24.2.2010

Satay-kastike on uusi ketsuppi


Päivän lohturuoka osa 1: Satay-kanasalaatti. Ohje Foodoo-ohjelmasta.

Kanavartaat oli aika hauskoja, mutta ehdoton hitti oli satay-kastike. Syystä että:

a) mulla on yhä pähkinähimous
b) se oli vaan aika hyvää!

Satay on uusi ketsuppi, uusi chilikastike ja uusi hummus! ET jo haaveili laittavansa sitä yöllä (jääkiekkoa katsoessaan) leivän päälle.

Satay-kastike

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 chilipalko
1 rkl inkivääriä raastettuna
0,5 dl öljyä
1 tl jauhettua juustokuminaa
2 rkl fariinisokeria
2 dl suolapähkinöitä
2 dl kookosmaitoa
1 dl soijaa (ei tarvi ihan niin paljon)
1 limen mehu

Hienonna sipuli, valkosipuli, chili ja inkivääri. Kuullota öljyssä, lisää juustokumina ja sokeri. Jäähdytä ja kaada tehosekoittimeen (itse survoin sauvasekoittimella). Lisää sekoittimeen pähkinät, kookosmaito, soija ja limemehu. Sekoita tasaiseksi.



Vartaat tehtiin leikkaamalla broilerin rintafileestä 4 siivua, pujottamalla puuvartaaseen ja paistamalla pannulla.

Salaattiin marinoitiin paprikaa balsamicosiirapissa, johon oli lisätty korianteria ja 2 pientä punaista chiliä pilkottuna. /A

23.2.2010

Sitruuna-valkosuklaamousse praliinilla

Kotiliedestä löytyi hauska jälkkäriohje. Sitruunainen ja valkosuklainen mousse oli ihanaa (sitruunan raikkaus saa unohtamaan, että joukossa ei ole hedelmiä), mutta vielä parempaa oli pähkinä-mantelipraliini.



Se oli hauskaa, sillä
a) oli helppo tehdä ja näytti aika kauniilta!
b) mulla on viime aikoina ollut tosi kova pähkinävillitys.

Valkosuklaamousse

100 g valkosuklaata
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
2,5 dl vispikermaa
1/2 dl sokeria
2 valkuaista

Sulata suklaa varovasti mikrossa. Pese sitruuna, raasta kuori ja purista mehu. Mittaa kerma, raaste ja sokeri kulhoon, vatkaa vaahdoksi. Kaada joukkoon mehu, vatkaa jähmeämmäksi (ei liian tiiviiksi). Sekoita joukkoon valkosuklaasula. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää sekaan.

Lusikoi tarjoilukippoihin, peitä kelmulla ja anna makujen tasaantua muutama tunti. Koristele praliinilla juuri ennen tarjoilua.

Praliini

1 rkl rypsiöljyä
1 dl kokonaisia kuorittuja manteleita
1 dl saksanpähkinöitä
1 1/4 dl sokeria

Levitä rypsiöljy leivinpaperin päälle pullasudilla. Laita pähkinät, mantelit ja sokeri pieneen paksupohjaiseen kattilaan.

(Tässä vaiheessa kannattaa sulkea pienet villakoirat ja muut uteliaat pois huoneesta. Roiskeet on vaarallisen kuumia!) Kuumenna varovasti liedellä. Sekoita kunnes sokeri sulaa ja seos muuttuu kastanjanruskeaksi.

Nosta kattila liedeltä. Kaada seos NOPEASTI leivinpaperille ja levitä tasaiseksi. Odota, kunnes on täysin jäähtynyt (Tässä vaiheessa kannattaa pitää uteliaat, rypsiöljystä pitävät pikkuvillakoirat ja malttamattomat poikaystävät poissa pöydältä).

Tee praliinista sopivankokoista murskaa veitsellä. /A

Vaikea vuohenjuusto

Meillä on vuohenjuuston kanssa ollut pitkään vaikea suhde. Periaatteessa pidän sen mausta, tai ainakin haluaisin pitää. Silti liian usein ravintoloissa on käynyt niin, että juustoa on ollut aivan liikaa annoksen kokoon nähden ja pistävä maku on alkanut ällöttää.

Nyt päätin aloittaa tutustumisen alusta.

Tein Kotilieden ohjeella Tomaattista vuohejuustokeittoa. Ohjeen antoivat Kauppahallin Soppakeittiön ravintoloisijat. Ja kävi niin, että oli tosi hyvää! Balsamicosiirappia voi käyttää kastikkeena monessa muussakin.

