Näytetään tekstit, joissa on tunniste thaimaalainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste thaimaalainen. Näytä kaikki tekstit

13.7.2012

Kasta se soijaan



(Pahoittelen näitä lihaisia aiheita, mutta seuraavan voi varmasti toteuttaa myös tofun kanssa!)

Vietettiin neljä päivää mökillä jatkuvan ukkosmyrskyn keskellä. Aika kului, kun luettiin mökin vieraskirjaa, pengottiin vintin vanhoja Carmen Mäkinen -aiheisia piirustuksia ja suunniteltiin seuraavaa ruokaa.

Tämä helppo thai-vaikutteinen grillaus onnistui hyvin. Kaikki ainekset löytyi paikallisesta minikaupasta, eikä käytetty ollenkaan kuivamausteita.

1. Tehtiin marinadi jo edellisenä päivänä. Siihen tuli minitölkki tomaattipyrettä, kaksi ruokalusikallista turkkilaista jogurttia, peukalonkokoinen pätkä inkivääriä silputtuna, valkosipulinkynsi, puolikkaan sitruunan mehu ja lopuksi niin paljon soijaa, että marinadi muuttuu pilaantuneen ketsupin näköiseksi (ikävä mielikuva, mutta siltä se näytti!) Pyörittele possun ulkofileet marinadissa ja jätä jääkaappiin maustumaan vuorokaudeksi.

2. Seuraavana päivänä tehtiin sieninyytit. Aluksi paahdettiin seesaminsiemeniä öljyttömällä pannulla. Siirrettiin ne lautaselle odottamaan. Poistettiin isojen herkkusienien jalat ja pilkottiin ne. Paistettiin pannulla sienikuutiot, kevätsipulia, tuoretta inkivääriä ja valkosipulinkynsi. Maustettiin soijalla ja lisättiin lopuksi kourallinen seesaminsiemeniä. Täytettiin sienet, ripoteltiin päälle seesaminsiemeniä ja käärittiin folioon.

3. Sitten tehtiin riisi. Paistettiin sitä varten pannulla kevätsipulia ja inkivääriä. Keitettiin pitkäjyväistä riisiä. Osa keittovedestä korvattiin ananasmehulla. Nosteltiin lähes kypsä riisi pannulle ja paisettiin siihen kiva pinta. Lisättiin puolikkaan sitruunan mehu ja – yllätys yllätys, soijaa.

4. Grillattiin sienet, ananasrenkaat (paikallisessa M-marketissa ei ollut tuoretta) ja lihat. Marinadi ei jäänyt pahasti kiinni grilliin, joten sitä ei tarvinut edes pyyhkiä pois. Lopuksi pyöriteltiin kypsät lihat paahdetuissa seesaminsiemenissä.

/A


10.10.2011

Kun mikään muu ei maistu miltään


Sellaisiin päiviin on vain yksi mahdollinen ruokaratkaisu: thai-ruoka. Se maistuu aina joltakin. Yleensä hyvältä.

Ohje löytyy meidän blogista.
/E&A

4.4.2011

Ruoka, joka sai naapurinkin ovelle


Tämä herkullinen punainen curry valmistui improvisoiden:

valmiista punacurrytahnasta
tofusta
kookoskermasta
kookosmaidosta
inkivääristä
herneistä
vesikastanjoista
kalakastikkeesta
soijakastikkeesta
chilistä
paprikasta

Currytahna tuotiin meille suoraan Thaimaasta, mutta niitä saa kyllä ihan Hämeentien etnisistä kaupoista. Kiitos viikonloppuvieraat Kaisa&Sami, oli kivaa kokata yhdessä! Tämä taisi tuoksua hyvältä, kun naapurikin tuli soittelemaan ovikelloa.

/E

26.2.2011

Simojoen thaimaalainen - todellista fuusiokokkausta




Tämän herkkuruuan söin Paulan luona vaaleanpunaisessa talossa ruusulampun valossa. Jos ei ollut tarpeeksi söpöä niin kerrotaan vielä, että: samassa talossa on tänään vaahtokarkkibileet! Voittaa vaahtobileet 100-0.

Ohje on kiistellystä Maku-lehdestä. Kiistellystä siksi, että olemme selvästi jakautuneet kahteen leiriin kyseisen lehden suhteen. Toinen leiri tykkää selkeydestä ja resepteistä, jotka on ihan tavallisten ihmisten toteutettavissa. Toiset taas ovat sitä mieltä, että jauhelihamakaronilaatikon ohjetta ei ehkä tarvisi olla ruokalehdessä.

Joka tapauksessa Paulan tekemä thai-lohi oli Maku-lehdeltä oikein nappiresepti! Lautasella ei ollut mikään Chilen kasvatti vaan Simojoesta kalastettu lohi. Kalakastike korosti hienosti lohen makua. Seuralaisena uunissa paahdettua parsakaalia, nuudeleita ja limeolutta. Jos osaisin, sanoisin thaimaaksi että NAM.

