Näytetään tekstit, joissa on tunniste italialainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste italialainen. Näytä kaikki tekstit

28.2.2013

Pilates vs. pasta



Olin ihan oikeasti menossa tänään pitkästä aikaa pilatekseen, kun sain viime hetkellä kutsun kansalaisopiston tuorepastakurssille. Ei ollut vaikea valinta. Siellä syntyi muun muassa kuvien punajuuritagliatellet. (Ja arvatkaa, tehtiinkö siellä eräs kuuluisa blogipasta?) Tai siis minun ja parini käsistä syntyi lähinnä tuo mustavalkokuvan linnunpesä, nuo kauniit metrilakua muistuttavat oli naapuripöydän tuotoksia. Mutta punajuurella värjätty taikina tehtiin itse!

Nyt mielessä on vain yksi asia: mistä saan pastakoneen (ja kaappitilaa sille)?

A




21.2.2013

Arki on pastaa


Kun tulin eilen väsyneenä kotiin, rappukäytävään kuului Miles Davis ja liedellä kiehui madekeitto. (Se oli niin hyvää, että syötiin jopa mateen maksa.)

Ihan aina ei kuitenkaan ole näin hyvä tilanne. Aika usein laahustan väsyneenä kotiin, avaan jääkaapin oven ja sitten tehdään jotain niistä aineksista, mitä kaapeista löytyy.

Siellä on lähes aina pastaa. Ja juustoa. Ja sieniä. Nyt siellä oli myös portviiniä.

Suppilovahveropasta portviinillä

2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
öljyä ja voita
kuivattuja suppilovahveroita
suolaa, pippuria, persiljaa
3 rkl portviiniä

spaghettia

parmesania

Laita kuivatut sienet veteen likomaan. Laita pastavesi kiehumaan. Paista sipulia ja valkosipulia öljyssä. Lisää voi. Purista sienistä vesi ja paista. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää portviini. Anna kiehua hetki. Sekoita joukkoon silputtu persilja.

A

20.10.2012

Nokkospasta pesto-tofukastikkeella

Nokkospasta pesto-tofukastikkeella

330 g nokkospastaa
1 pkt maustamatonta tofua
1/2 purkki vihreää pestoa
soijaa
1 punasipuli
2-4 valkosipulinkynttä
Philadelphia-juustoa
2 tl kasvisfondia
runsaasti tuoretta basilikaa

Leikkaa tofu kasvisliemikuution kokoisiksi paloiksi (kun palat ovat sopivan kokoisia, ne eivät hajoa paistaessa). Sekoita tofukuutioihin pesto ja loraus soijasta ja anna marinoitua mahdollisimman pitkään, vähintään tunti.

Laita pastavesi kiehumaan. Lisää runsaasti suolaa.

Kuullota sipulisilppu pannulla oliiviöljyssä ja lisää hienonnetut valkosipulinkynnet. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää tofukuutiot. Paista keskilämmöllä kunnes pastavesi kiehuu.

Kaada nokkospasta kiehuvaan veteen ja lisää samanaikaisesti Philadelphia-juusto paistinpannulle (nosta lämpötilaa hieman). Juuston sulettua lisää kastikkeeseen kasvisfondi ja loraus soijaa. Tarkista maut.

Keitä pasta al denteksi (4 min) ja kaada vedet pois. Silppua kastikkeen joukkoon tuoretta basilikaa ja nostele sekaan pasta.

V&A

21.8.2012

Silmästä silmään



Mulla on yksi elinikäinen ruokainhokki: hernekeitto. Sunnuntaina ostin herneitä ja kokeilin, saisinko niistä tehtyä keiton, josta tykkäisin. Ja niin kävi! Santsasin tuorehernaria jopa lisää.

Ja kun hankalien makujen ääreen päästiin, tein myös pastaa, jossa oli timjamia. Se on mauste, joka joskus tunkee mun mielestä ruoista vähän liikaa läpi (toisin kuin korianteri, jota tiedän monien ihmisten inhoavan – mun mielestä korianterin maku on aivan ihana!). Tähän Hesarin ohjeella tehtyyn kantarellipastaan timjami sopi aivan tosi hyvin.

Tuorehernekeitto

herneitä (ei mitään hajua, kuinka paljon, mutta "pussillinen")
pari kynttä valkosipulia
sipuli
pari-kolme pientä perunaa
vettä
1/2 dl kermaa
30 g tuorejuustoa
3/4 dl kuohuviiniä (loput voi juoda ruoan kanssa, jes!)
tuoretta timjamia
suolaa + mustapippuria

Kuullota sipulit kattilassa, lisää vesi (ja halutessasi liemikuutio, minä en laittanut). Lisää perunat ja herneet, anna kiehua parikymmentä minuuttia. Soseuta keitto, nosta takaisin liedelle. Kaada kerma, lisää juusto. Mausta. Kaada ennen tarjoilua sekaan kuohuviini.

