Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsakaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsakaali. Näytä kaikki tekstit

1.8.2012

Heinäkuun viimeinen ilta

Kaveri kävi kylässä ja toi tuliaisia palstaltaan: kesäkurpitsan ja ison kimpun salaattia ja yrttejä: salviaa, korianteria ja minttua. Lähiruokaa ja luomua parhaimmillaan.

Tehtiin niistä tosi maukas salaatti, jota varten paahdettiin parsakaalia ja kesäkurpitsaa uunissa. (Kyllä, paahdettu parsakaali on edelleen yksi maailman parhaista asioista!)

Paahdettu kesäkurpitsa-parsakaalisalaatti

kesäkurpitsa
yksi iso tai kaksi pientä parsakaalia
keltainen paprika
0,5 dl oliiviöljyä
sormisuolaa
tuoretta timjamia, persiljaa ja minttua
pinjansiemeniä
2 rkl tummaa balsamicoa
100 g fetajuustoa

Leikkaa kesäkurpitsa ja paprika lohkoiksi ja parskalaali paloiksi. Pyörittele molemmat öljyssä ennen paahtamista: parsakaali ja paprika timjamin ja persiljan kanssa, kesäkurpitsa mintun kanssa. Levitä pellille ja ripottele päälle suolaa. Laita uuniin 200 asteeseen 25 minuutiksi. Lisää viimeiseksi viideksi minuutiksi myös pinjansiemenet. Nosta lautaselle ja kaada päälle balsamicoa. Nostele päälle feta ja pinjansiemenet. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.



Seuralaiseksi leivottiin focaccia Olivian ohjeella.

Focaccia

taikina:
4 dl vettä
11 g kuivahiivaa
2 tl suolaa
1 tl sokeria
7,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
4 rkl oliiviöljyä

vuokaan:
4 rkl oliiviöljyä
2 tl sormisuolaa
tuoretta timjamia
tuoretta salviaa
kalamata-oliiveja
sormisuolaa
aurinkokuivattuja tomaatteja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liota joukkoon suola ja sokeri. Sekoita hiiva jauhojen joukkoon. Sekoita nesteeseen puolet jauhoista ja oliiviöljy. Lisää loput jauhot vähän kerrallaan. Vaivaa taikinaa käsin tai yleiskoneella vähintään 10 minuuttia. Taikinan kuuluu jäädä löysäksi. Peitä kulho liinalla ja jätä kohoamaan 20 minuutiksi.

Voitele lasivuoka öljyllä. Jätä puolet öljystä leivän pinnalle. Levitä taikina vuokaan ja sivele oliiviöljyllä. Peitä liinalla ja anna kohota 30 minuuttia.

Painele oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit taikinaan. Ripottele pinnalle yrttejä. Painele timjamit taikinaan, jotta ne eivät pala. Ripottele pinnalle sormisuolaa. (Sitä ei voi olla liikaa.)

Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on rapea.

/A




14.1.2010

Pispalan vihreät herkut


P oli lauantaina taikonut ihanan illallisen, joka syötiin tunnelmallisessa Pispalassa. Hernekeitto maistui niin raikkaalta, että uskon, että siitä voisi tykätä myös vannoutunut hernarikriitikko. Vihreiden herkkujen lisäksi syötiin myös mm. punajuuririsottoa. Illan hitti oli kuitenkin paahdetut parsakaalit salaatissa! MMM. Kannattaa kokeilla. En oo koskaan syönyt parsakaalia yhtä maistuvassa muodossa!

Mintulla herätelty hernekeitto
(Ohje Maku-lehdestä)

1 sipuli kuutioituna
2 pussia (a 200g) herneitä
4 dl kasvislientä
muutama kourallinen tuoretta minttua
1 tl suolaa
mustapippuria
2 dl kermaa (käytin kaurakermaa)
1 pieni pullollinen kuivaa siideriä

Kuullota sipuli öljyssä ja lisää joukkoon pakasteherneet ja kasvisliemi. Anna keiton porista 15 min ja lisää sitten minttu, suola, pippuri, kerma sekä siideri. Kuumenna kiehumispisteeseen ja soseuta.


Paahdettu parsakaalisalaatti
(Alkuperäinen ohje Yhteishyvästä)

300g tuoretta parsakaalia
kunnon loraus oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
muutama paahtoleivän pala
kalamata-oliiveja
persiljaa

kastike:
1/2 dl oliiviöljyä
loraus punaviinietikkaa
fariinisokeria
suolaa
mustapippuria
ruukku rucolaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa parsakaalin kukinnot ja sekoita niiden joukkoon kulhossa oliiviöljy ja mausteet. Kaada pellille ja paahda uunin keskitasolla 15 minuuttia. Leikkaa paahtoleipä kuutioiksi ja lisää parsakaaliseokseen. Jatka paahtamista vielä noin 10 minuuttia. Asettele rucola tarjoiluvadille ja kaada päälle seos sekä oliivit (halutessasi myös tuoretta persiljaa) sekä kastike. Nami.

(Alkuperäisessä ohjeessa joukkoon lisättiin fetaa, mutta maistui kyllä näin maidottomanakin. Parsakaali pääsi pääosaan!)

/A