18.7.2011

Gopalin brunssi, kesäinen Tampere!






Oi! 15 euron hintainen Gopalin (siis sen Kuninkaankadun, ei Tammelan) brunssi sai aikaan ihastuneita huokauksia: erilaisia tahnoja ja tuoreita sämpylöitä ja hedelmiä. Onneksi kuva ei kerro, että syödessä alkoi sataa kaatamalla.
/E&A

Muikku & lettu @ mökki


8.7.2011

Oodi Ålannille

Oi Ahvenanmaa / Sieltä paikallisia herkkuja saa
Olin varma että lohta / Jostain ravintolasta löytäisin kohta
Mutta perille päästyä / Aloin väsyä
Ruokapuoli minut petti / Ei auttanut kartat ja netti
Onneksi ahomansikoita oivia / Sain tienvarsilta poimia
Ja matkan varrella löysin myös kakkuja makeita / Tosin kahviloiden olemassaolosta ei ole takeita.






P.S. Kalaruokaa ja saaristolaisleipää löysimme kuitenkin viimeisenä iltana Maarianhaminasta, det var jättebra!



/E

Voihan Saslik - miltei unohdin sinut!


Kuukausi sitten me juhlittiin Annen synttäreitä Saslikissa venäläishenkisissä tunnelmissa. Päädyin tilaamaan härkää, kun pöydästä alkoi kuulua Iivanan miekka (joka oli jättimäinen lihaisa varras) -tilauksia, ja yhtäkkiä lohi alkoi tuntua hirveän tylsältä vaihtoehdolta.

Annos (tuollainen lankku jaetaan siis kahdelle, tiedoksi, ja sekin oli aivan hurjan paljon ruokaa) maistui mahtavalta kaikkine haudutettuine lisukkeineen. Ja lihakin oli hyvää. Erityisen mielenkiintoista oli seurata onnittelulaulua laulamaan tulleen naisen leukalihasten toimintaa.
/E

20.6.2011

Hetken oli jo kesä



Take awayta Iriksestä.



Me ollaan menty sekaisin uusista perunoista ja sillistä.







Zucchini-ravintolan lounaalla oli sienikastiketta. Maistui siskoille.

Kuinka monta serkkua tarvitaan leipomaan kakku?


No ainakin kolme - ja yksi kännykkälaskin kertomaan, kuinka paljon suklaata kakkuun tulee.
/E

14.6.2011

Tuoksut niin sushilta

Kuten Cosmopolitan opetti meille itsenäisille naisille viikonloppuna, naisen tulee kehua miehensä tuoksua, sillä "hän pitää imartelusta". Eipä olisi vaikea homma, jos hän sattuisi käyttämään Demeterin tuoksuja. Sarjasta löytyy melkeinpä mitä vaan nestemäisessä muodossa: hattaraa, samppanjaa, suklaalla kuorrutettuja kirsikoita ja sushia. Jotenkin myös tuo punajuuri houkuttelee.


(Ei oikeesti.)

/A