan loppujen lopuksi on, vaikka se väittääkin antavansa esimerkiksi kaikki kolmioleipänsä päivän päätteeksi hyväntekeväisyyteen. Noh, toisaalta Pretin kolmioleivän syöminen ainakin tuntuu paremmalta teolta kuin vaikka Burger Kingiin käveleminen. Se riittäköön.
/E

9.10.2010

Mmm, mikä munakoiso

Ruuan alkuperäinen nimi on taivaallinen pesto-munakoisoruoka. Aika suuria lupaava nimi! Resepti bongattiin Kotiliedestä (18/2010), jossa esiteltiin lukijoiden parhaat jauhelihaherkut. Tehtiin ruoka yhdessä äitin kanssa. Sen eduksi laskettakoon:

- helpot ainesosat
- moussakan ja lasagnen tyylinen uuniruoka, mutta monta kertaa helpompi tehdä
- aikaa valmistamiseen meni noin vartti (+ kypsymisaika uunissa)
- kasvisruokamainen liharuoka (tarkoittaa, että jauhelihaa ei huomannut, joten sen voisi hyvin korvata soijarouheella)

Ainoa miinus on se, mikä Kotiliedessäkin mainittiin: "Hieman liian rasvainen". Vai voiko se olla miinus?

Pesto-munakoisovuoka

nokare voita
2 sipulia
400 g jauhelihaa
1 tl basilikaa
suolaa ja mustapippuria
150 g pakastepinaattia
1 munakoiso
1 dl pestoa
2 dl kermaa tai ruokakermaa
kalamataoliiveja
juustoraastetta

Kuullota silputut voissa. Ruskista jauheliha. Mausta basilikalla, suolalla ja mustapippurilla. Lisää kohmeinen pinaatti ja anna sulaa.

Viipaloi munakoiso ohuiksi renkaiksi. Lado puolet viipaleista voidellun vuoan pohjalle. Kaada päälle jauhelihaseos. Lisää loput munakoisoviipaleet.

Sekoita kerma ja pesto. Kaada seos vuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Ripottele päälle oliiveja ja juustoraastetta (jätä Tanelille yksi oliiviton nurkka). Paista vielä kymmenen minuuttia. Tarjoa salaatin kanssa.

/A

Äidin punajuuripasta

Tämä pasta on aika usein toivelistan kärjessä, kun äiti kysyy, mitä ruokaa halutaan kotiviikonloppuna syödä (valmistaminen on aika paljon helpompaa, jos omistaa tehosekoittimen, jolla voi silputa punajuuret siististi). On varmaan jo käynyt ilmi, että ollaan E:n kanssa aika kovia punajuurifanaatikkoja. Tällä kertaa äiti teki ruuan etikkapunajuurista. Nopsaakin nopsempaa ja sitäkin parempaa!

Punajuuripasta

1/2 kg punajuuria
sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
aurajuustoa
basilikaa

pastaa

Laita suolavesi kiehumaan pastaa varten. Raasta blenderissä 1/2 kg kuorittuja punajuuria. Kuullota niitä öljyssä silputun sipulin kanssa. Lisää joukkoon hienonnettu valkosipulin kynsi ja ruokakerma. Anna muhia, kunnes pasta on kiehunut kypsäksi. Mausta suolalla, pippurilla, basilikalla ja aurajuustolla. Laita lämmitettyyn astiaan kerroksittain pastaa ja punajuuriseosta. Ripottele pinnalle aurajuustoa, tuoretta basilikaa tai rucolaa. Laiskimmat meistä ovat tehneet tätä pastaa myös valmiista purkkipunajuurista. Silloin tämä ruoka on maailman paras pikaruoka!

/A

8.10.2010

Itä-Lontoon hipsterit


Lontoon-loma jatkui eilen tutustumisella itä-Lontooseen. Nykyään kaikki hip tapahtuu kuulemma idässä, ja siksi kaikki hipsterit suuntaa sinne. Niin myös me. Eikä ihme, Shoreditchissä (kävelymatka Liverpoolin asemalta) on söpöjä vintageliikkeitä (esim. Absolute Vintage), paljon värikkäitä pyöriä (Rough Traden levykaupassa oli jopa sisällä pyöräparkki!) - ja sitten tietenkin kivoja kahviloita. Me käytiin hieman loft-henkisessä kahvila-baarissa Brick Lanen läheisellä poikkikadulla. Paikan nimi on 1001.


Tästäkin on ollut jo aiemmin jossain lehdissä, mutta idässä on myös tämä hassu Double Decker, joka on muutettu kasvisruokakahvilaksi (RootMaster). Otin vain kuvan ohimennessä, ei käyty siellä, kun auto näytti aika täyteen pakatulta.

Akku loppuu, joten jatkan tästä myöhemmin!
/E

6.10.2010

Cupcake-varoitus!




Terveisiä Lontoosta, vietetään täällä syyslomaviikkoa! Tarkoitus oli olla tekemättä yhtään mitään erikoista - ja toistaiseksi suunnitelma on onnistunut oikein hyvin. Ollaan lähinnä kuljeskeltu ympäriinsä ja syöty. Paljon.

Lontoon on vallannut suuri cupcake-trendi. Joka puolella myydään cupcake-krääsää (esimerkiksi cupcake-suihkumyssyjä), siellä täällä on cupcakeja tarjoavia kahviloita ja kirjakaupoissa on cupcake-reseptikirjoja. Sitten on The Hummingbird Bakery (jonka olen bongannut Notting Hillistä ja Sohosta), joka on vienyt idean asteen verran pidemmälle. Kahvila tarjoaa pelkästään cupcakeja ja on tehnyt jopa oman reseptikirjan. Suosittelen ainakin porkkanakakku-cupcakea, se oli parasta (ja ehkä epäterveellisintä) mitä oon syönyt vähään aikaan. Ja kotiinkuljetus näyttää nettisivujen perusteella toimivan 24/7.

Lisää (ruoka)kuulumisia myöhemmin, nyt lähdetään keikalle!
/E

1.10.2010

Runo, mulla on sua ikävä!


Pyörähdin tällä viikolla Tampereella ja täytyy sanoa, etten ole Helsingissä asuessani vielä onnistunut löytämään yhtä ihania kahviloita kuin Tampereella. Vietettiin siskohetki kahvila Runossa teetä litkien ja kanelipullaa syöden. Pakko myös mainita, että Ojakadulla on ehkä Suomen ihanin vintage-liike Vintage garden. 20-luvun tunnelmaan altistuneena leikkasin pari päivää tän jälkeen kampaajalla 20-lukulaisen tukan. Iih.
/E