Tämä testi on toteutettu jo viikkoja sitten Emmin ja Vipen kanssa. Oikea aika julkistaa tulokset on kuitenkin vasta nyt, kun ulkona riehuu sade ja pitää syödä pakastin tyhjäksi marjapakasteita varten. Vertailussa kolme kasvispakastepitsaa.

+Hyvänmakuinen pohja
+Houkutteleva pakkaus
-Pitsa ei vastannut paketin kuvaa
-Täytteet oli tylsiä pakastevihanneksia

+Eka ajatus: nam!
+Kolmelle jaettuna katosi nopeasti pelliltä
+Hauskaa syötävää, kun kaikilla jää pinaattia hampaisiin
-Maistuu pinaatilta ja muovilta (ei hyvä!), juusto voisi maistua voimakkaammin
-Tulee vähän mieleen kalanruoka (ei hyvä!)
-Tylsä pohja
-Ei tekisi mieli syödä yksin kokonaista pitsaa, jossa ei mitään muuta kuin pinaattia

+Nam vuohenjuustoa!
+Paprikan tilalla olisi voinut olla tomaattia, sopisi paremmin vuohenjuuston kanssa
-Kuivaa, olisi saanut olla mehukkaampi
-Tekee mieli jättää reunat syömättä
-Todella ankean näköinen kypsentämättömänä
-Melko ankean näköinen myös kypsennettynä
A&E&V
Toisin sanottuna mikään näistä ei saanut meiltä viittä tähteä. Vaikka yleensä emme ole näin nirsoja mitä ruokaan tulee.
VastaaPoistaEntä Dr.Oetkerin montsarella pintsa? Paras!
VastaaPoistaVai edellyttikö tämä testi jotain muutakin vihannesta kuin tomaattia? Joka on hedelmä.
Niin siis oikeastaan nämä oli sen verran tasottomia, että voisimme pitää piakkoin uuden testitilaisuuden. /A
VastaaPoista