Näytetään tekstit, joissa on tunniste aasialainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aasialainen. Näytä kaikki tekstit

20.2.2013

Ihanaa, se on inkivääri

Malesiassa T söi ravintolassa inkiväärikana-annoksen, joka jäi kummittelemaan meidän päähän.

Öljyinen inkiväärikana

kanan fileitä

auringonkukkaöljyä (reippaasti, kommentoi V)
inkivääriä (raasteena ja lastuina)
valkosipulia
tuoretta chiliä
limeä
hunajaa
kurkumaa

korianteria

Laita riisivesi kiehumaan. Tee marinadi sekoittamalla aineet keskenään (öljyä saa olla paljon, sillä se toimii ruuassa kastikkeena). Paista kanafileet pannulla kypsiksi ja mausta ne suolalla. Lisää öljymarinadi ja anna fileiden hautua miedolla lämmöllä. Tarjoile basmatiriisin kanssa.

V&E

15.2.2013

Nälkä! Wokki!

Hätätilanne. Kauhea nälkä. Kuten kaikki tietävät, sellaisessa tilanteessa ei auta muu kuin tehdä nuudeleita. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta Malesian-matkan jälkeen, kun tehtiin malesialaishenkistä ruokaa. "Ei ollut huonompi kokeilu", kommentoi V kaapiessaan wokkipannun reunoilta viimeisiä purjonsuikaleita.

Vinkkinä muuten, että tää wokin kastike on ihan älyttömän hyvä dippi esimerkiksi vietnamilaisille rullille. Kokeiltu on! Ja tehty seuraavana päivänä jo uudelleen.

Nuudeliwokki malesialaisittain

nuudeleita
1 sipuli (viipaleina)
1 porkkana (ohuina suikaleina)


purjon lehtiosaa (ohuina suikaleina)
rapsakkaa lehtikaalta (suikaleina)
1/2 punainen chili (pilkottuna)

2 munaa
2 rkl seesaminsiemeniä
kurkumaa

Kastike*

1/2 dl soijaa
limen mehu
3 valkosipulinkynttä
1 tl sweet chili -kastiketta
1 tl inkivääritahnaa
1 tl hunajaa
tuoretta korianteria

1) Sekoita kastikkeen ainekset keskenään valmiiksi.

2) Pilko sipuli,valkosipuli ja porkkana. Keitä nuudelit. Paista sipuli- ja porkkanaviipaleet pannulla öljyssä, paista hetki. Lisää kaali, chili ja purjo. Lisää keitetyt nuudelit. Lisää ripaus kurkumaa.

3) Tee wokkimassaan aukko ja riko kuumalle pannulle yksi muna. Paista munaa hetki, riko sen rakenne ja sekoita wokin sekaan. Tee sama toisella munalla.

4) Lisää lopuksi alussa tehty kastike pannulle vähän kerrallaan (älä käytä kaikkea, jos tuntuu, että wokista tulee liian suolaista). Koristele wokki tuoreella korianterilla ja seesaminsiemenillä.

* Seos ei ole suoranainen kastike, vaan tuo wokkiin makua.

E&V

16.1.2013

Malesia: ruokamatkaajan paratiisi

Kuten jo aiemmin kävi ilmi, Malesia oli hyvän ruokahalun omaavan reissaajan unelmakohde. Malesialainen ruoka oli ihana sekoitus thaimaalaista, indonesialaista, intialaista ja kiinalaista keittiötä. Syötiin melkein päivittäin rapuja ja ihan joka päivä nuudeleita. Katkaraputahna, inkivääri, soija ja chili olivat aika monen ruokalajin perusta.

Tutuilta saatu vinkki "jos ravintolalla on varaa ostaa muut kuin muoviset tuolit, ruoka on ylihinnoiteltu", piti aika hyvin paikkansa. Halvimmillaan annos maksoi alle kaksi euroa, kalleimmillaan noin 20 euroa. Laatu ei läheskään aina noussut samassa suhteessa hinnan kanssa, mutta toisaalta hintavammissa paikoissa tarjoiltiin olutta ja viiniä. Moni sanoi ottanneensa oman pullon mukaan niihin ravintoloihin, joissa olutta ei tarjoiltu, mutta se tuntui lopulta turhalta, kun pystyi tilaamaan vesimelonimehun tai mangolassin. Reissun halvin ruokailu oli ihan parhaasta päästä, mutta kyseisessä paikassa ei ollut pullovettä eikä edes coca colaa. Tässä muutamia muita huomioita, joita teimme.