Kevätsipuli-kantarellipasta

reilu litra kantarelleja
2 kevätsipulia
1 valkosipulinkynsi
300 g spaghettia
merisuolaa
1 dl pastan keitinvettä
75 g kirnuvoita
timjamia
mustapippuria
oliiviöljyä
parmesania

Puhdista sienet, revi isot pienemmiksi. Laita pastavesi kiehumaan, lisää merisuolaa ja öljyä. Ota pastat pois al dente. Sillä välin pilko sipulit ja valkosipulit. Paista sieniä pannulla, lisää voi ja sipulit. Hauduta keskilämmöllä noin vartti. Mausta timjamilla + mustapippurilla + suolalla. Sekoita spaghetin sekaan öljyä, lisää tarvittaessa joukkoon keitinvettä. Ripottele parmesania päälle.

/E

26.2.2012

Vihreän helmikuun avokadopasta





Keskellä talvea kaipaa jotain vihreää. Vipe oli kylässä ja tehtiin alkupaloiksi saaristolaisleipiä graavisavulohella, sipulilla ja Philadelphia-juustolla. Pääruoaksi tehtiin vihreää pastaa, sen onnistuminen jännitti. Hyvää tuli. Itse asiassa aikamoista lohturuokaa, sopivan kermainen rakenne.

Avokado-jokirapupasta

400 g jokirapuja
2 dl créme fraichea
2 dl valkoviiniä
2 isoa kypsää avocadoa
2 salottisipulia
1/2 - 1 sitruunan mehu
oliiviöljyä
parmesania

suolaa ja pippuria
sokeria 
tilkka kasvisfondia
pinaattitagliatellea

Laita runsaasti suolattu vesi kiehumaan.

Pilko salottisipuli ja pehmennä oliiviöljyssä pannulla.  Lisää joukkoon avokado. Kun se on pehmentynyt, kaada joukkoon valkoviini. Anna alkoholin haihtua ja lisää sitruunamehu sekä créme fraiche.

Mausta pippurilla ja suolalla. Pienennä lämpöä.

Kun pasta on al dente, lisää katkaravut kastikkeeseen, sekoita ja nosta kuuma pasta kastikkeen joukkoon. Sekoita pasta ja kastike. Raasta päälle parmesania.


14.11.2010

Yksi vuoden parhaista



Mökkireissu Kurussa poisti mua lapsuudesta asti kaihertaneet sienestystraumat (kumpparit vuoti, sormia palelsi enkä koskaan löytänyt mitään, joten sisko ja mummu yritti huomaamattomasti johdatella mut sienen luo, jotta saisin kokea löytämisen riemua). Tällä kertaa suppilovahveroita oli niin hullusti, ettei tarvinut kuin kyykistyä kerran ja poimia muovipussillinen talteen. Tosin tälläkin kertaa E löysi sienipaikan, mutta en nyt antanut sen vaivata.

Oli niin kylmä ja liukas päivä, että jouduin taluttaan pyörän, minkä seurauksena myöhästyin 2 minuuttia Alkosta. Ei hätää, siideri korvasi valkkarin hyvin. En tiedä kuin paljon vaikutti, että sienet oli omin käsin pomittuja (tai se, että ruoka kypsui 2,5 tuntia), mutta tämä sieniohratto oli yksi vuoden parhaista ruuista!

Simppeli sieniohratto

suppilovahveroita
voita
2 1/2 dl ohraa
iso punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1,5 dl omenasiideriä
kasvisfondista tehtyä kasvislientä vajaa litra
parmesania

Paista sienet voissa pannulla. Kuullota sipulit voissa kattilan pohjalla ja lisää joukkoon ohra. Pyörittele muutaman minuutin ajan, ettei ohra pala pohjaan. Lisää desi valkoviiniä ja saman verran kasvislientä. Lisää nestettä aina kun edellinen on imeytynyt. Raasta sekaan ihan superpaljon parmesania

/A

12.11.2010

Ai hitto kun tuli hyvää pizzaa


Näin se syntyi:

-ohueksi kaulittu tosi rukiinen pohja
-tomaattikastikkeeseen yrttejä, suolaa, mustapippuria ja kunnon loraus valkoista balsamicoa
-päälle runsaasti tomaattia (joiden päälle voi sirotella ihan pikkuisen sokeria) ja kalamata-oliiveja
-juustoksi pehmeää vuohenjuustoa


Ja paistamisen jälkeen päälle:
-punasipulirenkaita (kypsentämättömiä), jotka on maustunut pizzan teon ajan sitruunamehu-sokeriliemessä
-auringonkukansiemeniä ja paljon tuoretta basilikaa


/A

24.9.2010

Pastaa vodkalla


Menossa on neljäs Sopranos-tuotantokausi. Sen seurauksena on tullut paitsi jatkuva kiusallinen pikkunälkä myös kova pastahimous. Pari iltaa sitten söin iltapuuroa, kuolasin Carmelan tekemiä canneloneja ja haaveilin, että puuro olisi pastaa. Seuraavana päivänä olikin pakko tehdä asialle jotain. Lopputulos oli mukaelma Rachael Rayn Penne alla Vodkasta. (Nigella Lawsonin versiossa vodka lisätään valutettuun pastaan!)

