Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

26.10.2012

Kolme helppoa tapaa päästä eroon sienistä

Jos et tykkää sienistä, suosittelen odottamaan vielä muutaman päivän. Pian alkaa pakkaset, ja sitten ei enää vähään aikaan näy postauksia tunnisteella "sienet". 

Mutta nyt niitä sieniä sitten taas. Tässä tämän syksyn rouskujen, tattien ja suppilovahveroiden helppoja käyttötapoja. 

Tattipaistos
(alkupala, kuvassa)

2 keskikokoista tattia
oliiviöljyä
puolikas punasipuli
2 pientä valkosipulinkynttä
mustapippuria
suolaa
ruohosipulia
(parmesania)

Putsaa tatit ja pilko pienehköiksi kuutioiksi. Paista tatit runsaassa öljyssä. Lisää sipulisilppu ja valkosipuli. Paista, kunnes paistos on tiivistynyt kasaan. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää lopuksi ruohosipuli. Tarjoa esimerkiksi hapankorpun päällä ja raasta päälle runsaasti parmesania.

Rouskusalaatti

Ryöppää karvarouskut (10 minuuttia), jäähdytä. Lisää sipuli, smetana, suola, mustapippuri ja tilli. Sekoita ja laita kylmään.

Marinoidut suppilovahverot
(viimesyksyistä Hesarin ohjetta mukaillen)

Suppilovahveroita (meillä ehkä pari litraa)
4 dl vettä
2 dl sokeria
2 dl viinietikkaa
2 neilikkaa
laakerinlehti
mustapippuria

Kiehauta vesi + mausteet. Lisää sienet ja kiehauta. Purkita nesteen kanssa, anna jäähtyä.

14.10.2012

Yksi kipsattu käsi ja yksi sienilasagne

Yllä kuvatodiste hehkutetusta suppilovahverosaaliista, jonka putsaaminen kesti sunnuntaiyönä kello 01:32 saakka. Edellisellä sienestysreissulla murtunut käsi pärjäsi hyvin.

Koska punajuuri-pinaattilasagne todettiin onnistuneeksi kokeiluksi, päätettiin tehdä siitä toinen syksyinen versio. Matkalla oli pieniä vastoinkäymisiä, kuten se, että unohdettiin ostaa pinaattia. Käytiin siis toisen kerran kaupassa.

A: Löytykö pinaattia?
E: Ei, ostin bataatin.
A: Aivan, onhan siinäkin kaks teetä.




Huomaa nälästä johtuva logiikan puute ja laskuvirhe. Käytiin kuitenkin vielä kolmas kerta ostoksilla, joten bataattilasagne jäi vieläkin vain haaveeksi.

Suppilovahvero-pinaattilasagne


Täyte 1:
2 l suppilovahveroita
voita
1 iso sipuli
1 rkl soijaa

mustapippuria 
suolaa



Täyte 2:
2 pussia pakastepinaattia
1 iso sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 dl tuoretta persiljaa
1 rkl soijaa
suolaa
2 tl kasvisfondia

Lisäksi:
150 g ruohosipulituorejuustoa
rasiallinen kirsikkatomaattejapaketti pehmeää vuohenjuustoa
pinaattilasagnelevyjä

Aloita sienitäytteestä. Paista tuoreita sieniä pannulla kunnes niistä irtoaa nesteet. Lisää voi ja sipulisilppu. Kuullota sieniä ja sipulia pannulla, mausta soijalla, mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. 

Jatka tekemällä pinaattitäyte. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota pannulla. Lisää pakastepinaattikuutiot. Mausta soijalla, fondilla ja runsaalla määrällä tuoretta persiljaa.

Levitä lasagnevuoan pohjalle sienitäyte. Lisää kerros lasagnelevyjä. Levitä sen päälle tuorejuusto. Viipaloi kirsikkatomaatit ja ripottele tuorejuuston päälle. Lisää toinen kerro lasagnelevyjä ja levitä päälle pinaattitäyte. Nostele vuohenjuustonokareita täytteen päälle.

Paista 200-asteessa 30 minuuttia.  

A&E

6.10.2012

Syksy tiivistettynä yhteen vuokaan

"Mitä me kirjoitetaan tästä?"
"No että se oli maailman paras ruoka."

Tämä resepti on saanut Rapsakan lasagnen ystävät ry:n kunniamaininnan.