Tomaattinen vuohejuustokeitto

2 porkkanaa
250 g palsternakkaa
2 sipulia
3-4 valkosipulia
1 pieni purjo
2 pientä punaista chiliä
2 rkl oliiviöljyä
2 liemikuutiota
0,5-1 l vettä
2 purkkia tomaattimurskaa
200 g tomaattipyreetä
1 rkl sokeria
vuohenjuustoa

Pilko porkkanat, palsternakka ja sipulit. Halkaise purjo, huuhtele ja pilko. Poista chilin siemet, hienonna. Kuullota kasviksia öljyssä, lisää vettä ja tomaattimurskaa (niin paljon kuin kattilaan mahtuu: alkuperäisessä ohjeessa oli 3 purkkia tomaattimurskaa).

Lisää pahamaineiset liemikuutiot, tomaattipyree. Anna kiehua hiljalleen noin puolituntia. Mausta sokerilla, tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Keiton kiehuessa valmista balsamicosiirappi. Kaada pieneen kattilaan saman verran tummaa balsamicoa ja sokeria (esim. 0,5 dl). Kiehauta paksuksi.

Annostele keiton päälle SOPIVASTI vuohenjuustoa. Huom. ei liikaa, sitä saa kyllä sitten hakea lisää. Ettei ala ällöttää. Valuta vuohenjuuston päälle balsamicosiirappia ja oliiviöljyä. /A

21.2.2010

Ruokaisat levyt, osa 3




Tänään käytiin metsästämässä levyaarteita (tai T kävi ja me etsittiin kippoja ja kuppeja). Sattuipa silmiin taas muutama ruokateemainen levy. /E&A

Muiden tekemiä herkkuja




Viikonloppuna sain käydä vieraissa pöydissä herkuttelemassa. Perjantaina Anu teki ihanaa afrikkalaista kana-papupataa (mulle vielä kasvisversio, mahtavaa!), jota syötiin tietenkin sormin. Ruoan jälkeen olin niin täynnä, että sain hikan.

Sunnuntai-iltana söin pikkuveljen rakkaudella (?) tekemiä lettuja. Vehnäjauhot oli loppu, mutta sämpyläjauhoista tuli aivan yhtä hyviä. Ja lettujen seuraksi sain kuunnella kellopeli-kitara-esitystä PintAndWeFall:in What Is Shark -biisistä. /E

15.2.2010

Nuudeliolympialaiset


Amerikkalaiselokuvissa on monesti aina näitä syömiskilpailuja, mutta tähän mennessä niitä ei vielä ole Suomessa näkynyt. Tamperelaisravintola Hanabi on siis ehkä aloittamassa uutta trendiä. Tosin nuudelit on siinä mielessä vähän pelottavia, että ne takertuu helposti kurkkuun, kun yrittää syödä nopeasti.
Kuka aikoo osallistua? Nuudelit Hesen kastikkeella vai ilman?
/E&A

11.2.2010

With or without you (eli asiaa arominvahventeista)


Kävin aamulla tankkaa-massa ekokauppa Ekolosta pyykin-pesuainetta ja ostinpa samalla paketin kasvis-liemikuutioita (2,50 euroa). Viime aikoina mediassakin on vihdoin alettu puhua siitä, että arominvahvennetta (joista yleisin taitaa olla natriumglutamaatti, E621) ei enää tungettaisi ruokiin. Espoon kaupunki ainakin teki pioneeripäätöksen muuttaa kouluruoka kokonaan natriumglutamaattivapaaksi ja se on kyllä tosi hienoa se!

Itse veikkaan, että tavallisissa kasvisliemikuutioissa arominvahvennetta tulee vielä olemaan pitkän aikaa. Ja koska olen peruslaiska, käytän aika paljon liemikuutioita esimerkiksi keittojen maustamiseen. Siksi tuntuu paremmalta maustaa ruoka esimerkiksi näillä Ekolon kuutioilla ilman keinotekoisia aineita, joiden kaikista vaikutuksistakaan ei oikein olla selvillä. Ja näiden kasvisliemikuutioiden kasvikset on vielä luomuviljeltykin, aijai!
/E

9.2.2010

Paahdettu punajuuri-kookoskeitto


Jääkaapissa oli ollut iät ja ajat pussillinen punajuuria, joten ajattelin tehdä Me Naisten ohjeella punajuuri-kookoskeittoa. Punajuuret, perunat ja sipuli paahdetaan uunissa, mikä tekee aina keitosta kivan syvän makuista, tykkään!