Chu Chee Pla
eli lohta punaisessa curryssa
(4 hengelle)

400 g lohifileetä
1 rkl öljyä
1 prk (4 dl) kookosmaitoa
3-4 rkl punaista currytahnaa
4 kaffirlimetinlehteä
1 rkl tummaa ruokosokeria
2-3 rkl kalakastiketta
2 tl limettimehua

koristeeksi:
korianteria
chiliviipaleita

Leikkaa lohi noin neljään osaan. Paista palat öljyssä molemmin puolin kypsiksi. Nosta sivuun odottamaan. Kuumenna pannussa osa kookosmaitoa (noin desi) ja keitä noin 3 minuuttia. Lisää mukaan currytahna ja hauduta pari minuuttia. Lisää loput kookosmaidot ja kaffirlimetinlehdet. Hauduta 10 minuuttia. Mausta sokerilla, kalakastikkeella ja limettimehulla. Tarkista maku. Nosta kalapalat kastikkeeseen ja kuumenna. Koristele ja tarjoa esimerkiksi nuudelien kanssa.
/A

21.12.2010

Jouluisa Massaman-curry

"Taas yksi syy lisää, miksei kannata muuttaa pois Kalliosta."
Näin totesi T toissapäivänä, kun oltiin tultu ostoskassien kanssa kotiin Hämeentien Vii Voan -aasialaiskaupasta ja tehty hyvää Massaman currya.

Ohje oli viime vuonna joululahjaksi saadusta thaikeittokirjasta ja maut olivat hauskan jouluiset (neilikkaa, kanelia ja kardemummaa).





Kaupassa tavattiin hauska suomalaismies, joka neuvoi jakamaan Massaman-currytahnan kotona jääpalapusseihin, jolloin tahnan voi pakastaa ja sitä voi käyttää aina palasen kerrallaan. Hyvä vinkki (ja voi kun olis isompi pakastin).



Ohje on tällainen:

Massaman-curry tofulla

2 kanelitangon palaa
10 kardemumman siementä
5 mausteneilikkaa
2 rkl kasvisöljyä
2 rkl Massaman-currytahnaa
(800 g naudan kylkeä tai ulkopaistia pilkottuna 5 cm:n kuutioiksi)
4 dl kookosmaitoa
2 1/2 dl naudanlihalientä (käytin vain vettä)
2-3 perunaa 2,5 cm leveinä paloina
2 cm:n pituinen inkivääri suikaloituna
3 rkl kalakastiketta
3 rkl palmusokeria
110 g valmiiksi paahdettuja, suolattuja ja kuorettomia maapähkinöitä
3 rkl tamarindisosetta

1) Kuivapaista mausteet alhaisella lämmöllä wokkipannulla, kunnes ne tuoksuvat. Poista pannulta.
2) Kuumenna öljy samalla pannulla ja pikapaista Massaman-currytahnaa 2 minuuttia.
3) (Lisää pannulle nauta ja sekoita 5 min.) Lisää kookosmaito, liemi, perunat, inkivääri, kalakastike, palmusokeri, kolme nejäsosaa maapähkinöistä, tamarindisose ja kuivapaistetut mausteet. Laske lämpöä ja anna hautua 50-60 min., kunnes liha (tai perunat) ovat pehmentyneet. Maista ja mausta tarvittaessa. Koristele jäljellä olevilla maapähkinöillä.

29.11.2009

Tom Yum Nam Nam


Tämä on ehkä mun lempiruoka! Katkaravut voi vaihtaa tofuun tai kanaan (tai jättää kokonaan pois) ja kasvikset voi valikoida itse, mutta tuore chili ja korianteri on ihan korvaamattomia. Korianteria ei vain voi olla liikaa.

Keitto on parasta juuri silloin, kun miettii, onko se jo vähän liian tulista.

Korianteri-kookoskeitto

2 chiliä
muutama cm inkivääriä
1 rkl ruokosokeria
2 limeä
2 porkkanaa
puolikas purjosipuli
1 vihreä paprika
noin 6 dl vettä
liemikuutio
kalakastiketta
soijaa
1 pussi nuudeleita
1 tlk kookosmaitoa
1/2 dl kookoshiutaleita
ruukku korianteria
jokiravunpyrstöjä tai katkarapuja

Raasta kahdesta limestä kuori. Kuullota öljyssä kuoret, siemenineen silputut chilit, raastettu inkivääri ja sokeri. Lisää vettä (määrä riippuu siitä, kuinka keittomaista ruuasta haluat) ja liemikuutio, kiehauta.

Lisää paloitellut porkkanat ja keitä 5 minuuttia. Lisää paprikakuutiot ja purjot, keitä vajaa 10 minuuttia. Lisää kookosmaito, nuudelit, kookoshiutaleet ja katkaravut. Purista joukkoon limemehu. Silppua päälle korianteria. /A