Vuohenjuusto-punajuuri-pinaattilasagne

täyte 1

6 punajuurta
1 iso sipuli
2 rkl balsamicoa
1 tl hunajaa
mustapippuria
suolaa

täyte 2

2 pussia pakastepinaattia (tai tuoretta ryöpättynä)
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 dl tuoretta basilikaa
1 rkl soijaa
suolaa
2 tl kasvisfondia

lisäksi

150 g tuorejuustoa
paketti vuohenjuustoa
lasagnelevyjä

Aloita punajuuritäytteestä. Pilko sipuli ja kuullota pannulla öljyssä. Kuori punajuuret ja sillpua mahdollisimman pieneksi. Lisää punajuuret pannulle ja kuullota noin 10 minuuttia. Lisää vettä ja hauduta punajuuria kypsiksi. (Silpun koosta riippuen vie yhteensä puolesta tunnista tuntiin.)

Jatka tekemällä pinaattitäyte. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota pannulla. Lisää pinaattikuutiot. Mausta runsaalla määrällä tuoretta basilikaa ja muilla mausteilla.

Levitä lasagnevuoan pohjalle punajuuritäyte. Lisää kerros lasagnelevyjä. Levitä sen päälle tuorejuusto, johon on sekoitettu tuoretta basilikaa. Levitä tuorejuuston päälle pinaattitäyte. Leikkaa vuohenjuusto ohuiksi viipaleiksi ja levitä täytteen päälle.

Paista 200-asteessa 30 minuuttia.

A





18.9.2012

Ihan sienissä


Vielä viime syksynä toinen tämän blogin pitäjistä oli sitä mieltä, että sienet ovat ihan mainio juttu, kunhan niitä ei tarvitse kerätä itse. Maksoin valittamatta kovaa kilohintaa kantarelleista, kunhan ei tarvinut koskea kumppareihin, hätyytellä hirvikärpäsiä tai rapsutella puhtaaksi tatteja.

Kului tasan vuosi, ja jotain tapahtui: Ollaan ihan vahingossa oltu sienestämässä kolmena viikonloppuna peräkkäin. Jos olisi vuosi sitten saanut syntymäpäivälahjaksi sienestysrepun, olisin purskahtanut itkuun. Tänä vuonna riemastuin.

Oppaat ovat olleet joka kerta ihan mainiot, mikä on helpottanut operaatioita valtavasti.


Eka saalis oli litrakaupalla kantarelleja Inkoosta, toinen pari litraa kantarelleja, suppilovahveroita ja mustia tovisieniä Pornaisista ja kolmas kaksi korillista suppiksia, haperoita ja rouskuja Nuuksiosta. Aikamoista. Joka kerta metsässä on kulunut alle tunti.

Nuuksion saalis oli niin mahtava, että niiden putsaaminen & ruoaksi valmistaminen vei viisi tuntia. Lopulta yhden reissun sienistä syntyi alkupalat, viime postauksessa mainittu suppilovahveropiirakka sekä tattisalaatti.



Tämä alkukeitto on saanut inspiration Motti-ravintolan lanttucappuccinosta.
 Nauris oli tosi hauska sosekeiton pohjamaku.

Nauriskeitto kantarelleilla ja mustilla torvisienillä 
(
kuudelle
)

50 g voita


2 sipulia


4 valkosipulin kynttä


2 rkl ruokosokeria


300 g kuorittua porkkanaa


1 kg kuorittua lanttua


1 dl valkoviiniä


1 l kasvislientä

2 dl maitoa


1 dl kuohukermaa


2 laakerinlehteä

mustapippuria


1 tl kuivattua salviaa

suolaa
kantarelleja ja mustia torvisieniä

voita

suolaa

Kuori nauriit. Freesaa pilkotut kasvikset sulatetussa voissa kattilassa. Lisää mausteet.  Lisää valkoviini, sokeri ja kasvisliemi. Keitä kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Poista laakerinlehdet. Soseuta huolellisesti sauvasekoittimella. Lisää kerma ja maito ja sekoita.

Paista sienet voissa. Koristele annokset sienillä.

Syyssienet à la Grecque 
(kirjasta Sienionni)


2 l syyssieniä (rouskuja ja haperoita)

merisuolaa

mustapippuria

yhden sitruunan mehu

1,5 dl hienonnettua 
persiljaa


marinadi

2,5 dl kuivaa valkoviiniä

2 tl tomaattipyreetä

1 oksa tuoretta timjamia

1 laakerinlehti

10 korianterinsiemeniä

1,5 dl oliiviöljyä

1 hienonnettu sipuli


Putsaa sienet. Jätä pienet kokonaiseksi ja halkaise isommat. Laita kaikki sienet tilavaan kulhoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada päälle sitruunan mehu.

Kiehauta marinadin ainekset. Kaada marinadi sienten päälle ja ripottele pinnalle persilja. Anna jäähtyä.
Kun sienet ovat jäähtyneet, ne voidaan säilyttää jääkaapissa. Anna mielellään vetäytyä yön yli ennen syömistä. Säilyy jääkaapissa vähintään viikon.

Nauti hyvän leivän kanssa.



