Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen. Näytä kaikki tekstit

18.4.2013

Yön yli hautuva kaurapuuro


Tämä kaurapuuro ei ole energiatehokasta. Paljon fiksumpaa on valmistaa puuro hiutaleista mikroaaltouunissa, sopiva annos kerrallaan.

Mikropuuro ei harmi vain maistu oikein miltään. Siispä silloin tällöin kannattaa tehdä puuro hitaasti uunissa, esimerkiksi alla olevalla ohjeella – tai kokeilla täältä löytyvää ohrapuuroa tai Klaus K:n huipputuhtia aamiaispuuroa.

Silloin kannattaa valmistaa mahdollisimman suuri määrä. Uunipuuro kypsyy esimerkiksi yöllä, kahdeksan tunnin yöunien aikana (yksi väliherätys riittää). Uunin voi myös napsauttaa pois jossain välissä, sillä puuro jatkaa kypsymistä myös jälkilämmöllä. Parin päivän jälkeen – jos pannulla lämmitetty puuro ei enää maistu – kaura- tai ohrapuuron jämistä voi tehdä esimerkiksi pieniä rieskoja

Kauropuuro kokonaisista suurimoista

1 rkl voita
2,5 kuppia kaurasuurimoita
6 kuppia vettä
8 dl–1,5 l täysmaitoa
1 tl suolaa

lisäksi
maitoa
voita

Voitele uunivuoka. Laita suurimot ja vesi vuokaan ja vuoka uuniin.

Jos käytät esikypsennettyjä suurimoita, kypsennä 150 asteessa tunti. Jos on kiire, 30 minuuttia 200 asteessa riittää. Jos käytät kokonaisia, kypsentämättömiä suurimoita, kypsennä 150 asteessa vähintään 2 tuntia.

Lisää sen jälkeen maito ja suola. Maidon määrä riippuu siitä, kuinka kauan kypsennät ja kuinka pehmeän lopputuloksen haluat. Mitä enemmän maitoa ja pidempi valmistusaika, sen parempi lopputulos. Maito kannattaa lisätä vasta tässä vaiheessa, jotta se ei juoksetu.

Jos käytät kokonaisia suurimoita, hauduta 100 asteessa vähintään kolme tuntia, halutessasi vaikka 6 tuntia.

A


7.3.2013

Aamu pelastettu!

Sillon, kun on jaksanut herätä ensimmäistä kertaa viikkoon ennen puolta päivää, saa palkita itsensä herkkuaamiaisella. Tällä kertaa kaapista löytyi useita avattuja paketteja mysliä ja kovettuneita kuivahedelmiä ja niistä muodostui nämä mysliannokselta maistuvat herkkumuffinssit.

Myslimuffinssit (5 isoa muffinssia)

1,5 dl mysliä
1,5 dl grahamjauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl hunajaa
2 dl soijajogurtia
1 kananmuna
30g margariinia
kuivahedelmiä pieninä palasina

Mittaa ja sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita joukkoon soijajogurtti, hunaja, pilkotut kuivahedelmät, muna ja margariini. Annostele taikina vuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia, kunnes muffinssien pinta on alkanut halkeilla.

V

17.2.2013

"Kato – tuo muna on vähän niinku pienessä taskussa!"

Sunnuntaiaamuna meidän teki mieli uppomunia. Varsinainen munan keitto onnistui hyvin, oheisuotanto ei ihan yhtä hienosti. Ensimmäinen paahtoleipä paahtui mustaksi, kun keskityttiin munaan, sitten Philadelphia-juusto oli mennyt pilalle – ja tämä huomattiin tietty vasta sen jälkeen, kun oltiin jo aseteltu munat leiville. Mutta lopputulos oli niin hyvä, että keitettiin toisetkin uppomunat perään.

Uppomunat

reilusti vettä
etikkaa (me käytettiin punaviinietikkaa, koska muut oli loppu)
2 kananmunaa

ruisleipää
pestoa
mustapippuria
suolaa
ruohosipulia

Kiehauta vesi niin, että se poreilee, mutta ei kiehu rajusti. Riko muna valmiiksi kahvikuppiin. Tee puulastalla voimakas pyörre veteen ja kaada muna kattilan keskelle pyörteeseen. Anna munan kiehua 3-4 minuuttia.