1. Kilohinnan perusteella ruokansa hinnoittelevat paikat voivat tulla hyvin kalliiksi.

2. Very spicy on oikeasti todella tulista. Älä haukkaa mitään, mikä on vihreä ja sisältää siemeniä.

3. Kokeile ehdottomasti myös intialaisia ravintoloita.

4. Jos et ymmärrä listaa tai osaa päättää, mitä tilata, tilaa mee mamak. Saat soijaisia nuudeleita kananmunan ja kasvisten kanssa.






Nuudeliöverit

Käytiin lomalla Malesiassa. Paikallinen ruoka oli niin hyvää, että karppaamisesta ei tullut mitään (ai niin, eihän me edes yritetty). Lisää fiilistelyjä tulossa lähiaikoina. Alla kuva paikasta, jossa syötiin reissun paras Tom Yam.

15.1.2013

Hyvän curryn kaava

Tällä kaavalla syntyy superhelppo ja -hyvä seurusteluruoka melkein mitä tahansa proteiininlähdettä käyttäen. Tehtiin eilen kanaruokaa ja jatkettiin kastiketta tänään porkkanalla ja säilykepavuilla. Eilisen maukas ja asteen verran hienostuneempi intialainen muuttui papujen myötä brittiläiseksi pubiruoaksi.

Mainio curry kalalla, kanalla, ravuilla tai pavuilla

1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl seesamiöljyä
oliiviöljyä
kanaa/ kalaa/ rapuja/ papuja tomaattiliemessä/ tofua/ kasviksia
korianterinsiemeniä, jeeraa, mustapippuria, kurkumaa
silputtua inkivääriä (noin ruokalusikallinen öljyyn säilöttyä inkivääriä)
soijaa
chilitahnaa (2 tl)
1 tlk kookosmaitoa
1 tlk kokonaisia tölkitettyjä tomaatteja

basmatiriisiä

turkkilaista jogurttia
mangochutneyta
tuoretta minttua

naanleipää

Kuullota kuutioitu sipuli pannulla seesamiöljyn ja oliiviöljyn sekoituksessa. Lisää silputtu valkosipuli. Lisää kuivat mausteet ja kuullota hetki.
Jos käytät kanaa, nosta sipulit hetkeksi lautaselle ja ruskista maustamaton broileri isoina paloina. Kaada päälle soijaa. Nosta sen jälkeen sipulit takaisin pannulle.
Jos käytät kasviksia tai tofua, paista niitä hetki sipulien kanssa. Jos käytät papuja, kaada ne tomaattiliemen kanssa pannulle.
Kaada sekaan tomaatit, inkivääri ja chili. Anna hautua rauhassa pienellä lämmöllä. Mausta soijalla.
Kaada sekaan kookosmaito ja anna kiehua hiljalleen kasaan. Tarkista maut.
Jos käytät kalaa tai rapuja, lisää ne kiehuvan kastikkeen joukkoon viime hetkellä.

Keitä riisi ja mausta jogurtti mangochutneylla ja mintulla. Tarjoa naanleivän kanssa.


A

9.12.2012

Hienostunut Hoshito


Nyt-liite valitsi muutama viikko sitten Helsingin parhaat ravintolat: ykkönen oli lähiruokaa tarjoava Nokka, toinen skandi-makuja edustava Olo ja kolmas thaimaalainen Lemon Grass. Omalle listalleni pääsisi myös ehdottomasti Mäkelänkadun Hoshito.

Vielä vuosi sitten puhtaammin japanilaisiin makuihin keskittynyt Hoshito on nykyään kiinnostava sekoitus suomalaisia sesongin raaka-aineita ja japanilaisia makuja. Yksinkertaisuus toimii niin annoksissa kuin sisustuksessa. Tila on pikkuinen, joten pöytä kannattaa varata ajoissa. Iso etu on se, että pienessä ravintolassa pääsee seuraamaan vierestä uskomattoman hienoa raaka-aineiden käsittelyä. Viime vierailulla tosin osa seurueesta oli enemmän vakuuttuneita, osa vähemmän. Itse olin ihan myyty neljän ensimmäisen annoksen perusteella, eikä edes jännä pavuilla kuorrutettu epäjälkkäri onnistunut lässäyttämään kokemusta.