(Oikeasti me ryöppäsimme sienet varmuuden vuoksi etukäteen + laitoimme vuoan uuniin lämpenemään noin puoleksi tunniksi. Nautimme lämpimänä alkupalana leivän kanssa.)


Tattisalaatti Niçoise  
(hieman muokattu versio kirjasta Sienionni)


1 l hyviä tatteja

3 rkl oliiviöljyä

2 ohueksi viipaloitua valkosipulinkynttä

suolaa

mustapippuria

timjamia


vinaigrette

2 tl punaviinietikkaa

2 tl soijakastiketta

mustapippuria

suolaa

3 rkl oliiviöljyä

2 rkl sitruunamehua


salaatti

(150 g ilmakuivattua kinkkua)

puolikuivattuja tomaatteja

6 pehmeäksi keitettyä kananmunaa

200 g nopeasti keitettyjä haricot-papuja

vihreitä oliiveja

rucolaa


Putsaa ja leikkaa sienet pituussuunnassa ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy pannulla. Ruskista valkosipuli kullanruskeaksi. Kalasta sen jälkeen valkosipuli pois ja heitä pois.

Paista sieniä öljyssä keskilämmöllä, kunnes ne saavat väriä. Mausta suolalla, timjamilla ja pippurilla. Nosta sienet pannulta reikäkauhalla ja valuta talouspaperin päällä.

Sekoita viinietikka, soijakastike, pippuri, suola, oliiviöljy ja sitruuna. Kääntele salaattiainesten sekaan.

Levitä tarjoiluastian pohjalle rucolaa ja nostele muut ainekset sen päälle.

17.9.2012

Jumalainen suppilovahveropiirakka


Ihan muutama hetki sitten mainostettiin täällä sitä, miten oli aika käyttää pakastimen loput mansikat, sillä mansikoidenpakastussesonki oli juuri alkamassa. Silmänräpäys, ja sesonki vaihtui seuraavaan: nyt on korkea aika käyttää viime syksynä kuivatetut sienet, jotta lasipurnukat saa käyttöön uuden sadon suppilovahveroita varten. 

Suosittelen kokeilemaan ainakin tätä piirakkaa (tehtiin tosin tuoreista, viikko sitten saalistetuista suppiksista). Ohessa annostelua helpottamaan Kotivinkin taulukko, josta käy ilmi, millainen määrä kuivattuja sieniä vastaa tuoreita.



Jumalainen Suppilovahveropiirakka 
(lasagnevuokaan tehtynä)


Huom. otsikko lainaus ruokailijan suusta.

250 g maitorahkaa

250 g margariinia

6 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta
2 l suppilovahveroita

2 sipulia

400 g kermaviiliä

200 g Philadelphia-juustoa

3 kananmunaa

1 rkl soijaa

1 tl suolaa

mustapippuria

1 dl tuoretta persiljaa

muutama oksa tuoretta timjamia


Nypi rasvat, jauhot ja leivinjauhe. Lisää maitorahka ja sekoita tasaiseksi.

Pilko sipulit ja sienet. Paista pannulla voissa. Lisää soija ja suola. Sekoita jäähtyneen täytteen sekaan kermaviili, juusto, munat, mustapippuri ja yrtit.
Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.


27.8.2012

Joko nyt?

Haa! Tässä kuvassa on kantarelleja. Meidän itse poimimia.


Tarkoittaako se, että on aika...
* tehdä kaalikääryleitä?
* ilmoittautua ehkä viidennen kerran kansalaisopiston venäjän kurssille?
* selailla Sanna Pelliccionin ja Loviisa Kankaan kirjaa Punajuuri?
* miettiä, että Satuhäät ja Neljät häät on oikeastaan ihan hyviä ohjelmia (etenkin jos samalla tehdään yhdessä ruokaa)?
* leikata Hesarista kaikki suppilovahverojutut irti?
unohtaa kesäiset salaatit ja haaveilla risotosta (hah, aivan kuin en olis salaattia syödessäkin haaveillut kaikenlaisista asioista)?
* miettiä, olisiko syksyllä jotain uutta sarjaa, johon vois koukuttaa itsensä?
* toivoa, ettei kukaan muu löydä MEIDÄN sienipaikkaa? /E



31.7.2012

"Syksyllä syödään pelkästään näitä"

Nämä pienet sienipiiraat herättivät sellaisia ylisanoja Suomenlinna-viikonloppuna, etten oikein vieläkään tiedä, oliko kyseessä ironinen reaktio, yritys boostata leipojan itsetuntoa vai onnistuneet piiraat.



Sen tiedän, että kyseessä oli päivän ainoa retkieväs, eli ruokailijat olivat nälkäisiä. Hyvin nälkäisiä. Se saattoi vaikuttaa menekkiin.

