Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkanakakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkanakakku. Näytä kaikki tekstit

10.3.2013

Pikkuinen porkkanakakku maaliskuun kunniaksi


Kävimme viime viikonloppuna Uudenmaankadun Fleuriste -kahvila-kukkakaupassa. Tila oli viehättävä, kakut herkullisia ja kukkakaupan ja kahvilan yhdistelmä ihan mainio idea. Palvelu oli jostain syystää melko kalseaa, mutta sekään ei haitannut, kun saimme matkaan ihanan kimpun keltaisia jaloleinikkejä.

Fleuristen innoittamana oli pakko jatkaa kahvilatunnelmaa kotona leipomalla oma porkkanakakku. Kakkuihin pätee usein sama logiikka kuin eväsleipiin: on kivempaa syödä monta pientä kuin yksi iso. Siksi teimme yhden pienen pikkukakun ja lopusta taikinasta yksittäisiä muffinsseja.

Porkkanakakku ja muutama porkkanamuffinssi

Pohja:

4 munaa
4 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 dl spelttiä
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
3 dl luomuporkkanoita hienoksi raastettuna
150 g voita sulatettuna

Kuorrutus:


50 g voita tai margariinia
150 g tuorejuustoa
2 dl tomusokeria


Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon varovasti vuorotellen jauhoseosta, porkkanaraastetta ja rasvaa. Sekoita tasaiseksi. Kaada vuoka voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan tai muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia (muffinssit valmistuvat nopeampaa). Anna pohjan jäähtyä. 

Valmista sillä aikaa kuorrutus. Sekoita rasva ja tuorejuusto. Lisää tomusokeri. Levitä kuorrutus tasaisesti jäähtyneelle pohjalle.

A

25.10.2009

Porkkanakakku pikkuveljille


Kun on ensin tehnyt kulhollisen punajuuripastaa ja pannullisen appelsiininuudeleita, pitää jälkkäriksi pakertaa pellillinen porkkanakakkua. Kaksi palaa vietiin mummulle, joka oli juuri päässyt kotiin sairaalasta.

Porkkanakakku

Pohja:


6 munaa
6 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
6 tl kanelia
9 dl porkkanaa hienoksi raastettuna
3 dl pullomargariinia tai
300 g margariinia sulatettuna

Kuorrutus:


100 g voita tai margariinia
200 g tuorejuustoa
3 dl tomusokeria


Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
Lisää muna-sokerivaahtoon varovasti vuorotellen jauhoseosta, porkkanaraastetta ja rasvaa. Sekoita tasaiseksi. Vuoraa korkealaitainen uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä. Valmista sillä aikaa kuorrutus.

Sekoita rasva ja tuorejuusto. Lisää tomusokeri. Levitä kuorrutus tasaisesti jäähtyneelle pohjalle.
A&E