Kuvissa 5 annoksen menu (43 e): Seitsemän sipulin keitto, Cashew-pähkinä-mustekala, Keitetty päivän kala, Porsaankylki Kakuni ja Zousui ja Maccha pudding. Neljäkymppiä on varsin kohtuullinen hinta näin hienostuneesta kattauksesta, ja koska viinejä ei tarjoilla, ei ole pelkoa, että loppulasku tuplaantuisi niiden takia. Ja tiedoksi: jälkkäri on uusimassa menussa vaihtunut valkosuklaiseksi versioksi.
A


23.10.2012

Perfect matcha

Parasta juuri nyt? Japanilainen matcha eli hienoksi jauhettu vihreä tee. Matcha sisältää paljon kofeiiniä (grammassa kuusi kertaa enemmän kuin kahvissa), ja sen makuun jää koukkuun. Maku on voimakkaampi ja kasvimaisempi, kuin tavallisen vihreän teen. Googlaamalla selviää, että matchalla on paljon terveysvaikutuksia, mutta ennen kaikkea se on täydellinen jälkiruokajuoma.

Jauhe kannattaa siivilöidä ennen teen valmistamista. Kaada jauhe (noin puoli teelusikallista/desilitra vettä) astian pohjalle ja kaada päälle noin 80-asteinen vesi. Sekoita tasaiseksi teevispilällä tai tavallisella vispilällä.

Levänvihreä väri houkuttelee kokeilemaan matchaa jälkiruoissa ja ruoanlaitossa. Tästä toivottavasti pian lisää!

A

4.10.2012

Makukokeiluja Keski-Pohjanmaalla

Viikonloppu tiivistettynä (tyylilaji Annin päiväkirja vuonna 1993): Olimme vaeltamassa. Sisko kaatui ja mursi käden. Menimme päivystykseen jonottamaan. Haaveilimme viisi tuntia ruoasta. Melkein salakuljetimme brie-juustoa odotussaliin. Pääsimme vihdoin kotiin. Teimme hyvää ruokaa. Kiitos!

Munakoisotahna

1 munakoiso
5 aurinkokuivattua tomaattia
soijaa
korianteria (paljon!)
ruohosipulia ja basilikaa

Itketä munakoisoja leivinpaperin päällä ja pyyhi nesteet pois. Lorauta päälle oliiviöljyä ja paista 200-asteisen uunin alatasolla. Soseuta yhdessä aurinkokuivattujen tomaattien ja yrttien kanssa. Notkista öljyllä.

Täytä tahnalla rieskarullia tai tarjoile sellaisenaan ruoan kanssa.


Wasabinmakuinen bataattipyre

2 bataattia
inkivääriä
wasabia
persiljaa
suolaa
soijaa
kasvisfondia

Kuori ja pilko bataatti. Keitä kypsäksi. Kaada ylimääräiset vedet pois ja soseuta. Raasta sekaan inkivääriä ja lisää maustet ja lopuksi wasabi vähän kerrallaan (käytimme noin 2 ruokalusikallista). Silppua sekaan persiljaa. Tarjoile lisukkeena.


2.10.2012

Pikkuveljen maanantaiannos, HURRAA!

Tämän ruoan teki oikeasti bloggaajien pikkuveli – se sama, joka on ottanut blogin kuvista ne, jotka erottuvat paremman laatunsa takia!

Mutta bloggaamiseen kuulu kunnian ottaminen itselleen, joten haha, tässä reseptit! MURHAA!

Uunissa paahtaminen on paras tapa saada makua tofuun, joka ei ole ehtinyt marinoitua tarvittavaa kymmentä tuntia.

Bataatit uunissa

1 iso bataatti
0,5 dl rypsiöljyn ja oliiviöljyn sekoitusta
4 pientä valkosipulinkynttä
persiljaa
mustapippuria
suolaa
puolikkaan limen mehu
0,5 l kasvislientä (käytimme edellisen päivän jäljiltä jäänyttä bataattien keitinlientä, mutta yhtä hyvin toimii vesi, johon on sekoitettu vähän kasvisfondia)
sormisuolaa

Kuori bataatit ja pilko ronskeiksi viipaleiksi. Kaada uunivuoan pohjalle öljyt. Pilko valkosipulit isohkoksi murskaksi. Silppua persilja. Sekoita loput mausteet ja limemehu seokseen (lime estää bataatteja tummumasta). Hiero bataattiviipaleisiin seosta ja laita vuoka 200-asteiseen uuniin. Lisää hetken päästä kasvisliemi, käännä viipaleet ja ripottele pinnalle sormisuolaa. Bataatit ovat valmiita ja pehmeitä noin puolen tunnin kuluttua.