Joka tapauksessa piiraiden teko kesti noin 20 minuttia (+ paistoaika), eli kyseessä on mainio pikaruoka. Jos siis on ollut niin reipas, että on käynyt viime vuonna sienessä ja kuivattanut hurjasti suppilovahveroita. Itse en niin tehnyt, mutta onneksi sisko lahjoitti aika paljon kuivattamiaan sieniä.

Pikkuiset suppilovahveropiiraat eväsretkelle

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

125 g margariinia
200 g rahkaa

Täyte:
1 sipuli
pari kourallista kuivattuja suppilovahveroita
runsaasti tuoretta persiljaa ja ruohosipulia
mustapippuria
nokkossuolaa
200 g pehmeää vuohenjuustoa
200 g kermaviiliä
emmentaljuustoa raasteena

Sekoita vehnäjauhot ja suola. Nypi joukkoon voi ja kääntelee sekaan rahka. Anna jähmettyä hetki. Painele folio- tai silikonivuokien pohjalle (noin 15 kpl).

Laita suppilovahverot veteen likomaan. Pilko sipuli ja paista sitä pannulla öljyssä. Lisää tuoreet yrtit ja liotetut sienet. Ota pannu pois levyltä. Lisää vuohenjuusto ja kermaviili sekä loput mausteet. Kaada täyte vuokiin ja ripottele pinnalle emmental-juustoa.

Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

/A

20.10.2011

Onneksi ei vielä ole talvi

Viikonloppuna käytiin T:n vanhempien mökillä, nyt kun vielä ehti. Kuljettiin metsässä nenä kiinni maassa eikä tajuttu, että metsä oli täynnä hirvimiehiä. Onneksi ei käynyt kalpaten.




Mutta se on ihmeellistä, kuinka hyvältä kaikki ruoat maistuu aina mökillä*, mikä siinä on? Meinasin alkaa itkeä, kun syötiin perjantaina nälkäisinä kauraleipää voilla.

* Tosin joku voisi huomauttaa, että kylläpä se ruoka näkyy muutenkin maistuvan, ei siihen mitään mökkiä tarvita. Mutta siellä maistuu erityisen hyvältä.





Suppilovahveropiirakka

Rahkavoitakina:
250 g maitorahkaa
250 g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta


Nypi rasva, jauhot ja leivinjauhe. Lisää maitorahka. Sekoita tasaiseksi, vältä vaivaamista. Huom! Tästä taikinasta tulee tuplasti niin paljon kuin tarvitaan yhteen piirakkaan, joten tee kaksi!

Sienitäyte:
150 g suppilovahveroita
250 g sipulia
125 g maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
2 tl soijakastiketta
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria
1,5 tl timjamia
0,5 dl hienonnettua persiljaa


Hienonna sienet ja sipulit. Ruskista ne voissa ja anna jäähtyä. Sekoita rahkaan jäähtynyt sienisipuliseos ja muut aineet. Kaada täyte vuokaan. Paista piirakkaa uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes se on kypsä.

10.10.2011

Se kuuluisa sieni-ilta




Tykkäsin kovasti Vivi-Ann Sjögrenin ruokajutuista Hesarin Kuukausiliitteessä, mutta toisaalta nykyään Kuukausiliitteen ohjeet tulee repäistyä entistä useammin irti. Kokkipariskunta Peppi Aralehdon ja Ari Ruohon ruoat ovat kivan simppeleitä, mutta silti tarpeeksi mutkikkaita.


Näitä marinoituja suppiksia ja tätä ihanaa keittoa me tehtiin Annen kanssa sieni-iltana, jota muistellaan vieläkin. Sen piti olla "rauhallinen" koti-ilta, mutta sienet ja useampi pullo punaviiniä johtivat meidät Punavuoren baareihin. Ilta päättyi tietenkin itkutilitykseen. Ok, sienet taisivat olla syyttömiä tapahtumakulussa, osoittelisin ennemminkin niitä ruoan kanssa nautittuja viinilasillisia.

Alkupalaksi oli salaattia, vuohenjuustoa ja marinoituja suppilovahveroita.

Marinoidut suppilovahverot
(tarjoa esimerkiksi pannulla paistetun friteeratun vuohenjuuston kanssa)

2 l suppilovahveroita
2 dl sokeria
2 dl väkiviinaetikkaa
4 dl vettä
3 maustepippuria
1 laakerinlehti
2 neilikkaa


Lisää veteen mausteet ja kiehauta. Pane joukkoon puhdis­tetut sienet ja anna kiehua minuutti. Jäähdytä. Marinoidut sienet säilyvät kylmässä useita ­kuukausia.

Ohje oli Kuukausiliitteestä. Siinä sienet tarjoillaan friteeratun vuohenjuuston kanssa, mutta meidän kärsivällisyys ei riittänyt friteeramiseen. Hyvältä maistui paistetun vuohenjuustonkin kanssa.

