Vielä vuosi, pari taaksepäin brunssit olivat paras ilmiö sitten kuivasampoon ja korkeavyötäröisten farkkujen.
Sitten tuli vastaan saturaatiopiste, ja sekalaiset lounasaikaan syödyt nacho-munakokkeli-marjapiirakka-aamiaiset eivät enää kolahtaneet. Pacifico on ainoa, jonne mahtuu, mutta sielläkin joutuu jonottamaan. Eikä croissantit ja raejuusto lopulta maistu kovin hyvältä samalta lautaselta syötynä.
Tästä kaikesta huolimatta innostuttiin pitkästä aikaa varaamaan pöytä. Kohde oli aikanaan hurjasti hehkutusta saanut Dylan Arabiassa. Paikka ansaitsi ensimmäiset kehut jo aamuyöllä: koska idea seuraavan päivän brunssista syntyy usein puolenyön jälkeen, on aika mainiota, että pöytävarauksen saa tehtyä myös kello 3:35.
Dylanissa oli kiva rento-mutta-ei-liian-boheemi meininki. Paljon hedelmiä ja kasvisvaihtoehtoja, mutta lisäksi lihaisia salaatteja ja porolevitettä. Enimmäkseen hiilihydraattisalaateista koostuva noutopöytä teki brunssin hyvin ruokaisaksi, vaikka varsinainen lämmin pöytä (makkarakastike & perunamuusi) jäi kokonaan kokematta. Oli kikherneitä, papuja, tuoretta korianteria ja tofua. (Ja miten ilahduttavaa oli, kun tofulta näyttävät kuutiot salaatissa osoittautuivat marinoiduksi edam-juustoksi!) Pieni miinus siitä, että salaatit muistuttivat melko paljon toisiaan. Niistä pari olisi voinut jättää kokonaan pois, ja niiden tilalle olisi sopinut muutama hyvä kasvistahna tai levite. Vedellä lantrattu appelsiinimehu toi ikävästi mieleen edellisillan huonosti kasatun drinkin.
Silti Dylan oli kuudentoista euronsa arvoinen, etenkin, kun homma huipentui jälkkäripöydän (nyysimisen arvoiseen) brownieen. Sen jälkeen oli hyvä vyöryä pois like a rolling stone.
Dylan
Hämeentie 153
A&E, jotka pyytävät anteeksi tekstin puujalkaviittauksia
O-ou, we're in trouble! Sampoo kirjoitusasuna näyttää kyllä yhtä tyhmältä kuin Luke Perry näyttäisi Bob Dylanina.
VastaaPoistamutta onneksi samppanja näyttää aina hyvältä!
VastaaPoista