Paahdettu soijatofu

1 pkt hampunsiementofua
3 rkl teriyakisoijaa
2 rkl rypsiöljyä
peukalon kokoinen pätkä inkivääriä
ripaus chiliä
tuoretta korianteria

Marinoi tofu mahdollisimman aikaisin, viimeistään pari tuntia ennen. Hienonna inkivääri veitsellä isohkoiksi palasiksi. Sekoita keskenään soija, öljy ja mausteet. Pyörittele tofut marinadissa.

Nosta marinoituneet tofut leivinpaperin päälle ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

A&V


6.8.2012

Avaruuskukkakaali


Perjantaina kaupasta löytyi jotan perjantaipulloa parempaa: vihreä kukkakaali eli romanesco. Kyseessä on ehdottomasti tekstuuriltaan yksi upeimmista kasviksista - se on jopa niin siisti, että tuntuu pahalta leikata kukinto pienempiin osiin!

Päätin, että nyt on aika pistää lihoiksi parvekkeella kesän kasvanut korianteri ja ikkunalaudalla kituva persilja. Keittiössä odotti vielä jokiravunpyrstöjä, herneitä ja kesäkurpitsaa, joten ruoasta tuli aika näppärä sunnuntaipyttipannu. Hain inspiraatiota annokseen tästä superkauniista blogista. Oma kohtaamiseni romanescon kanssa ei ollut ihan yhtä romanttinen, mutta kivaa meillä oli silti.

Jokirapu-romanesco-nuudelit

1 vihreä kukkakaali
1 tuore sipuli varsineen (tai 1/2 purjo)
herneitä
1/2 kesäkurpitsa
2 rkl rypsiöljyä
2 ruokalusikallista silputtua inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
1 tl kuivattua korianteria
2 dl kookoskermaa
1 rkl soijaa
1 rkl kalafondia
1- 2 dl tuoretta persiljaa ja korianteria 
1 pussi nuudeleita (ilman mausteita)
1/2 sitruuna
jokiravunpyrstöjä


Pilko kukkakaali sopiviksi suupaloiksi. Leikkaa sipuli renkaiksi ja kuori herneet paloista. Pilko kesäkurpitsa. Silppua valkosipulinkynnet, inkivääri ja chili.

Laita jokiravunpyrstöt kulhoon ja purista päälle sitruunaa.

Keitä kattilassa vettä. Lisää suola ja kukkakaalin palat. Keitä minuutti ja nostele kukkakaalit lautaselle.

Paista pannulla rypsiöljyssä kuivattua korianteria, inkivääri, chili ja valkosipuli. Lisää sipuli ja hetken päästä kesäkurpitsa. Kaada päälle soija ja kalafondi. Lisää kookoskerma.

Keitä nuudelit kukkakaalien vedessä.

Silppua sekaan tuoreet yrtit ja tarkista maut. 

Nostele lautaselle kastiketta, nuudeleita, kukkakaalia, herneitä ja jokiravunpyrstöjä ja leikkaa päälle vielä tuoretta korianteria.


Kun rapuja ja nuudeleita ei lisää kastikkeeseen ennen kokoamisvaihetta, ruokaa voi syödä myös seuraavana päivänä. Ihanan romanescon ja sitruunaisten rapujen maut eivät myöskään mene silloin mössöksi.
 /A


12.7.2012

What a Feeling


Pikkuveljellä oli vähän heikko olo, ja kehiteltiin siksi täydellistä darrasalaattia. Siinä piti olla jotain raikasta, jotain täyttävää ja jotain hyvin suolaista. Se piti myös saada tehtyä ilman kauppareissua, koska oli nälkä.