Uppomuna herätti keskustelua: "Jännä, miten tuo valkuainen ei oo yhtään sellainen kuminen". "Yleensä mä en tykkää munasta, mutta tää on ihan tosi hyvää. Ei yhtään liian munaisaa.". "Ihan parasta, kun tuota keltaista tirskahtaa munan sisältä ja kun se valuu leivälle". Ja: "Olipa se hyvää. Tehdäänkö vielä kolmannet?".

Keskustelu jatkui tunti myöhemmin:
V: "Oli kyllä ihan törkeen hyvä aamupala."
E: "Yks parhaista ikinä."

16.2.2013

Brunssi vs. aamiainen

Ihan ensiksi tämä: 

Kaikki ulkona syöminen kannattaa, ja mikä tahansa, mikä monipuolistaa Suomen ravintolakenttää, on hyvä asia.

Mutta sitten tämä: 

Eikö ole harmillista, että brunssit ovat mennettäneet houkutuksensa? Sen jälkeen, kuin kahviloiden lisäksi baarit ja valkopöytäliinaravintolat ovat tehneet oman aamupäiväkattauksensa, kiinnostus brunsseja kohtaan on ainakin omassa kaveripiirissäni laskenut, jopa lopahtanut. Tarjonnan lisäännyttyä tuntuu, että moni paikka kilpailee ruoan määrällä laadun sijaan. Itse leivottu leipä alkaa olla harvinaisuus, samoin laimentamaton appelsiinimehu. Ne paikat, joissa ruoka on tasokasta, hintakin on sen mukainen. Ääripäät ovat nykyään nämä: Salutorgetin brunssilla vasikanposki tarjoillaan pöytään, ja Pasificon omalla on tarjolla tex mexiä. Ja sama kysymys molempiin paikkoihin liittyen: onko kyseessä silloin vielä brunssi vai lounas, jonka kanssa juodaan kahvia?

Mutta onneksi myös tämä: 

Sen jälkeen, kun brunssit ovat alkaneet kyllästyttää, aamiaiset ovat kokeneet uuden nousun. Viime vuoden ihanimpia hetkiä oli Porvoon Pariisin Ville -hotellissa nautittu ohrapuuroaamiainen (kuva yllä). Helsingissä Klaus K:n aamiainen on aivan loistava (25 e). Olemme jo pari kertaa valinneet brunssin sijaan Cafe Engelin aamiaisen (kuvat alla), joka eroaa brunssista siksi, että annos ei sisällä lämmintä ruokaa, se valitaan listalta ja tarjoillaan pöytään. Ranskalainen aamiainen (13,50) sisältää maitokahvin, croissantin, muutaman juustosiivun ja hedelmiä. Se riittää, ja sitäkin tarjoillaan kahteen asti, sunnuntaina kolmeen.

A


23.1.2013

Sunnuntaiaamun makea spelttileipä

Tämä leipäresepti oli löytö. Jos kuulut siihen joukkoon, joka pitää Fazerin myslipuikuloiden makeudesta, mutta ei niinkään siitä teollisesta hiivan mausta, joka tulee puikuloiden mukana, pidät myös tästä. Ihanaa tuoreena, ihan mainiota seuraavana päivänä. Jotain kertonee se, että leivästä oli kadonnut tuon verran ennen, kuin ehdin ottaa kuvan.

Ja sen lisäksi ohje on helppoakin helpompi. Kannattaa kuitenkin tsekata, että leipä on varmasti kypsää ja paistaa vielä vähän matalalla lämmöllä, jos leipä tuntuu liian raa'alta.