Pääruoaksi myöskin Kuukausiliitteen ohjeella keittoa:

Suppilovahverokeitto rapeilla vihanneksilla

1 sipuli
1 rkl voita
300 g tai 1/2 l suppilovahveroita
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl kana- tai kasvislientä
2 dl kuohukermaa
1/2 dl sherryä
1 timjaminoksa
suolaa
mustapippuria


Vihannekset:

1 dl suppilovahveroita
3 cm:n pala porkkanaa
2 minipunasipulia tai 3 cm:n pala tavallista
1 kukkakaalin nuppu
1 rkl tuoretta maissia
1 timjaminoksa
1 rkl voita
suolaa
mustapippuria


1) Pilko sipuli. Sulata voi kattilassa, lisää sipulisilppu ja kuullota. Lisää joukkoon putsatut suppilovahverot ja kuullota sieniä hetki. Ripottele päälle vehnäjauhoa ja pyörittele seosta pannulla muutama minuutti niin, että jauhot kypsyvät. Kaada päälle kana- tai kasvisliemi vähitellen. Lisää ­timjaminoksa ja anna keiton porista 10 minuuttia.

2) Soseuta keitto sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa ja kaada takaisin kattilaan. Lisää joukkoon kerma ja kiehauta.

3) Mausta suolalla ja pippurilla ja viimeistele keitto sherryllä.

4) Valmista vihannekset. Leikkaa porkkanasta läpikuultavia lastuja. Kuori sipulit ja leikkaa renkaiksi. Viipaloi kukkakaalinnuppu ohuiksi lastuiksi.

5) Paista sienet voissa pannulla kullanruskeiksi. Lisää maissi ja punasipulit. Pyörittele pannulla sen aikaa, että vihannekset lämpenevät.

6) Mausta suolalla ja pippurilla. Ota paistinpannu hellalta ja lisää joukkoon vihannekset. Nypi joukkoon timjaminoksa.

7) Asettele lusikallinen vihannes-sienisalaattia lautaselle ja kaada kuumaa keittoa päälle.

E

26.9.2011

Sienimettällä

Eräänä lauantaina Nuuksion erämaassa (kuten kuulemma eräs helsinkiläinen metsää kuvasi) meillä oli hyvät sienisilmät.


Silti parasta sienestämisessä on hyvät eväät (kahvia, leipää ja dominokeksejä, tietty).





Nyt meillä on monta purkillista suppilovahveroita ja mustatorvisieniä. /E

14.9.2011

"Tehdäänkö vähän isompi satsi niin riittää huomisellekin"

IMG_6922

Ajatus on hyvä, mutta se ei vaan koskaan toimi. Ainakaan silloin, kun tehdään ruokaa rakkaiden A:n & M:n kanssa. Eilen me syötiin koko kattilallinen lohiseljankaa (kuulin myös katkeria kommentteja liian pieniksi mitoitetuista ohjeista). Omenaherkusta ei ehditty edes ottaa kuvaa, se syötiin nopeammin kuin Maryn maine musteni Downtown Abbeyssa.
Ja täytyy vielä korostaa, että tämä seljanka oli ihan uskomattoman hyvää, suosittelen kokeilemaan!

Lohiseljanka

1 porkkana
kaalia (en tiedä, paljoko laitettiin)
muutama pieni peruna
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 rkl tomaattipyreetä
1 rkl öljyä
5 dl kalalientä (tai vähän enemmän)
200 g lohta
tilliä
oliivia viipaleina
suolakurkkuja

+ smetanaa


1) Leikkaa lohi palasiksi, mausta suolalla. Anna maustua hetki.
2) Kuutioi kasvikset yms. Kuumenna hetki pannulla, lisää tomaatipyree. Kaada kalaliemi kattilaan ja keitä kasvikset kypsiksi. Lisää lohipalat ja keitä hiljalleen pari minuuttia.
3) Mausta keitto sitruunalla, suolalla ja pippurilla. Lisää valmiiseen keittoon viipaloidut oliivit ja silputut suolakurkut. Anna makujen tekeytyä hetki. Tarjoa smetanan kanssa.

8.9.2011

Paras ruoka-aika vuodesta?


Vastaus ei ole parsa-aika, vaan syksy. Kuten ehkä on joskus tullut mainostettua, ainakin toinen blogin pitäjistä rakastaa kaikkea syysruokaa: punajuuria, kurpitsoja, sieniä. Etenkin jos ruoat on kuorrutettu juustolla!

Kuvassa on Marjon valmistama punajuuriherkkusalaatti (syöty epookin kera). Minä olin niin nälkäinen, että lähinnä tuijotin keittiönpöydän ääreltä keittiössä hääräävää Marjoa.