Tehtiin näin: Paistettiin saksilla silputtua pekonia rapsakaksi, ja nostettiin ne talouspaperin päälle odottamaan. 
Kaadettiin ylimääräiset rasvat pois ja paistettiin pannulla silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja ja paloiteltu kevätsipuli varsineen. Lisättiin pannulle vettä, ja sen alettua kiehua lisättiin saman verran couscousia. Maustettiin (mm. garam masalalla ja tuoreilla yrteillä).
Lopuksi tehtiin pannulla vielä jogurttikastike. Nosteltiin turkkilaista jogurttia kuumalle pannulle ja lisättiin minttua ja ruohosipulia. Mausteet täytyy lisätä heti, sillä jogurtti ei saa kiehua. Kastike on valmis heti kun jogurtti on lötkistynyt.
Revittiin lautaselle rapsakkaa (tärkeää!) salaattia, nostettiin päälle couscous, pekonisilppua ja kastiketta. 

Tuossa ylemmässä kuvassa on lavastettu annos. Oikeasti laulettiin Flashdancea, katsottiin Gentlemen Broncos ja syötiin jotain tällaista:



/A&V

7.5.2012

Kaikki syö nyt rullia!


Lauantai-ilta muutama viikko sitten. Ulkona sadetta, sisällä Vanity Fair -epookkia ja vietnamilaisia nyyttejä (yhdistelmässä ei mitään logiikkaa). Nyyttien sisällä lohta, marinoituja sieniä, nuudeleita, kurkkua, avokadoa, porkkanaa).

Riisipaperia saa ainakin Helsingistä Hämeentien etnisistä kaupoista. Valmistaminen on tosi helppoa, paperia vain liotetaan paketin ohjeen mukaisesti vähän aikaa lämpimässä vedessä ja sitten täyte asetellaan keskelle, rulla rullataan kasaan.

Kastikkeena meillä oli soijaa ja satayta. Lopputuloksena ihanat ruokaöverit!

8.3.2012

Naistenpäivä



Nepalilaista ruokaa ja varmuuden vuoksi itse ostettuja tulppaaneja (ei mun normiväri, mutta aika kivoja!). Nepalilaisohjeita myöhemmin, tämä ruoka oli eilisen ruokakurssin peruja. Opin kurssilla ainakin sen, että kirkastetun voin kuumentaminen saa vaatteet haisemaan seuraavana päivänä aika pahalta. Tänään on tuuletuspäivä.

4.8.2011

Kuva-arvoitus: Mikä saa nämä herkkusuut pyöräilemään 5,8 kilometria suuntaansa kahdesti viikossa?


















No tietty Ullanlinnaan avattu Sushi'N'roll. Viihtyisä terassi, ystävällinen henkilökunta ja loistava nettipalvelu, josta voi tilata take away -annoksia niin, että voi itse valita, mihin aikaan ne on valmiita. Ja se sushi on ihan sairaan hyvää.

/A&E

4.4.2011

Ruoka, joka sai naapurinkin ovelle


Tämä herkullinen punainen curry valmistui improvisoiden:

valmiista punacurrytahnasta
tofusta
kookoskermasta
kookosmaidosta
inkivääristä
herneistä
vesikastanjoista
kalakastikkeesta
soijakastikkeesta
chilistä
paprikasta

Currytahna tuotiin meille suoraan Thaimaasta, mutta niitä saa kyllä ihan Hämeentien etnisistä kaupoista. Kiitos viikonloppuvieraat Kaisa&Sami, oli kivaa kokata yhdessä! Tämä taisi tuoksua hyvältä, kun naapurikin tuli soittelemaan ovikelloa.

/E

26.2.2011

Simojoen thaimaalainen - todellista fuusiokokkausta




Tämän herkkuruuan söin Paulan luona vaaleanpunaisessa talossa ruusulampun valossa. Jos ei ollut tarpeeksi söpöä niin kerrotaan vielä, että: samassa talossa on tänään vaahtokarkkibileet! Voittaa vaahtobileet 100-0.

Ohje on kiistellystä Maku-lehdestä. Kiistellystä siksi, että olemme selvästi jakautuneet kahteen leiriin kyseisen lehden suhteen. Toinen leiri tykkää selkeydestä ja resepteistä, jotka on ihan tavallisten ihmisten toteutettavissa. Toiset taas ovat sitä mieltä, että jauhelihamakaronilaatikon ohjetta ei ehkä tarvisi olla ruokalehdessä.

Joka tapauksessa Paulan tekemä thai-lohi oli Maku-lehdeltä oikein nappiresepti! Lautasella ei ollut mikään Chilen kasvatti vaan Simojoesta kalastettu lohi. Kalakastike korosti hienosti lohen makua. Seuralaisena uunissa paahdettua parsakaalia, nuudeleita ja limeolutta. Jos osaisin, sanoisin thaimaaksi että NAM.

