25.3.2013

Ruokailu ja urheilu, uu-u, uu-u!


Vielä vuosi sitten olin ihminen, joka vihasi sienestämistä ja ärsyyntyi, kun muut hehkuttivat sienestyskokemuksiaan. Ja vielä kuukausi sitten olin ihminen, joka vihasi hiihtämistä ja ärsyyntyi, kun muut hehkuttivat hiihtokokemuksiaan. Muutama viikko sitten minusta tuli ihminen, joka sanoo "jos otan mun sienestysrepun mukaan hiihtoretkelle, niin voidaan laittaa eväät sinne!"

Sunnuntaina ei tosin tarvittu eväitä, sillä uunissa odotti luomulihapata. Sivupolkuna (latuna?) tähän: oli hauska huomata, että luomunaudanlapa maksoi suurin piirtein saman verran kuin tavallinen jauheliha. Kun kypsennysaika on pitkä, ei lihan todellakaan tarvitse olla sisäfilettä. Toisin sanotusti: luomuliha ei ole kallista, kunhan tekee ruokaa ilman kiirettä. Suosittelen myös Urtekramin luomuriisiä.

Naudanlapa savipadassa

luomunaudanlapaa
3 dl tummaa riisiä
4 salottisipulia
valkosipulia
5 luomuporkkanaa
soijaa
kokonaista maustepippuria
kokonaista mustapippuria
laakerinlehti
hunajaa
portviiniä
kermaa

Laita savipata kylmään veteen noin puoleksi tunniksi. Pilko lapa sopivan kokoisiksi paloiksi, ripottele päälle suolaa ja ruskista pannulla voi-öljyseoksessa. Siirrä lautaselle.

Kuullota pannulla ronskiksi lohkoiksi pilkottuja sipulilohkoja ja paloiteltuja porkkanoita. Lisää vettä (noin tuplamäärä suhteessa riisiin). Lisää soijaa, maustepippurit, mustapippurit ja laakerinlehti. Lisää viini, kiehauta ja tarkista maut.

Kaada riisi padan pohjalle. Nostele päälle lihat ja kaada kasvikset ja suurin osa nesteestä. Laita pata uuniin ja säädä uuni noin 180-asteeseen. Anna kypsyä rauhassa noin 3 tuntia. Kermaa voi lisätä viimeisen tunnin aikana haluamansa määrän.

A

17.3.2013

Keitto kukkakaalista. Plus vähän korianteria tietty.

Tähän kivanmakuiseen keittoon tuli inspiraatio useammalta eri taholta: Ensin Vipe kertoi tehneensä hyvää sosekeittoa kukkakaalista, sitten silmiin osui Kotiliesi-lehden korianteriöljyn kanssa tarjoiltu kukkakaalikeitto. Ja sitten kaapissa oli vielä sopivasti käyttöä odottava avattu valkkari.

Jostain syystä ainakin mun omaan makumaailmaan sopii aina kaikki kukkakaalista tehty, siitäkin huolimatta, että kyseisen kasviksen maku on mieto. Tai ehkä just sen takia. Tämän keiton makua tehostaa vielä tuo korianteriöljy (T vaatii nykyään jokaiseen ruokaan korianteria, ja välillä ollaan etsitty ruukkua jopa neljästä eri kaupasta).


Kukkakaalikeitto korianteriöljyllä

voita
purjon vaalea osa
sipuli
iso kukkakaali
1 dl valkoviiniä
litra vettä
suolaa, mustapippuria
2 dl ruokakermaa
vaniljatangosta pikkuisen siemeniä

Korianteriöljy:
ruukullinen korianteria
oliiviöljyä
1 tl sitruunamehua
suolaa, mustapippuria

Halkaise purjo ja pilko se osiin. Pilko myös sipuli. Kuullota pannulla voissa. Lisää pilkottu kukkakaali, vesi, valkoviini ja mausteet. Keitä parikymmentä minuuttia. Soseuta keitto ja lisää kerma.

Jauha korianterinlehdet ja muut ainekset sauvasekoittimella mausteöljyksi ja tarjoile se keiton kanssa.

E

Aurinkoisen sunnuntain lusikkaleivät

Täällä ei nyt kirjoittele bloggaajakolmikon makeahiiri, vaan se, joka ei yleensä leivo. Tänä sunnuntaina teki kuitenkin mieli jotain makeaa, ja mielellään jotain vähän vanhanaikaista. Lusikkaleipiä! Ja maitoa!

Käytin taikinaan spelttijauhoja ja ruokokidesokeria, ja varmaan just näiden komponenttien takia pikkuleipien maku muistutti ihanasti kaupanhyllyn suosikkikeksejäni, Bastogneja (vaikkei näissä ollutkaan kanelia). Jes!