Punajuurisalaatti

keitettyjä ja uunissa paahdettuja punajuuria (päälle oliiviöljyä, sormisuolaa & mustapippuria)
vuohenjuustoa
salaatttia, rucolaa
kalamataoliiveja
suolaa
oliiviöljyä
balsamicoa

2.9.2011

Epookkia ja brossikeittoa, nyt saa syksy tulla!



No nyt tämä taas riistäytyy käsistä, syksyfiilistely nimittäin! Facebook muistutti, että tasan kaksi vuotta sitten olin ilmoittautunut venäjän kurssille ja tehnyt sen kunniaksi borssia. Tänä vuonna sama kaava toistuu taas. Ilmoittauduin venäjän kurssille - oli siis pakko taas kaivaa hyvä vanha borssiohje meidän blogista esiin.

Borssi valmistettiin illalla A:n & M:n kanssa. Lisäksi tehtiin siiderisämpylöitä. Sämppyohje on vegaanikokki Elina Innaselta (suosittelen Innasen viime keväänä ilmestynyttä Viiden tähden vegaani -kirjaa, siinä on ihania ohjeita.) Mutta meidän sämpylöille kävi äksidentti, ne ei jostain syystä X kohonneet kunnolla. Maistuivat silti niin hyvin, että olin vielä aamullakin ihan ähkyssä. Ruoan kanssa katsottiin ykkösjakso ihanaa Downton Abbey -epookkia, joka tällä viikolla alkoi Yleltä. Tervetuloa syksy!

Siiderisämpylät
(10-12 isoa sämpylää)

½ l kuivaa omenasiideriä
50 g hiivaa
1 ½ tl suolaa
2 tl sokeria
n. 12 dl sämpyläjauhoja
¾ dl sulatettua margariinia
pinnalle auringonkukansiemeniä


Lämmitä siideri kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siiderin joukkoon. Lisää suola ja sokeri. Lisää taikinaan suurin osa jauhoista. Lisää margariinisula sekä loput jauhot.
Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Vaivaa taikina jauhotetulla alustalla kimmoisaksi ja pyörittele sämpylöiksi. Koristele sämpylät auringonkukansiemenillä ja anna vielä kohota pellillä ennen uuniin laittamista.
Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes sämpylöiden pinta on ruskettunut.
/E

1.9.2011

Äidin herkuista parhaat

Yksi syksyn kohokohdista on tietenkin punajuuripihvipäivä. Sitä odotin aina pienenäkin. Sopivasti myös sisko sattui eilen piipahtamaan meillä, kun pihvit oli juuri otettu pannulta. Telepatiaa?



Ohje piti tosin taas kerran tarkistaa äidiltä. Miten se aina unohtuukin? Sekin unohtuu, miten älyttömän sotkuinen ruoka tämä on valmistaa. Mutta ehdottomasti vaivan arvoista!

Äidin ihanat punajuuripihvit

isoja, kokonaisia punajuuria
vehnäjauhoa
suolaa
korppujauhoja
kananmunaa
voita paistamiseen

Lisäksi:
sipulia
suolakurkkuja

Punajuuret keitetään suolavedessä ja kuoritaan, kun ovat kypsiä. Sitten ne viipaloidaan. Viipaleet kiepsautetaan vehnäjauho-suola-seoksessa, kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Ja sitten paistetaan pannulla.

Pihvit tarjotaan pannulla paistettujen sipulirenkaiden ja suolakurkkujen kanssa. Syödessä muistellaan tietty rakkaudella äitiä!
/E

29.8.2011

Sieniaika alkaa N-Y-T



Eilen katsottiin huonoa tosi-tv:tä ja syötiin kunnon syksyruokaa: tattirisottoa, kvinoa-suppilovahvero-kaalikääryleitä ja mustikkapiirakkaa Olivian loisto-ohjeella. Etenkin kaalikääryleet maistui tosi hyviltä. Eikä niiden valmistaminenkaan ollut työlästä, kun oli paljon kokkeja.
Tatit, suppikset ja mustikat oli E:n ja T:n Nuuksion-tuliaisia. Oi! Uudestaan sienimetsään ja pian!

Kvinoa-sienikaalikääryleet
(5/6:lle)

1 valkokaali
1 dl kvinoaa
2 dl vettä
1 pieni sipuli
100 g sieniä (käytettiin suppiksia, ohjeessa siitakesieniä)
2 rkl voita
3 rkl hienonnettua kirveliä (ei ollut kaupassa)
3 rkl hienonnettua persijaa
1 dl raastettua parmesania
1 tl suolaa
1 tl suolaa


Vuokaan:
3 rkl voita
2 rkl siirappia
1 dl kuivaa valkkaria


1) Koverra kaalista kantaa pois. Keitä isossa kattilassa suolatussa vedessä kanta ylöspäin. Kun uloimmat lehdet muuttuvat reunoilta tummemmiksi ja taipuileviksi, ota lehdet kattilasta, aseta valumaan pyyhkeen päälle. Jatka keittämistä, irrottele lehtiä kunnes kaikki kämmentä suuremmat lehdet on irrotettu.