Birkkalan tilan spelttileipä

4 dl luonnonjogurttia
1/2 dl hunajaa
1 iso hapokas omena 
1/4 tl suolaa

Sekoita nämä alkuainekset yhteen. Sitten jatka:

1 dl spelttihiutaleita
6 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1 tl soodaa
1 dl rusinoita
1 dl seesamin/pellavansiemeniä
1 dl manteleita rouhittuna

Kaada yhteen sekoitetut ainekset leivinpaperilla vuorattuun puolentoista litran vuokaan. Heitä pinnalle kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä. Paista uunin alatasossa 200 asteessa noin 1,5 tuntia.

A&E

16.12.2012

Parhaat pannukakut


Tuotekehittely johti aiempaa parempaan lopputulokseen. Näistä tuli täydellisiä: paksuja mutta ilmavia ja mukavan happamia. Toimivat sekä suolaisina että makeina. Paistettiin osa viinimarjojen kanssa, osa ilman. Näitä ei tosin kannata jemmata jääkaapissa seuraavaan päivään runsaan piimäpitoisuuden takia!

Herukka-pannukakut kahdelle

2 munaa
1,5 rkl ruokosokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
3 dl piimää
loraus maitoa, jos taikina tuntuu liian paksulta
punaisia viinimarjoja

voita paistamiseen

Vatkaa munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munavaahtoon vuorotellen kuivia aineita ja piimää. Sekoita tasaiseksi ja lisää tarvittaessa maitoa. Paista pannulla. Lisää pannulla pannukakkujen päälle jäisiä viinimarjoja. Painele marjat taikinan sisään, käännä ja paista kypsäksi.

Tarjoa turkkilaisen jogurtin ja omenahillon kanssa.
A

25.11.2012

Pannukakkupäivä



Sunnuntaiaamu ei voisi alkaa paremmin kuin pannukakkuvuorella. (No, ihan kiva jos ei ois darraa.)

Parhaat yhdistelmät pannukakkujen kanssa: mustaviinimarjat + turkkilainen jogurtti + hunaja / gruyère-juusto + omenahillo.

Pannukakut kuudelle (meitä oli neljä)

4 munaa
3 rkl ruokosokeria
6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
3 dl piimää
3 dl maitoa

voita paistamiseen

Vatkaa munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munavaahtoon vuorotellen kuivat aineet ja nesteet. Sekoita tasaiseksi ja lisää tarvittaessa nestettä. Paista pannulla.

A

22.10.2012

Dylanin brunssi - How does it feel?





Vielä vuosi, pari taaksepäin brunssit olivat paras ilmiö sitten kuivasampoon ja korkeavyötäröisten farkkujen.

Sitten tuli vastaan saturaatiopiste, ja sekalaiset lounasaikaan syödyt nacho-munakokkeli-marjapiirakka-aamiaiset eivät enää kolahtaneet. Pacifico on ainoa, jonne mahtuu, mutta sielläkin joutuu jonottamaan. Eikä croissantit ja raejuusto lopulta maistu kovin hyvältä samalta lautaselta syötynä.

Tästä kaikesta huolimatta innostuttiin pitkästä aikaa varaamaan pöytä. Kohde oli aikanaan hurjasti hehkutusta saanut Dylan Arabiassa. Paikka ansaitsi ensimmäiset kehut jo aamuyöllä: koska idea seuraavan päivän brunssista syntyy usein puolenyön jälkeen, on aika mainiota, että pöytävarauksen saa tehtyä myös kello 3:35.

Dylanissa oli kiva rento-mutta-ei-liian-boheemi meininki. Paljon hedelmiä ja kasvisvaihtoehtoja, mutta lisäksi lihaisia salaatteja ja porolevitettä. Enimmäkseen hiilihydraattisalaateista koostuva noutopöytä teki brunssin hyvin ruokaisaksi, vaikka varsinainen lämmin pöytä (makkarakastike & perunamuusi) jäi kokonaan kokematta. Oli kikherneitä, papuja, tuoretta korianteria ja tofua. (Ja miten ilahduttavaa oli, kun tofulta näyttävät kuutiot salaatissa osoittautuivat marinoiduksi edam-juustoksi!) Pieni miinus siitä, että salaatit muistuttivat melko paljon toisiaan. Niistä pari olisi voinut jättää kokonaan pois, ja niiden tilalle olisi sopinut muutama hyvä kasvistahna tai levite. Vedellä lantrattu appelsiinimehu toi ikävästi mieleen edellisillan huonosti kasatun drinkin.