Vodka (anteeksi, en vain voi kirjoittaa 'votka', vaikka se olisi oikea muoto, sillä siitä tulee mieleen potka) on aika hauska tapa tehdä simppelistä tomaattipastasta vähän jännemmän makuista.

Pastaa vodkalla

1/2 rkl öljyä
1/2 rkl voita
(pancettaa tai pekonia)
1 sipuli pilkottuna

2–4 valkosipulin kynttä
1 kuivattu chili
2 rkl tomaattimurskaa
6 cl maustamatonta vodkaa

tlk säilöttyjä tomaatteja

1 dl kermaa

suolaa, pippuria

pennepastaa (vaikka kuvassa onkin fusillia)
tuoretta basilikaa, parmesania

Lämmitä pannulla voi ja öljy (ja pilkottu pancetta). Hienonna sipulit, kuullota rauhassa, kunnes pehmenevät. Lisää tomaattimurska. Lisää mausteet ja vodka. Keitä kastiketta kasaan parikymmentä minuuttia.
Keitä pasta.
Lisää kastikkeeseen kerma ja basilika. Valuta pasta ja sekoita siihen kastike.


A

12.9.2010

Syksyn sävyjä





Tiistaina illastettiin Mikon, Ilarin, Markon ja Hennan kanssa meillä. Tarkoitus oli katsoa uutta Top Chefiä, mutta sitä ei löytynytkään Subin netti-tv:stä. Sitten vain illastettiin.

Lainasin kirjastosta kauniin keittokirjan Venetsia - ruokaa & unelmia, joten tein kirjasta kurpitsa-tattipaistosta (voin kopioida ohjeen tänne myöhemmin, oon just kotona käymässä, joten mulla ei ole kirjaa mukana). Kirjaa kuvataan nettiarvostelussa "häkellyttävän kauniiksi ruokakirjaksi" ja se pitää kyllä paikkansa. Harmi kun ohjeet on aika lihaisia, muuten voisin ostaa kirjan kirjahyllyyni.
Internet on muuttanut keittokirjojen tarvetta, enkä enää tarvitse sellaisia kirjoja, joissa on ihan perusohjeita (mokkaruutujen ohjeen saa helpoiten netistä). Sen sijaan keittokirjan pitää tarjota jotain muuta: sen pitää olla esteettinen ja ohjeiden sellaisia, joita ei ihan mistä tahansa löytäisi.
Siksi en vähään aikaan olekaan ostanut yhtään keittokirjaa!

E

27.11.2009

Myytti hyvästä pitsasta



Väittämä: Jos pitsan raaka-aineet ovat hyvät, ei niitä tarvitse hukuttaa juustomassan alle.

Testauksen tulos: "Se oli raikkaampaa kuin perus rasvainen pitsa, mutta kuitenkin maistuvaa."

pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisleseitä
1 pussi kuivahiivaa
2 dl vettä
1 tl suolaa

kastike:
hyvälaatuista tomaattimurskaa
tuoreita yrttejä
balsamicoa
suolaa
sokeria mustapippuria

täyte:
tomaattia
punasipulia
kalamata-oliiveja
valkosipulia

lopuksi:
rucolaa
- parmesania

Yhdistä jauhot, leseet ja hiiva, sekoita kädenlämpöiseen veteen. Anna kohota. Levitä pellille.

Keitä kastike kiinteäksi. Pyörittele viipaloituja tomaatteja kulhossa sokerissa, balsamicossa ja mustapippurissa (samalla irtoavat ylimääräiset nesteet). Levitä täytteet pohjan päälle. Tee valkosipuliöljyä ja levitä sekin. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Raasta juustosta lastuja. Ripottele pinnalle lastuja ja rucolaa. /A

31.10.2009

Niin vähän kuin mahdollista


Pyhäinpäivänä pitäisi ehkä tehdä jotakin hyvää perinneruokaa, mutta lainasin juuri kirjastosta Aglio & Olio -keittokirjan. Siksi oli ihan pakko herkutella italialaisella ruoalla, nam nam. Yllätyin, kuinka vähillä raaka-aineilla kirjan pastat oli valmistettu - usein niitä oli vain 3-5. No, pitäisihän se tietää, että yksinkertainen yleensä toimii. Perusmaut!

Peruspasta:

valkosipulia
tomaattimurskaa
kesäkurpitsa
basilikaa

Pilko ja kuullota valkosipuli, lisää tomaattimurska ja anna hautua pannussa 15 minuuttia. Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi ja paista eri pannussa. Kurpitsa ruskistua, mutta ei palaa. Yhdistä kastike, kesäkurpitsa ja pasta. Mausta suolalla ja pippurilla. Revi basilika ja laita sitä annosten päälle. Tarjoile parmesaanin kera. /E