Näytetään tekstit, joissa on tunniste munakoiso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste munakoiso. Näytä kaikki tekstit

4.10.2012

Makukokeiluja Keski-Pohjanmaalla

Viikonloppu tiivistettynä (tyylilaji Annin päiväkirja vuonna 1993): Olimme vaeltamassa. Sisko kaatui ja mursi käden. Menimme päivystykseen jonottamaan. Haaveilimme viisi tuntia ruoasta. Melkein salakuljetimme brie-juustoa odotussaliin. Pääsimme vihdoin kotiin. Teimme hyvää ruokaa. Kiitos!

Munakoisotahna

1 munakoiso
5 aurinkokuivattua tomaattia
soijaa
korianteria (paljon!)
ruohosipulia ja basilikaa

Itketä munakoisoja leivinpaperin päällä ja pyyhi nesteet pois. Lorauta päälle oliiviöljyä ja paista 200-asteisen uunin alatasolla. Soseuta yhdessä aurinkokuivattujen tomaattien ja yrttien kanssa. Notkista öljyllä.

Täytä tahnalla rieskarullia tai tarjoile sellaisenaan ruoan kanssa.


Wasabinmakuinen bataattipyre

2 bataattia
inkivääriä
wasabia
persiljaa
suolaa
soijaa
kasvisfondia

Kuori ja pilko bataatti. Keitä kypsäksi. Kaada ylimääräiset vedet pois ja soseuta. Raasta sekaan inkivääriä ja lisää maustet ja lopuksi wasabi vähän kerrallaan (käytimme noin 2 ruokalusikallista). Silppua sekaan persiljaa. Tarjoile lisukkeena.


4.11.2010

Mad Aubergine




Tämä alkava marraskuu olkoon omistettu kahdelle asialle: Mad Menille ja munakoisolle. Molempiin on tullut sellainen kiva himous.

Kasvismoussakan ohjeen löysin Pippurimyllyltä, mutta tein siihen muiden moussakareseptien perusteella vähän muutoksia. Lisäsin kanelitangon, valkoviiniä ja oreganoa. Juustoraasteena käytin tavallista emmental-raastetta, jota terästin parmesanilla.

Kasvismoussaka

2 munakoisoa

Soijarouhekastike:
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 dl soijarouhetta
vettä
2 tomaattia
2 rkl tomaattipyrettä
kanelitanko
suolaa, pippurisekoitusta, paprikajauhetta, oreganoa

Valkokastike:
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
suolaa, mustapippuria

Leikkaa munakoisoista viipaleita. Paista viipaleet pannulla kauniin ruskeiksi ja kuivaa ne sitten talouspaperilla.

Kuullota silputtua sipulia ja murskattuja valkosipulinkynsiä pannulla. Lisää soijarouhe ja paistele hetki. Ala sitten lisäillä vettä pienissä erissä, jatka kunnes soijarouhe on turvonnut eikä se ime enää vettä itseensä. Mausta samalla ja lisää valkoviini. Lisää sitten kuutioidut tomaatit sekä tomaattipyre. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 30-40 minuuttia.

Kiehauta jauhot voissa, lisää maito koko ajan sekoittaen. Kiehauta kunnes kastike sakenee. Mausta ja sekoita sitten juustoraaste joukkoon.

Lado voideltuun uunivuokaan ensin kerros munakoisoja, kaada sitten päälle soijarouhekastiketta (poista kanelitanko!). Jatka näin, jätä päällimmäiseksi munakoisoviipaleita. Kaada valkokastike päälle ja paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Moussakasta tuli tosi tosi hyvää ilman lihaakin. Ainoa ongelma oli se, että ruoka jäi vähän vetiseksi. Luulen, että sekoitan valkokastikkeeseen seuraavalla kerralla munan. Parasta oli kyllä kanelitangon tuoksu valmistuvaiheessa, mmmm!

Alempi kuva on HS:n ruokasivujen ohjeella tehty munakoiso-kikhernecurry, jossa on halloumjuustoa päällä. Tykkään noista munakoisoveneistä, mutta suosittelen tekemään currya esimerkiksi riisin kanssa. Me syötiin pelkästään munakoisoja ja ne kaipasivat jotain kevennystä.
/E

P.S. Otsikosta saatte syyttää Tuomasta.

9.10.2010

Mmm, mikä munakoiso

Ruuan alkuperäinen nimi on taivaallinen pesto-munakoisoruoka. Aika suuria lupaava nimi! Resepti bongattiin Kotiliedestä (18/2010), jossa esiteltiin lukijoiden parhaat jauhelihaherkut. Tehtiin ruoka yhdessä äitin kanssa. Sen eduksi laskettakoon:

- helpot ainesosat
- moussakan ja lasagnen tyylinen uuniruoka, mutta monta kertaa helpompi tehdä
- aikaa valmistamiseen meni noin vartti (+ kypsymisaika uunissa)
- kasvisruokamainen liharuoka (tarkoittaa, että jauhelihaa ei huomannut, joten sen voisi hyvin korvata soijarouheella)

Ainoa miinus on se, mikä Kotiliedessäkin mainittiin: "Hieman liian rasvainen". Vai voiko se olla miinus?

Pesto-munakoisovuoka

nokare voita
2 sipulia
400 g jauhelihaa
1 tl basilikaa
suolaa ja mustapippuria
150 g pakastepinaattia
1 munakoiso
1 dl pestoa
2 dl kermaa tai ruokakermaa
kalamataoliiveja
juustoraastetta

Kuullota silputut voissa. Ruskista jauheliha. Mausta basilikalla, suolalla ja mustapippurilla. Lisää kohmeinen pinaatti ja anna sulaa.

Viipaloi munakoiso ohuiksi renkaiksi. Lado puolet viipaleista voidellun vuoan pohjalle. Kaada päälle jauhelihaseos. Lisää loput munakoisoviipaleet.

Sekoita kerma ja pesto. Kaada seos vuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Ripottele päälle oliiveja ja juustoraastetta (jätä Tanelille yksi oliiviton nurkka). Paista vielä kymmenen minuuttia. Tarjoa salaatin kanssa.

/A