Silti Dylan oli kuudentoista euronsa arvoinen, etenkin, kun homma huipentui jälkkäripöydän (nyysimisen arvoiseen) brownieen. Sen jälkeen oli hyvä vyöryä pois like a rolling stone.

Dylan
Hämeentie 153

A&E, jotka pyytävät anteeksi tekstin puujalkaviittauksia

22.9.2012

Marttahommia - liekö syynä ikä vai mikä


Synttäriyönäni - vieläpä lauantain ja sunnuntain välisenä sellaisena - en lähtenyt baariin vaan tein jotain hyvin kypsää: laitoin hieman puolen yön jälkeen ohrapuuron uuniin, uunin 120 asteeseen ja silmät kiinni.

Aamulla asunto tuoksui kotoisalta, ja puuro oli hyvin kypsää sekin.

Tässä aikataulu loistavalle mummoviikonlopulle: 

Perjantaina keitä ohrasuurimoita tunti vedessä (2 dl kahdelle hengelle). Laita suurimot maidon (1 l) kanssa uuniin ennen nukkumaanmenoa.

Lauantaina herää ja syö puuroa. Säästä loput.

Sunnuntaina paista puuroa pannulla aamiaiseksi (vitsi se on hyvää!). Illalla paista puuron jämistä rieskaa. 

Ohrapuurorieska

Kypsää ohrapuuroa
3/4 puuron määrästä vehnäjauhoja
1/2 puuron määrästä vettä
suolaa

Lisää puuron sekaan jauhot, vesi ja suolaa. Taputtele jauhoisin tai vedellä kostutetuin sormin ohuita leipiä. Ripottele päälle suolaa. Paista 250 asteisessa uunissa 15 minuuttia. Jos teet pienen taikinan, josta rieskoja tulee vain yksi, voit paistaa sen molemmin puolin pannulla.

A

2.9.2012

Puuroista parhaat




Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet puurojen ja sosekeittojen ja aikaa – syynä lähinnä ruokamyrkytys ja uudet hammasraudat. Viimeistään viime viikkojen aikana olen huomannut, että on olemassa puuroja ja puuroja

Puuroa löydät esimerkiksi Klaus K -hotellin aamiaispöydästä Helsingistä ja porvoolaisen Pariisin Villen luomuaamiaiselta. Molemmat hotellit tarjoilevat ihanaa ohrapuuroa, jossa on niin paljon täysmaitoa, että harva uskaltaisi kotona annostella samalla kädellä.

Uusi kiva aiheeseen liittyvä löytö oli Valion Hilja, homogenoimaton vanhanajan täysmaito. Punaista maitoakin rasvaisempi Hilja sopii hyvin nesteeksi ohrapuuroon ja puuron kanssa nautittavaksi.

Tässä on omat suosikkipuuroni. Hiutaleet ostan mieluiten Keski-Pohjanmaalta, kalajokisen Tyngän myllyn valmistamina.



Ruispuuro

2 dl ruispuurojauhoja
8 dl vettä
1 tl suolaa

lisäksi
maitoa
voita

Vatkaa kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen jauhot. Hauduta miedolla lämmöllä noin tunnin ajan. Sekoita välillä. Tarjoa maidon ja voin kanssa.

Arkiohrapuuro

1 rkl voita
2,5 dl ohrasuurimoita
6 dl vettä
8 dl–1,5 l maitoa
1 tl suolaa

lisäksi
maitoa
voita

Voitele uunivuoka. Laita suurimot ja vesi vuokaan ja vuoka uuniin.

Jos käytät esikypsennettyjä suurimoita, kypsennä 150 asteessa tunti. Jos on kiire, 30 minuuttia 200 asteessa riittää. Jos käytät kokonaisia, kypsentämättömiä suurimoita, kypsennä 150 asteessa vähintään 2 tuntia.