Spelttiset lusikkaleivät

200 g voita
1,5 dl ruokokidesokeria
4 dl spelttijauhoja
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria

Täytteeksi vadelmahilloa, pinnalle sokeria

Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Anna poreilla viitisen minuuttia ja odota, että vaahto alkaa laskeutua. Kaada voi kulhoon, lisää sokeri ja sekoita seos tasaiseksi. Anna jäähtyä.
Sekoita sooda ja vaniljasokeri spelttijauhoihin ja lisää seos aiempaan sokeri-voimössöön.
Leivo lusikkaleivät tee- tai ruokalusikalla, riippuen, minkä kokoisia lusikkaleipiä haluat. Asettele leivinpaperille ja paista lusikkaleipiä 175-asteisessa uunissa reilut 10 minuuttia.
Levitä pikkuisen jäähtyneeile lusikkaleivänpuolikkaille vadelmahilloa ja paina puolikkaat yhteen. Pyörittele sokerissa.

E

10.3.2013

Pikkuinen porkkanakakku maaliskuun kunniaksi


Kävimme viime viikonloppuna Uudenmaankadun Fleuriste -kahvila-kukkakaupassa. Tila oli viehättävä, kakut herkullisia ja kukkakaupan ja kahvilan yhdistelmä ihan mainio idea. Palvelu oli jostain syystää melko kalseaa, mutta sekään ei haitannut, kun saimme matkaan ihanan kimpun keltaisia jaloleinikkejä.

Fleuristen innoittamana oli pakko jatkaa kahvilatunnelmaa kotona leipomalla oma porkkanakakku. Kakkuihin pätee usein sama logiikka kuin eväsleipiin: on kivempaa syödä monta pientä kuin yksi iso. Siksi teimme yhden pienen pikkukakun ja lopusta taikinasta yksittäisiä muffinsseja.

Porkkanakakku ja muutama porkkanamuffinssi

Pohja:

4 munaa
4 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 dl spelttiä
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
3 dl luomuporkkanoita hienoksi raastettuna
150 g voita sulatettuna

Kuorrutus:


50 g voita tai margariinia
150 g tuorejuustoa
2 dl tomusokeria


Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon varovasti vuorotellen jauhoseosta, porkkanaraastetta ja rasvaa. Sekoita tasaiseksi. Kaada vuoka voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan tai muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia (muffinssit valmistuvat nopeampaa). Anna pohjan jäähtyä. 

Valmista sillä aikaa kuorrutus. Sekoita rasva ja tuorejuusto. Lisää tomusokeri. Levitä kuorrutus tasaisesti jäähtyneelle pohjalle.

A

7.3.2013

Aamu pelastettu!

Sillon, kun on jaksanut herätä ensimmäistä kertaa viikkoon ennen puolta päivää, saa palkita itsensä herkkuaamiaisella. Tällä kertaa kaapista löytyi useita avattuja paketteja mysliä ja kovettuneita kuivahedelmiä ja niistä muodostui nämä mysliannokselta maistuvat herkkumuffinssit.

Myslimuffinssit (5 isoa muffinssia)

1,5 dl mysliä
1,5 dl grahamjauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl hunajaa
2 dl soijajogurtia
1 kananmuna
30g margariinia
kuivahedelmiä pieninä palasina

Mittaa ja sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita joukkoon soijajogurtti, hunaja, pilkotut kuivahedelmät, muna ja margariini. Annostele taikina vuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia, kunnes muffinssien pinta on alkanut halkeilla.

V

3.3.2013

Nurinkurinsään bouillabaisse



Eilinen päivä oli ihanan keväinen: kadut olivat kuivia ja ulkona tarkeni ilman pipoa, sifonkihuivi korvien suojana. Ostettiin kimppu keltaisia leinikkejä ja soviteltiin kevätvaatteita.

Sitten tapahtui jotain, mitä Hesari kutsuu lumimyräkäksi, Iltalehti nurinkurinsääksi ja Ilta-Sanomat myrskyksi. 

Ei auttanut kuin sytyttää kynttilät ja laittaa bouillabaisse liedelle.

Bouillabaisse

3 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
reilusti persiljaa
10 kpl fenkolinsiemeniä
1 varsisellerin varsi
1 iso fenkoli
4 porkkanaa
2 tlk kuorittuja tomaatteja
kalojen perkuujätettä tai 1,5 rkl kalafondia

sekaisin erilaisia tuoreita mereneläviä, esimerkiksi
150 g turskaa
250 g lohta
4 keitettyä jättikatkarapua 
12 sydänsimpukkaa

Aioli

1 kananmunan keltuainen
1 tl sinappia
vajaa ruokalusikallinen valkoviinietikkaa
hyppysellinen suolaa
noin 1,5 dl rypsiöljyä
1 valkosipulinkynsi

Ota aiolin ainekset huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen majoneesin tekoa.

Jos käytät perkuujätettä, keitä sitä 1,5 litrassa vettä (tai tee isompi satsi ja pakasta osa) parikymmentä minuuttia. Kuori vaahtoa välillä pois. Siivilöi ja mausta suolalla ja pippurilla.

Pilko kasvikset ja kuullota niitä kattilassa oliiviöljyssä. Lisää kuoritut tomaatit ja kalaliemi. Jos et tehnyt itse kalalientä, lisää tässä vaiheessa kalafondi ja noin litra vettä.

