Näytetään tekstit, joissa on tunniste avokado. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avokado. Näytä kaikki tekstit

10.5.2013

Hengissä, salaatin voimalla



Kevät ja minä! Salaatti ja minä!

"Eilen tein avokado-feta-retiisi-cous cous -salaattia, ja söin itse koko kulhollisen", tunnusti V.

Tänään tehtiin salaattia villirucolalla, aurinkokuivatuilla tomaateilla, pastalla, basilikalla ja punaisella kevätsipulilla. Päälle laitettiin valkosipuliöljyä ja mustapippuria.

E&V


2.2.2013

Patronasta tulikin mieleen

Puhuttiin tässä yks ilta, mitä kivoja ravintoloita meillä on testaamatta ja mieleen tuli Patrona. Ollaan yritetty saada sinne kaveriporukalla pöytää jo useamman kerran, mutta joka kerralla se on ollut täynnä.
Patronasta tuli taas mieleen, että meksikolainen ruoka on tosi hyvää, mutta mielikuva siitä tuntuu vähän jämähtäneen 90-luvulle. Myönnän et mullekin tulee helposti mieleen lapsuuden lauantait, kuivakat taco-kuoret ja emmental-juustoraaste.

Tein illalla meille quesadilloja, ja maistuivat niin hyviltä, että T hymisi ääneen niitä syödessään. Soseutin lettujen väliin tuollaisen nopean chilikastikkeen omasta päästäni, mutta lettujen väliin voi keksiä jotain muutakin täytettä. Täysjyväletut oli sen verran jämäköitä, että quesadillat pysyivät hyvin kasassa. Helppoa puolivalmista ruokaa!

Quesadillat

(täysjyvä) tortillalettuja
mozzarellaa

väliin:
1 chili
3 tomaattia
ruohosipulia
pieni sipuli
suolaa
mustapippuria

guacamole:
3 avokadoa
tomaatti
sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 ruokalusikkaa kermaviiliä
1/2 lime
tuoretta korianteria
suolaa
ripaus chiliä
mustapippuria

Tee ensin guacamole sekoittamalla ainekset blenderissä. Kermaviili ei oo mitenkään pakollinen, mun guacamole kaipas aavistuksen verran kuohkeutta, noin siitä tuli tosi hyvää. Sekoita chiliainekset blenderissä. Paista quesadillat näin: ota yksi lettu, paista se pannulla miedolla lämmöllä molemmilta puolilta, jotta lämpenee. Asettele väliin chilikastike ja mozzarella, ehkä vähän mustapippuria myllystä.

Taittelussa on kaksi koulukuntaa. Toiset asettelee täytteet koko letulle ja asettaa toisen letun päälle. Mun mielestä helpompi tapa on ottaa lettu, asetella täytteet vain puolikkaalle letulle ja kääntää puolikas lettu täytteiden päälle. Siis niin, että lopputulos on puolikuu. Jos teet jälkimmäisellä tyylillä, leikkaa lopuksi quesadilla kahtia. Jos paistat kokonaisena, leikkaa neljään osaan. Tarjoile guacamolen kanssa.

E

21.7.2012

Vihreä lasagne

IMG_5886

Kesäruokaan kuuluu hyvin olennaisesti kaksi asiaa: tuoreet kasvikset ja helppous.

Tehtiin veljen kanssa lasagnea noille, jotka oli tämän viikon töissä. Tätä lasagnea helpotti merkittävästi se, että siihen ei tule ollenkaan valkokastiketta.


Avokadolasagne

Tomaattikastike:
200 g tomaattipyreetä
Rasiallinen kirsikkatomaatteja
1 iso sipuli tai pari tuoretta sipulia
2 valkosipulinkynttä
Mustapippuria
Tuoretta oreganoa, basilikaa, persiljaa ja ruohosipulia
2 rkl tummaa balsamicoa
Nokkossuolaa
300 g mascarpone-juustoa

Avokadokastike:

2-3 avokadoa
1/2 sitruunan mehu
Mustapippuria
Nokkossuolaa

Lisäksi pinaattilasagnelevyjä ja parmesania.

Tee ensin tomaattikastike. Paista sipulit, lisää tuoreet tomaatit, silputut valkosipulit, tomaattipyree ja paljon tuoreita yrttejä. Mausta ja anna makujen syventyä pannulla. Tee vuoan ensimmäinen kerros tomaattikastikkeesta. Levitä päälle lasagnelevyt.

Sekoita loppuun tomaattikastikkeeseen mascarpone ja lisää mausteita.

Muussaa kuoritut avokadot, lisää sitruunamehu ja mausteet. Levitä avokadotäyte lasagnelevyjen päälle. Laita päälle lasagnelevyjä (teimme hyvin väljän kerroksen murskaamalla levyt pienemmiksi paloiksi). Levitä sen päälle tomaatti-mascarpone-täyte.