Lisää sen jälkeen maito. Maidon määrä riippuu siitä, kuinka kauan kypsennät ja kuinka pehmeän lopputuloksen haluat. Mitä enemmän maitoa ja pidempi valmistusaika, sen parempi lopputulos. Maito kannattaa lisätä vasta tässä vaiheessa, jotta se ei juoksetu.

Jos käytät esikypsennettyjä suurimoita, jatka kypsentämistä 150 asteessa pari tuntia tai 200 asteessa vähintään 50 minuuttia.  Jos käytät kokonaisia suurimoita, hauduta 150 asteessa vähintään kolme tuntia, halutessasi vaikka 6 tuntia.


Klaus K:n puuro
(noin kuudelle)

2 dl kokonaisia ohrasuurimoita
1,5 l täysmaitoa
2 rkl voita
1 tl suolaa

Mittaa ainekset voideltuun keraamiseen vuokaan. Sekoita. Lisää voi ja suola. Kypsennä 125-asteisessa uunissa 4 tuntia tai kunnes nesteet ovat imeytyneet. Hämmennä välillä. Tarvittaessa peitä vuoka paistamisen loppuvaiheessa alumiinifoliolla. /A


5.8.2012

Hamppu, mikä mainio aamupala



Suosikkiaamuannokseni tänä kesänä: bulgarianjogurtti, johon on sekoitettu pilkottu nektariini, kourallinen mysliä, ruokalusikallinen kookosöljyä, ruokalusikallinen hampunsiemeniä ja hunajaa.

Rakastan sitä, kun kookosöljy ja hampunsiemet jähmettyvät kylmän jogurtin takia pureskeltaviksi levyiksi. OiH!

/A

5.9.2011

Tampere, Suomen Berliini

mysli1

Tällä kertaa kaupunki-slogan tuli aika kevyin perustein eli siksi, että satuin ostamaan Tampereen Stockalta aika hiton hyvää mysliä! (Ihan samaa myydään myös Helsingissä ainakin nyt Berliini-teemaviikkojen aikaan.) Sitä syödessä aloin hiljalleen lämmetä jopa Imagen Iisa-jutun kuville. Hyvin hyvin hitaasti.

Ja tästä kaikesta tuli mieleen, että voisi joskus koittaa tehdä itse mysliä, esimerkiksi Noora Shinglerin vinkkaamalla ohjeella.

/A

mysli2



23.3.2011

Jokaisen suolaisen ystävän aamiaisherkku!

Nam, Evita-lehden ohjeella valmistettuja suolaisia muffineja. Sopivat erityisesti aamupalapöytään!
Kuten ohjeesta voi huomata, muffinit sopivat myös vegaanille, jos noudattaa täsmällisesti ohjetta. Me tehtiin Hennan kanssa vähän mukaillen.




Porkkana&pinjansiemenmuffinit
(8-12 kpl)

2 dl porkkanaraastetta
1 valkosipulinkynsi
5 aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna
1 dl viipaloituja oliiveja
2 dl soijakermaa (käytettiin kermaviiliä)
1 dl öljyä
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl spelttivehnäjauhoja (käytettiin grahamjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

Pinnalle: pinjansiemeniä (+ basilikaa!)

Sekoita porkkanaraasteeseen puristettu valkosipulinkynsi, oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit. Lisää kerma ja öljy. Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe keskenään kulhossa, lisää edelliseen seokseen. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Lusikoi vuokiin. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia. Ripottele pinnalle siemeniä ja jatka vielä paistamista noin 5 minuuttia. Varmista kypsyys nostamalla muffinia: jos pohja on ruskea, muffini on kypsä.

Hyvältä maistuivat, mutta jostain syystä muffinit jäivät vähän latteiksi. Hennan kanssa mietittiin, olisiko syynä voinut olla se, kun nostettiin ne välissä pois (kun ohjeessa kehotettiin lisäämään pinjansiemenet päälle kesken paistamisen)? Me muisteltiin, että muffinit näyttivät aluksi kuohkeammilta...
/E

P.S. Jos ihmettelette, miksi toinen meistä pitää hiljaiseloa, syy löytyy varmaankin puhelinsoitosta, jonka sain jokunen aika sitten. Se alkoi suurin piirtein näin:
A: (hieman hätääntyneellä äänellä) "Voitko googlata, mitä pitää tehdä, jos kaataa kahvia tietokoneen näppäimistölle"

14.3.2011

Viili talkkunalla vai myslillä? Siinä vasta pulma.