Chu Chee Pla
eli lohta punaisessa curryssa
(4 hengelle)

400 g lohifileetä
1 rkl öljyä
1 prk (4 dl) kookosmaitoa
3-4 rkl punaista currytahnaa
4 kaffirlimetinlehteä
1 rkl tummaa ruokosokeria
2-3 rkl kalakastiketta
2 tl limettimehua

koristeeksi:
korianteria
chiliviipaleita

Leikkaa lohi noin neljään osaan. Paista palat öljyssä molemmin puolin kypsiksi. Nosta sivuun odottamaan. Kuumenna pannussa osa kookosmaitoa (noin desi) ja keitä noin 3 minuuttia. Lisää mukaan currytahna ja hauduta pari minuuttia. Lisää loput kookosmaidot ja kaffirlimetinlehdet. Hauduta 10 minuuttia. Mausta sokerilla, kalakastikkeella ja limettimehulla. Tarkista maku. Nosta kalapalat kastikkeeseen ja kuumenna. Koristele ja tarjoa esimerkiksi nuudelien kanssa.
/A

25.2.2011

Tampereen Chinatown

Aleksanterin- ja Tuomiokirkonkadun Suvantokadun puoleiseen päähän on muodostunut aika hauska aasialaisravintolarykelmä. Itse olin ihan kauhuissani huomatessani isolla viiveellä, että sympaattinen Pikkukiinalainen eli Ngyuen Cao Su on kadonnut entiseltä paikaltaan Aleksanterinkadulta. Onneksi se on siirtynyt vain muutaman askeleen päähän Tuomiokirkokadulle. Viidakkorummun mukaan paikka ei kuitenkaan ole enää Tampereen paras kiinalainen, vaan ravintolan kokki on siirtynyt tien toiselle puolelle Shanghai-ravintolaan.


Ja haa: ei ollut huono paikka ollenkaan tämä Shanghai! Kuvan parsakaali-chili-tofu oli oikein maistuva kahden päivän lounas. Tofu oli merkittävästi parempaa kuin mitä viime aikoina on kiinalaisissa tullut vastaan. Kasvis-take-awayt alkaen 5,80. Yläpeukku sille.

Lähistöltä löytyy lisäksi ihana Nittaya Thai & Laos, käryinen wokkipaikka WokWok ja epäilyksiä herättävä uusi Chopsticks entisen Ravennan tiloissa (epäilyksiä herää, kun paikka tarjoaa sushia, kiinalaista, thaimaalaista ja pizzaa - kertokaa, jos joku on testannut sushit!) Lisäksi näin Hämeenkadun kulmassa mainoksen kiinalaisesta nimeltä Pikku Lusikka. Nimi oli niin symppis kaikkien kultaisten lohikäärmeiden ja yksisarvisten jälkeen, että tekis mieli etsiä se. Vai onko se vain uusi nimitys Pikkukiinalaiselle?

/A

21.12.2010

Jouluisa Massaman-curry

"Taas yksi syy lisää, miksei kannata muuttaa pois Kalliosta."
Näin totesi T toissapäivänä, kun oltiin tultu ostoskassien kanssa kotiin Hämeentien Vii Voan -aasialaiskaupasta ja tehty hyvää Massaman currya.

Ohje oli viime vuonna joululahjaksi saadusta thaikeittokirjasta ja maut olivat hauskan jouluiset (neilikkaa, kanelia ja kardemummaa).





Kaupassa tavattiin hauska suomalaismies, joka neuvoi jakamaan Massaman-currytahnan kotona jääpalapusseihin, jolloin tahnan voi pakastaa ja sitä voi käyttää aina palasen kerrallaan. Hyvä vinkki (ja voi kun olis isompi pakastin).



