24.2.2013

Lisää asiaa khachapureista eli kuinka ne tehdään


Samalla, kun Georgia-kuume nousee lähipiirissäni, on hyvä hetki hypettää vielä vähän lisää.

Mainio hostellinomistaja lupaili, että saisimme seuraavalla matkalla oppitunnin siitä, miten khachapureja tehdään. En malta odottaa! Eikä malttanut Paulakaan, sillä olen jo kaksi kertaa päässyt maistamaan Paulan itse leipomia khachapureja. Nämä kuvat ovat jälkimmäisestä gruusialaisesta illasta. Punaviini oli vuoden 2010 Pino-rypäleestä, georgialaista tuotantoa siis.

Ongelmallista on ennen kaikkea juusto, sillä georgialaisen juuston ostaminen Suomesta on melko vaikeaa. Mutta ei hätää: Paula ratkaisi asian tekemällä täytteen yhdistämällä mozzarellaa ja halloumia, ja sekoittamalla mausteeksi minttua  ja hunaja. Suosittelen kokeilemaan. Täytteet voi leipoa taikinan sisään juuri ennen kypsentämistä.

Toinen ihan mainio Georgia-henkinen ruoka, Badrijani nigvzit, syntyi näin:

Paahda munakoisokiekkoja uunissa öljyn, suolan ja kanelin kera. Tee päällä tahnaa, jossa on saksanpähkinöitä, öljyä, granaattiomenaa, hunajaa ja ennakkoluulottomasti kaikkia mahdollisia yrttejä.

Ja todistetusti granaattiomenan voi korvata myös karpalolla.

Suosittelemma kokeilemaan myös yrttitahnna pkhalia, erilaisia khinkali-nyyttejä (susikkeja olivat melkeinpä sienitäytteiset) ja ruukuissa kypsennettyjä papuruokia.

Kiitos Paula vinkeistä ja ihanasta illasta!

A

2 kommenttia:

  1. Ja matkakuume kohoaa myös Tampereella. Muistutuksena, että reseptiaihiot edustavat vahvaa suomi-gruusia fuusiota ja satunnaisia mielleyhtymiä. Georgian tädit ei välttämättä pistä kanelia munakoisoon. Mutta maistui silti.

    Oi voitasko jo lähteä?

    VastaaPoista
  2. Tämä oli ihan täydellistä fuusiota. Ei ehkä ollut yksi-yhteen georgialaisten matamien reseptien mukaan, mutta kaikki samat maut löytyivät.

    Ja voitais.

    VastaaPoista