Meidän talous on jakaantunut kahtia: minä syön viilin/jogurtin myslillä ja kauraleseillä (ja ehkä hillolla, jos on viikonloppu), T lusikoi päälle talkkunaa. Itselleni talkkuna on ihan vieras asia, sitä ei taideta Pohjanmaalla käyttää? Vai tietääkö joku tarkemmin?
/E

4.2.2011

Terveydeksi!


Tämä saattaa olla niitä juttuja, joita kymmenen vuoden päästä selittelen hermostuneesti naureskellen sanomalla ”se nyt vaan oli sellainen kausi” (niin kuin nyt selittelen siilikorvakoruja, vaaleaa palkkiraitaa etuhiuksissa tai Adidaksen micro-shortsien käyttämistä jumppasalin ulkopuolella – asioita, joita jouluna katsotut kotivideot palauttivat mukavasti mieleen).

Jep, minäkin olen hurahtanut. Kuten jo aiemmin mainostin, olen nyt kesästä asti syönyt aamupalasmoothieita. Ei, vartaloni ei ole taianomaisesti kiinteytynyt eikä aurani ole kirkastunut, mutta jotain hyvää näissä mömmöissä on. Sillä:

- En ole ollut koko syksynä/talvena kertaakaan pienessäkään flunssassa tai millään muulla tavalla kipeänä.
- Kokonaisfiilis on ollut pirteä kaikesta pimeydestä huolimatta (myös d-vitamiinitankkauksella on saattanut olla vaikutusta, ehkä kirjoitan siitä myöhemmin!)
- Jatkuvasta leivän puputtamisesta seuraava ärsyttävä turvonnut olo on kadonnut. Leipä myös maistuu paremmalta, kun sitä syö harvoin.
- Kaupassakäynti on helpottunut, kun ei tarvitse yrittää miettiä, mitä muuta leivän päälle voisi laittaa kuin juustoa. Riittää, että muistaa ostaa banaaneja ja rahkaa.

Tällä hetkellä opettelen eroon maitopohjaisista smoothieista ja yritän korvata rahkan soijatuotteilla, mehulla tai vedellä. Koska käytössäni on tavallinen sauvasekoitin, en pysty tekemään jäämurskapirtelöitä.

Reseptejä on tavallaan turha kirjata, sillä harvemmin tulee tehtyä kahta samanlaista. Listailen silti suuntaa antavia luetteloita, jos joku haluaa kokeilla. Mun smoothieille tyypillistä on, että niissä täytyy aina olla jotain pureskeltavaa. Olen maailman hitain ruokailija lähinnä siksi, että pureskelen kaiken, mitä syön. Myös jogurtit ja sosekeitot. Ja pirtelöt. Tietenkin on paljon kivempi pureskella asioita, joissa on jotain pureskeltavaa. Jos marjoissa ei ole siemeniä tai muuten hauskaa rakennetta (kuten lakassa/viinimarjoissa), lisään sekaan jotain kiinteää, kuten goji-marjoja tai cashewpähkinöitä.

1. Puolukka-rahkasmoothie (ihan ekassa kuvassa): Muutama kourallinen puolukkaa, banaani, purkki maitorahkaa, loraus luomumaitoa, ruokalusikallinen goji-marjoja ja ruokalusikallinen ruisleseitä. Puolukka on ainoa marja, jota makeutan hunajalla. Tämän tyylisiä rahkasmoothieita olen syönyt noin viitenä aamuna seitsemästä.

2. Lakkaa, macaa, inkamarjoja, luomumysliä ja Bulgarian jogurttia.


3. Välillä – etenkin kun kyse on välipalasta – kantsii smoothie jättää sekoittamatta. Etenkin, jos kyseessä on viikonloppuherkku eli turkkilaisesta jogurtista tehty versio. Tässä viinirypäleitä, banaania, soijajogurttia ja cashewpähkinöitä.