2) Nosta jäljelle jäänyt kaalinippu kattilasta ja silppua se. Tarvit noin 5 dl.

3) Kiehauta kvinoa kattilassa, suolatussa vedessä. Keitä 15 minuuttia. Kuori ja hienonna sipuli. Leikkaa sienet pieneksi silpuksi.

4) Kuumenna voi pannulla, lisää sienet, sipuli ja kaali. Paista 5 minuuttia. Sekoita joukkoon kvinoa, yrtit ja parmesan. Mausta suolalla.

5) Levitä kaalit leikkuulaudalle. Nosta keskelle ruokalusikallinen täytettä. Käännä lehden reunat sivuilta täytteen päälle ja kääräise tiukaksi rullaksi.

6) Kuumenna uuni 175 asteeseen. Mittaa uunivuokaan voi ja siirappi, lämmitä uunissa kunnes voi sulaa. Lisää valkoviini ja lado vuokaan kääryleet. Paista noin tunti ja valuta välillä paistoliemellä (noin 4-5 kertaa).

Mutta sehän on kesäkurpitsa!

Kesäkurpitsa on hassu raaka-aine. Se on monen (kasvis)ruoan perustäytettä, mutta sinänsä aika hajutonta ja mautonta. Nyt omistettiin kerrankin kesäkurpitsalle kokonainen ilta ja tehtiin kesäkurpitsasämpylöitä ja kesäkurpitsakeittoa. Kiitos Iidan äidille oman kasvimaan kurpitsoista, jee!




Kesäkurpitsasämpylät
(HS:n ohjeella)

5 dl vettä
50 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
1/2 dl siirappia
1/2 dl öljyä
2 dl raastettua kesäkurpitsaa
3 dl vehnäjauhoja
noin 7 dl sämpyläjauhoja

Liota hiiva lämpöiseen veteen. Lisää joukkoon suola, siirappi, öljy ja kurpitsaraaste. Alusta taikina jauhoilla pehmeäksi, anna kohota. Leivo sämpyt ja nostata ne. Voitele kananmunalla. Paista 225 asteessa noin 12-15 minuuttia.
/E&A&M

18.5.2011

Salaisen nokkospaikan tunnusmerkit



Käytiin T:n kanssa iltapyöräretkellä tsekkaamassa Helsingin nokkospaikat. Poimittiin pussiin niitä vähän ja tehtiin iltakeitto mummun ohjeella.


Tarkoitus on mennä viikonloppuna metsään vielä uudelleen Hennan kanssa. Jospa sitten saisi kerättyä sen verran, että voisi kuivatakin osan.



Mummun nokkoskeitto

5 dl vettä
5 dl kevytmaitoa
4 dl nokkosenlehtiä
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kermaa
3 rkl voita tai margariinia
suolaa
muskottipähkinää



1. Huuhdo nokkosenlehdet ja kiehauta vedessä. Siivilöi ja ota liemi talteen.
2. Pilko lehdet silpuksi.
3. Sekoita maito ja jauhot, kaada keitinliemeen sekoittaen. Keitä 10 minuuttia.
4. Lisää nokkoset ja mausteet. Kuumenna. Mausta vielä kermalla ja voilla.
5. Koostumuksen täydensi pyöräytys blenderissä, keitosta tuli kivan kuohkeaa. Mutta tätä kohtaa ei ollut mummun ohjeessa!

Tarjoa keitetyn kananmunan kanssa.

/E

9.10.2010

Äidin punajuuripasta

Tämä pasta on aika usein toivelistan kärjessä, kun äiti kysyy, mitä ruokaa halutaan kotiviikonloppuna syödä (valmistaminen on aika paljon helpompaa, jos omistaa tehosekoittimen, jolla voi silputa punajuuret siististi). On varmaan jo käynyt ilmi, että ollaan E:n kanssa aika kovia punajuurifanaatikkoja. Tällä kertaa äiti teki ruuan etikkapunajuurista. Nopsaakin nopsempaa ja sitäkin parempaa!