Murustele päälle parmesania.

Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes pinta on rapsakka.

IMG_5893

Tämä lasagne on tosi kuiva ja rapea ja sen maut ovat hyvin tiiviit. En suosittele niille, jotka pitävät mehukkaasta lasagnesta, jossa juusto venyy ja tomaattikastike valuu. Seuralaiseksi sopii raikas retiisisalaatti. Serkku leikkasi retiisi- ja kurkkukruunut!

IMG_5937
/A

7.5.2012

Kaikki syö nyt rullia!


Lauantai-ilta muutama viikko sitten. Ulkona sadetta, sisällä Vanity Fair -epookkia ja vietnamilaisia nyyttejä (yhdistelmässä ei mitään logiikkaa). Nyyttien sisällä lohta, marinoituja sieniä, nuudeleita, kurkkua, avokadoa, porkkanaa).

Riisipaperia saa ainakin Helsingistä Hämeentien etnisistä kaupoista. Valmistaminen on tosi helppoa, paperia vain liotetaan paketin ohjeen mukaisesti vähän aikaa lämpimässä vedessä ja sitten täyte asetellaan keskelle, rulla rullataan kasaan.

Kastikkeena meillä oli soijaa ja satayta. Lopputuloksena ihanat ruokaöverit!

26.2.2012

Vihreän helmikuun avokadopasta





Keskellä talvea kaipaa jotain vihreää. Vipe oli kylässä ja tehtiin alkupaloiksi saaristolaisleipiä graavisavulohella, sipulilla ja Philadelphia-juustolla. Pääruoaksi tehtiin vihreää pastaa, sen onnistuminen jännitti. Hyvää tuli. Itse asiassa aikamoista lohturuokaa, sopivan kermainen rakenne.

Avokado-jokirapupasta

400 g jokirapuja
2 dl créme fraichea
2 dl valkoviiniä
2 isoa kypsää avocadoa
2 salottisipulia
1/2 - 1 sitruunan mehu
oliiviöljyä
parmesania

suolaa ja pippuria
sokeria 
tilkka kasvisfondia
pinaattitagliatellea

Laita runsaasti suolattu vesi kiehumaan.

Pilko salottisipuli ja pehmennä oliiviöljyssä pannulla.  Lisää joukkoon avokado. Kun se on pehmentynyt, kaada joukkoon valkoviini. Anna alkoholin haihtua ja lisää sitruunamehu sekä créme fraiche.

Mausta pippurilla ja suolalla. Pienennä lämpöä.

Kun pasta on al dente, lisää katkaravut kastikkeeseen, sekoita ja nosta kuuma pasta kastikkeen joukkoon. Sekoita pasta ja kastike. Raasta päälle parmesania.


21.2.2011

Vihreä monitoimimies

No niin, tässä taas asiaa soseutettujen ruokien ystäville! Oon viime aikoina tehnyt paljon guacamole-dippejä ja syönyt ne sellaisella innolla, että on ollut pakko tarkistaa, etteivät naapurit nähneet (perinteinen: 1 avokado, 1/2 sipuli, 5 kirsikkatomaattia, puolikkaan sitruunan mehu, mustapippuria ja suolaa). Noora Shinglerin ja Mats-Eric Nilssonin guacamole-aiheisten kirjoitusten jälkeen on vaikea uskoa, että olen joskus ostanut kaupasta valmiin purkin vihreää töhnää, joka sisältää alle prosentin verran avokadojauhetta ja jonka hinnalla saisi oikean avokadon ja sitruunan.

Valmis dippi paha, avokado hyvä, tämä oli varmasti selvä asia jo entuudestaan. Mutta itse olen ilahtunut siitä, miten yhdestä avokadosta voi tehdä vaikka mitä. Haluaisin koittaa käyttää avokadoa myös tuorekakkuun, mutta aiempien epäonnistumisien lannistamana en vielä ole uskaltanut! Tässä kuitenkin esimerkkinä yhden päivän lounas ja jälkkäri. Molempien pohjana sama mössö.

Sekoita sauvasekoittimella 1 banaani, 1 avokado, kourallinen cashewpähkinöitä ja lusikallinen auringonkukansiemeniä. (Lisää sitruunamehua, jos aiot säästää seosta myöhempään.)

a) Ota puolet tahnasta talteen, lisää siihen mustapippuria ja sormisuolaa. Käytä levitteenä leivän päällä.


b) Lisää toiseen puolikkaaseen desi mustikoita ja nesteeksi appelsiinimehua (tai vettä). Tuloksena kivan pureskeltava smoothie!
/A