4. Kuvat on aika turhia, koska nämä kaikki näyttää samalta! Joka tapauksessa suosikkini: punaviinimarja-banaani-soijajogurtti-luomumaito-acai-cashewpähkinäsmoothie.



5. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta, tiesi Hugokin. Tämä vihersmoothie meni pilalle liiallisen innokkuuden takia. Pohja oli lupaava: tammenlehväsalaattia, basilikaa, kurkkua ja cashewpähkinöitä. Koska oli kova nälkä, menin liian pitkälle ja lisäsin vielä puolikkaan avokadon, sitruunaa ja viinirypäleitä. Lopputulos: pinaattikeittoa ulkonäöltään muistuttavaa, rakenteeltaan ja maultaan sekavaa litkua. Opetus: pidä maut yksinkertaisina. Muuten haaskaat hyviä raaka-aineita.

/A

31.10.2010

Aamupalapeli



Varastettiin tämä idea E:ltä ja T:ltä, jotka kertoi, että niiden Lontoon-hotellissa oli nerokas aamupalasysteemi. Joka aamu sai raksia listalta tietyn määrän tuotteita, jotka sitten kiikutettiin pöytään. Eli tavallaan aamupala-buffetin kaikki parhaat puolet ilman turhaa ylensyöntiä (taas buffet-analyyseja, hups!).

Vipe oli meillä kylässä syyslomalla, ja koska tarjolla ei ollut hotellin pehmeitä sänkyjä tai Lontoon nähtävyyksiä, piristettiin viikkoa leikkimällä hotelliaamupalaa. Kuvassa näkyvästä listasta sai illalla valita neljä haluamaansa tuotetta. Aamulla ne sitten odotti pöydässä. Kumma kyllä kukaan ei valinnut listalta pottukahvia, osteria tai limoviikunahilloketta, joten aamupalan valmistajat pääsi aika vähällä. /A

15.5.2010

Löytöjä Tammelan torilta ja matkan varrelta

Vähän nolottaa myöntää, että Tampereella yli 5 vuotta asuneena (laskinkohan oikein?) kävin tänään ensimmäistä kertaa aamupäiväkahvilla Tammelan torilla (kyllä, se legendaarinen Tapola-paikka, ei, ei syöty mustaa makkaraa). Oli ihanaa! En tiennyt, että torilla on muiden myyntipöytien lisäksi kirppari. Matkan varrella Osmonpuistossa oli myös naapuruston mummojen pitämä pihakirppis, jossa oli kivoja mummojen vaatteita ja koruja! Tällaisia tarttui mukaan:

1.Kesämekko ja lohileipä
2.Kinkku-muna-juustosämpylä **HUOM: Jonne Aaron söi samanlaisen**










3.Kahvia ja 2 Irwin-kirjaa (ET:n ostoksia)









4.Banaanimunkki ja nahkavyö









/A

22.4.2010

They call it... the TOMATO!


Taas on se hassu aika vuodesta, kun tomaatit saa suun ihon meneen rikki. Käykö tätä muilla kuin mulla ja ET:llä? Varmaankin kyse on jostain ristikkäisallergiasta, mutta koskaan ei ole selvinnyt tarkemmin.

Ja samaan aikaan tomaatit maistuu pitkästä aikaa tosi hyviltä! Tein maailman parhaan aamiaisleivän ja fiilistelin tulevaa Espanjan-matkaa. Vaaleaa leipää paahdettuna (tarjous, Hullut päivät), liraus oliiviöljyä, minitomaatteja (tarjous, Hullut päivät) ja päälle suolaa ja mustapippuria. Nam!



Ja samalla alkaa kuulua päässä legendaarisen Little Britain -sketsin hassun huilua soittavan hotellinomistajan ääni:

Ray: Did ye ever hear the legend of the seeded fruit that is often mistooken for a veg-a-table?
Customer: The tomato?
Ray: Red in colour and fleshy within. But beware of the pips. They call it... the tom-ato.
Customer: Right, the tomato. Anything else?

A