Ohje on tällainen:

Massaman-curry tofulla

2 kanelitangon palaa
10 kardemumman siementä
5 mausteneilikkaa
2 rkl kasvisöljyä
2 rkl Massaman-currytahnaa
(800 g naudan kylkeä tai ulkopaistia pilkottuna 5 cm:n kuutioiksi)
4 dl kookosmaitoa
2 1/2 dl naudanlihalientä (käytin vain vettä)
2-3 perunaa 2,5 cm leveinä paloina
2 cm:n pituinen inkivääri suikaloituna
3 rkl kalakastiketta
3 rkl palmusokeria
110 g valmiiksi paahdettuja, suolattuja ja kuorettomia maapähkinöitä
3 rkl tamarindisosetta

1) Kuivapaista mausteet alhaisella lämmöllä wokkipannulla, kunnes ne tuoksuvat. Poista pannulta.
2) Kuumenna öljy samalla pannulla ja pikapaista Massaman-currytahnaa 2 minuuttia.
3) (Lisää pannulle nauta ja sekoita 5 min.) Lisää kookosmaito, liemi, perunat, inkivääri, kalakastike, palmusokeri, kolme nejäsosaa maapähkinöistä, tamarindisose ja kuivapaistetut mausteet. Laske lämpöä ja anna hautua 50-60 min., kunnes liha (tai perunat) ovat pehmentyneet. Maista ja mausta tarvittaessa. Koristele jäljellä olevilla maapähkinöillä.

Once upon a time in Asia

 Pääsin viime viikolla vihdoin ja viimein käymään paljon kehutussa Farang-ravintolassa Helsingin Taidehallissa. Meillä oli Lontoon-kavereiden pikkujoulut ja sattumalta sain samana päivänä juuri gradulausunnonkin, joten oli oikein kunnolla aihetta juhlaan. Ruoka on ihan älyttömän hyvää, annokset niin kauniita, että kateus iskee.

Kuten Madventuresin Tunna Nyt-liitteessä pari viikkoa sitten kehaisi, Farang on kyllä ihan Helsingin kärkikastia: mahtavat maut, tunnelmallinen paikka, hyvä palvelu ja (kuten kuvista huomaatte) kauniit annokset. Parasta on silti sosiaalinen syöminen; annokset on tarkoitettu jaettaviksi, joten syöminen on ihanan kollektiivista. Meidän jengissä kolme viidestä oli kasvissyöjiä, joten tilattiin 4 kasvisruokaa ja 1 lihaisampi vaihtoehto. Sitten lisäksi pari alkuruokaa ja pullo hyvää punaviiniä. Ruoan hinnaksi tuli noin 50 euroa.
Milloin mennään uudelleen?

E

20.10.2010

Hurry curry


Pidän siitä mihin ostosten teko on menossa: Indiskalla oli Tukholmassa vaatekaupan kyljessä oma ravintola, Hurry Curry. Aijai, voi vain kuvitella, miltä vaatteet tuoksuu siellä.

Hurry Curryn innoittamana testattiin tänään Vipen kanssa torstai-Hesarin curry-resepti. En tosin tiedä, onko tämä enemmän brittiläinen pubiruoka kuin aito intialainen resepti. Tehtiin todella pitkästä aikaa ruoka ihan täysin ohjeen mukaan. Mausteet kannattaa mitata valmiiksi lautaselle (niin kuin Oliviassa joskus neuvottiin).

+ nopsa ja helppo ohje, toimisi varmasti tofullakin
+ mausteista mutta ei tulista
- kana ei noin lyhyen valmistusajan aikana ehdi maustua
- chiliä kannattaa laittaa enemmän kuin ohjeessa neuvotaan

4 broilerin rintafileetä
2 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
3 cm:n pala tuoretta inkivääriä
400 g paseerattua tomaattia
4 dl kookosmaitoa
1 tl kurkumaa
1 tl paprikaa
1 pieni kuivattu chili murskattuna
1 tl suolaa
1 rkl palmu- tai fariinisokeria
2 rkl garam masalaa
2 dl paahdettuja cashewpähkinöitä
1 ruukku tuoretta korianteria hienonnettuna


Leikkaa liha isohkoiksi kuutioiksi, hienonna sipuli ja valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja hienonna hedelmäliha. Kuori ja hienonna inkivääri.

Kuumenna öljy isolla pannulla ja ruskista broilerikuutiot. Lisää pannulle hienonnetut ainekset ja paista välillä sekoittaen, kunnes ne vähän pehmenevät.

Lisää paseerattu tomaatti, kookosmaito ja mausteet sokeriin asti. Anna curryn kiehua hiljalleen, kunnes kana on kypsää ja kastike saonnut.

Lisää lopuksi garam masala ja pähkinät. Anna hautua hetki. Tarkista maku. Lisää hienonnettu korianteri vähän ennen tarjoilua.

/A