Tee tässä välissä aioli. Sekoita kulhossa vispilällä keltuainen, suola, valkoviinietikka ja sinappi. Kaada öljyä ohuena norona ensin muutama ruokalusikallinen ja sekoita koko ajan. Kun seos alkaa paksuuntua, lisää norona loput öljystä. Sekoita joukkoon valkosipuli. Tarkista lopuksi suola. 

Suolaa kalat kevyesti. Leikkaa kalat, mutta jätä isohkoiksi paloiksi. Heitä kalat keittoon.  Lisää lopuksi ravut ja simpukat ja kypsennä vielä pari minuuttia.

A

2.3.2013

Hieno ilta Foodstockissa


Vietettiin perjantai ensimmäistä kertaa järjestetyssä Foodstockissa Kellohallissa. Foodstock on ruokafestari, jota rytmittää elävä musiikki (perjantaina herkkis Moonface ja uskomaton Sean Nicholas Savage). Kolme huippukokkia, pöytiintarjoilu, mutta ilman jäykistelyä ja pukukoodeja. Langustiineja ei päästy maistamaan, sillä ne eivät saapuneet ajoissa, ja yöpala jäi tällä kertaa kokonaan väliin. Silti illasta jäi todella hyvä maku.

Foodstockista sanottua:

"Tän takia en ole enää kasvissyöjä." (Possunpotka)
"Tää on kuin Sebastien Tellier, joka ois syntynyt trailer parkiin." (Sean Nicholas Savage)
"En uskois, että suolaisen ystävänä sanon näin, mutta tää jälkkäri vois olla makeampaa." (Jogurttijälkiruoka)
"Pitäiskö ottaa toiset lasit sitä jälkiruokaviiniä?" (italialainen Secco Bubbles -muscat)

A&E



1.3.2013

Ulos kuoresta: perjantai-illan simpukkakokeilu

Ajatus tuli viime syksynä. Pitäisikö syödä joku päivä simpukoita? Uskaltaisiko niitä tehdä itse? Osaisiko ne valmistella oikein? Aloitimme sinisimpukoista, teimme yhden osterikokeilun (niiden merellinen maku oli todella äärielämys) ja nyt ostimme vongole-simpukoita. Kaikkien valmistaminen on ollut ihanan simppeliä. Simpukoiden elonmerkit oli tosi helppo havaita: ne tarkistettiin ensimmäisen kerran kalatiskillä, matkan aikana kuolleet poistettiin joukosta puhdistusvaiheessa ja viimeinen tarkistus tehdään lautasella: kiinni olevia ei syödä.

Vongolet ovat siis niitä pieniä ja kauniita, jotka on totuttu tarjoamaan spaghetin kanssa. Ne toimivat hyvin myös sinisimpukoiden tapaan tarjoiltuna.

Tarvitset: kaksi, kolmesataa grammaa simpukoita per syöjä, puolikkaan pullon huonoa valkoviiniä ja puolikkaan hyvää. Yrttejä, ranskanperunoita, vaaleaa leipää ja majoneesia.


Vongole-simpukat valkoviinikastikkeessa

Liemi

600 g vongole-simpukoita (tai sinisimpukoita)

2 sipulia tai 8 kevätsipulin vartta
3 valkosipulinkynttä
runsaasti tuoretta persiljaa
tuoretta timjamia (myös muut yrtit käyvät)
1 laakerinlehti
50 g voita
valkoviiniä

Aioli

Majoneesia
2 hienonnettua valkosipulinkynttä

ranskanperunoita, vaaleaa leipää

1) Sekoita ensin aiolin ainekset keskenään ja laita kylmään. Jos teet itse ranskanperunat, valmistele ne tässä välissä.

2) Kuullosta silputut sipulit ja yrtit voissa kattilan pohjalla. Lisää valkoviiniä ja kiehauta. Käännä lämpö pienemmälle.

3) Valmista sillä aikaa lisukkeet, eli laita ranskanperunat uuniin. Kata pöytä ja pilko leipä, sillä simpukat ovat parhaimmillaan juuri kypsennettyinä. Odottaminen saa ne sitkistymään.

4) Pese simpukat juuresharjalla. Sinisimpukoista lähtee enemmän hiekkaa ja likaa kuin vongoleista. Jos simpukka on auki, kopauta sitä tylpällä esineellä.

Tässä eläviä simpukoita:


Tässä taas simpukka, joka ei mene kiinni. Aukinaiset heitetään tässä vaiheessa pois.
Vongole-simpukat ova tämän jälkeen valmiita keitettäviksi, sinisimpukoista tulee vielä poistaa parta. Ota parta veitsen ja peukalon väliin ja vedä ronskisti.

5) Nosta liemen lämpötilaa niin että neste kiehuu. Kaada simpukat kattilaan ja peitä kannella. Simpukoiden ei tarvi peittyä nesteeseen, vaan höyry kypsentää ne. Simpukat ovat valmiita neljän – viiden minuutin kuluttua. Voit joko nostaa kattilan pöytään sellaisenaan tai erotella simpukat ja liemen toisistaan siivilän avulla.

Nosta pöytään se parempi pullo kylmää valkoviiniä.