Punajuuripasta

1/2 kg punajuuria
sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
aurajuustoa
basilikaa

pastaa

Laita suolavesi kiehumaan pastaa varten. Raasta blenderissä 1/2 kg kuorittuja punajuuria. Kuullota niitä öljyssä silputun sipulin kanssa. Lisää joukkoon hienonnettu valkosipulin kynsi ja ruokakerma. Anna muhia, kunnes pasta on kiehunut kypsäksi. Mausta suolalla, pippurilla, basilikalla ja aurajuustolla. Laita lämmitettyyn astiaan kerroksittain pastaa ja punajuuriseosta. Ripottele pinnalle aurajuustoa, tuoretta basilikaa tai rucolaa. Laiskimmat meistä ovat tehneet tätä pastaa myös valmiista purkkipunajuurista. Silloin tämä ruoka on maailman paras pikaruoka!

/A

25.9.2010

Metsään meni eli paluu lapsuuteen








Arvatkaas missä me tänään vietettiin aurinkoista lauantai-iltapäivää? No Nuuksion kansallispuistossa tietenkin! Tarkoitus oli lähteä "eväsretkelle sienimetsään", jottei tulis paineita sienten löytämisestä.

Me etsittiin sieltä sammaleista kuusimetsää, jossa suppilovahverot tykkää kasvaa - ja löydettiinhän me sellainen loppujen lopuksi. Ensimmäisen suppiksen löysin minä, mutta sitten Tuomas sai vainun ja löydettiin aika paljonkin niitä. Sitten juotiin termarikahvia domino-keksien kanssa. Tällaisia päiviä vois olla useamminkin!

Me taidetaan loppujen lopuksi olla melko vieraantuneita luonnosta, kun intoiltiin kotona siitä, kuinka ollaan itse poimittu ruuan ja jälkkärin raaka-aineet (vaikka jos tarkkoja ollaan, suurin osa raaka-aineista oli kyllä silti kaupan hyllyltä poimittuja).

Mummun suppilovahverokastike(tämä on mukailtu mummun tekemästä kastikkeesta, joka oli lapsuudessa yks mun suosikkiruuista)

suppilovahveroita (niin paljon kun niitä nyt sattuu löytymään metsästä tai torilta)
1 sipuli
voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl (luomu)kermaa
mustapippuria
suolaa
1/4 tl sokeria (neuvotaan ainakin jossain pro-ohjeissa)


Paista sieniä pannulla, että neste haihtuu. Lisää voi ja pilkottu sipuli. Paista miedolla lämmöllä. Lisää vehnäjauho, sekoita hyvin. Kaada joukkoon kerma, mausta. Tarjoa perunan kanssa.

Tuomaksen äidin mustikkapiirakka
150 g margariinia
3/4 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta


täyte:
1 muna
1 rahkatölkki
1 kermaviili
1 rkl sokeria
mustikoita


Vatkaa margariini ja sokeri. Lisää muna ja jatka vatkaamista. Sekoita kuivat aineet mukaan ja levitä isoon vuokaan kostutetuin käsin. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjan päälle. Paista 200 asteessa noin puolisen tuntia. Herkuttele!

E

Olipa kerran omena



Tein ensimmäistä kertaa elämässäni itse marmeladia! Käyttäjäkommentit: "Tosi hyvää, parempaa kuin kaupasta" ja "sopivan hapanta". JEE, MIKÄ MENESTYS! Ohje oli mahdollisimman simppeli, mulla kun ei ole mitään höyrykattilaa (tein puolet tästä määrästä).

Omenamarmeladi

2 kg happamia omenoita
1 dl vettä
1,2 kg (14 dl) sokeria
2 sitruunan mehu

Pese ja kuori omenat, poista siemenkodat. Laita tavallisen teräskattilan pohjalle tilkka vettä ja keitä omenat pehmeiksi. Soseuta omenat sauvasekoittimella.

Sekoita kattilassa omenasose, sokeri, vesi ja sitruunamehu. Keitä hiljalleen kansi avonaisena 45 min. välillä sekoittaen. Tölkitä marmeladi pestyihin ja kuumennettuihin tölkkeihin, ja sulje ilmatiiviisti. Jos täytät tölkit teräspöydällä, levitä niiden alle kerros sanomalehteä.

Tää on kunnon omenapiirakka-aikaa, kun joka puolella vilahtelee ohjeita. Tämän repäisin jostain lehdestä, mutta en valitettavasti enää muista, mistä. Piirakka oli kivaa vaihtelua, kun siinä oli piimää happamuutta tuomassa. Ja sisältä se oli kivan mehevä, kun taikinan seassa oli omenapaloja.

Omenapiirakka

1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl soodaa
4 dl vehnäjauhoja
2,5 dl piimää
1,25 dl sulaa voita
2-3 omenaa


Kuori ja pilko omenat sormenpään kokoisiksi. Sekoita kuivat aineet, lisää sula voi ja piimä. LIsää lopuksi omenakuutiot. Kaada taikina voideltuun korkealaitaiseen vuokaan. Koristele pinta muutamalla omenalohkolla. Kypsennä uunissa 175-asteessa noin 45 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.

E