Punajuuri-kookoskeitto
(4:lle)

800 g punajuuria
2 perunaa
2 punasipulia (laitoin vain yhden)
1 valkosipulin kynsi
öljyä
2 tl kuivattuja yrttejä, esim. oreganoa
1/2 tl suolaa
mustapippuria
1 l kasvislientä
2 dl kookosmaitoa

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuori ja lohko punajuuret, peruna, sipuli ja valkosipuli. Laita kasvikset uunivuokaan. Pirskota päälle öljyä, ripottele joukkoon yrtit, suola ja mustapippuri. Kääntele kasviksia, että mausteet sekoittuvat. Paahda uunissa 30-40 minuuttia. Kiehauta kasvisliemi kattilassa, lisää kasvikset ja soseuta. Lisää kookosmaito ja kuumenna kiehuvaksi.

/E

5.2.2010

Fenkolilovers


Haaveiltiin tästä Olivian fenkoli-lohikeitosta jo pari viikkoa sitten, ja eilen oli aika kokeilla. Ja olihan se tietenkin aivan älyttömän hyvää. Me siis selvästikin kuulutaan niihin ihmisiin, jotka tykkää fenkolin anismaisesta mausta. Kaikki eivät.

Keittoa syödessä katsottiin taas Top Chefiä (ja huono Martina-ohjelmakin vielä keiton jälkeen..). Top Chef on tällä tuotantokaudella hauska, koska siellä kisaa suomalaissyntyinen, ylimielinen Stefan.

Fenkoli-lohikeitto
(4 annosta)

1 iso salaattifenkoli
1 iso sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
2 vihreää chiliä
1 tl korianterin siemeniä
1 tl sinapinsiemeniä
1/2 tl fenkolinsiemeniä
3 rkl voita tai öljyä
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
4-6 aurinkokuivattua tomaattia
3 rkl tomaattipyreeta
7 dl vettä
3 rkl kalafondia
1-2 rkl sokeria
0,5 g sahramia (jäi multa pois)
4 dl kookosmaitoa
400 g lohifileetä
(ripaus suolaa)
runsaasti hienonnettua korianteria

Pese fenkoli ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja viipaloi sipulit, halkaise chilit ja poista siemenet.

Murskaa huhmareessa siemenet, chilit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää murskattu tahna.

Lisää hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit, raastettu inkivääri, sipulit, fenkolit ja pyree. Kuullota. Lisää vesi, kalafondi ja sokeri. (Mausta sahramilla.) Anna kypsyä miedollä lämmöllä poreillen noin 10 minuuttia. Lisää kookosmaito ja jatka kypsentämistä vielä viitisen minuuttia, Mausta tarvittaessa suolalla tai sokerilla.

Leikkaa lohifilee kuutioiksi ja lisää keittoon. Lisää hienonnettu korianteri. Lohipalat kypsyvät kuuman keiton joukossa parissa minuutissa.

Keiton alkuperäinen nimi oli "Sahramilla maustettu fenkoli-lohikeitto", mutta koska mulla ei ollut sahramia, jätin sen pois nimestäkin.

Nyt kaikki testaamaan fenkolia! Mulla jäi sitä vielä vähän jäljelle, joten taidanpas tehdä lähipäivinä vielä jotain muutakin fenkoliruokaa.

/E

1.2.2010

Vaatimus: Maoz Suomeen!!!


Kuunneltiin eilen kevään Primavera-festarin bändejä ja fiilistelin jo etukäteen, että Barcelonassa pääsen syömään ihanan Maoz-vegeketjun herkkufalafeleja. Niin yksinkertainen ja simppeli idea, että miks ihmeessä sitä ei ole kukaan tuonut Suomeen? Hmmm, taidankin lähettää postia Maozin väelle, nettisivuilla on "contact us"-osio. Kuva ei ole oma, vaan internetskusta. Nettisivut löytyvät täältä: Maoz - siellä saa muuten harjoitella oman falafelin täyttämistä. Tämä tuntuu jo julmalta pilalta, kun meillä ei ole Maozia lähellä!

Kevyemmät kasvishampparit olis muutenkin loistovaihtoehto monien muiden ketjujen majoneesi-ällöhampeille. Tulee mieleen se Peloton-kampanja, jolla haettiin vähähiilisiä tuotteita ja palveluita (kisan taisi voittaa Liisa Jokisen ideoima Nopsa-matkatoimisto). Kilpailua kampanjoitiin kuvalla, jossa oli "fresh burger". Se taas kuulostaa aivan Maozilta!

/E