Tämä leipäresepti oli löytö. Jos kuulut siihen joukkoon, joka pitää Fazerin myslipuikuloiden makeudesta, mutta ei niinkään siitä teollisesta hiivan mausta, joka tulee puikuloiden mukana, pidät myös tästä. Ihanaa tuoreena, ihan mainiota seuraavana päivänä. Jotain kertonee se, että leivästä oli kadonnut tuon verran ennen, kuin ehdin ottaa kuvan.
Ja sen lisäksi ohje on helppoakin helpompi. Kannattaa kuitenkin tsekata, että leipä on varmasti kypsää ja paistaa vielä vähän matalalla lämmöllä, jos leipä tuntuu liian raa'alta.
Birkkalan tilan spelttileipä
4 dl luonnonjogurttia
1/2 dl hunajaa
1 iso hapokas omena
1/4 tl suolaa
Sekoita nämä alkuainekset yhteen. Sitten jatka:
1 dl spelttihiutaleita
6 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1 tl soodaa
1 dl rusinoita
1 dl seesamin/pellavansiemeniä
1 dl manteleita rouhittuna
Kaada yhteen sekoitetut ainekset leivinpaperilla vuorattuun puolentoista litran vuokaan. Heitä pinnalle kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä. Paista uunin alatasossa 200 asteessa noin 1,5 tuntia.
A&E
Näytetään tekstit, joissa on tunniste speltti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste speltti. Näytä kaikki tekstit
23.1.2013
9.2.2011
Talvinen spelttisalaatti (ei mitään kasvihuonetuotteita)

Tämä salaatti oli taannoisen härkäpapua&spelttiä-kurssin satoa. Mun piti tehdä tätä jo aiemmin, mutta ohje katosi ja jouduin pyytämään sen Päiviltä (kiitos vaan, jos satut lukemaan!). Ja samalla jaettakoon Päivin vinkki: tee tätä vähän pienempi annos, maut voivat kuulemma alkaa viidentenä päivänä ällöttää! Itselläni ainakin tuli kahdella desilläkin jo tosi paljon spelttiä.
Ja kerrankin muistin ostaa Ruohonjuuresta hernerouhetta. Haluaisin nimittäin käyttää rouhetta jatkossa enemmänkin, sillä herne on kasvissyöjälle ihan kohtuullinen proteiininlähde ja lisäksi ekologinen vaihtoehto monelle muulle raaka-aineelle (lue lisää esimerkiksi Uudesta mustasta). Kuten on tullut mainostettua, en ole mikään suuri papujen ystävä, joten syön niitä yleensä vähän pakolla, kun jostain pitää proteiinia saada.
Talvinen spelttisalaatti maistui erityisen hyvältä itse leivottujen sämppyjen kanssa (päällä pellavansiemeniä)!
Spelttisalaatti
3 dl speltinjyviä
1 dl hernerouhetta
8 dl vettä
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 punasipuli
1 suolakurkku
1 tl yrttisuolaa
3 tl basilikaa
1 tl tilliä
pala lanttua
2 porkkanaa
1. Jätä speltinjyvät ja hernerouhe likoamaan yöksi tai työpäivän
ajaksi ja keitä sitten kypsäksi n. 20 min kannen alla. Sekoita keittämisen välillä ja säädä lämpöä pienemmäksi ja huuhtele jyvät keittämisen jälkeen.
2. Pilko sipuli, kuutioi kurkku ja raasta juurekset.
3. Mausta sopivaksi.
/E
Tunnisteet:
papu,
salaatti,
speltti,
talvi,
vegaaninen
28.1.2011
Spelttiä pellillä
Speltti-mokkapalat
Pohja:
4 munaa
3 dl tummaa sokeria
2,5 dl kahvia
200 g maidotonta margariinia
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
4 dl vehnäjauhoja
3 dl spelttijauhoja
Kuorrutus:
75 g maidotonta margariinia
0,75 dl kahvia
6 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
Pinnalle:
Mantelirouhetta
Vatkaa munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut jauhot vaahtoon vuorotellen kahvin ja margariinin kanssa. Paista 200 asteessa 15 - 20 minuuttia, jäähdytä. Sulata rasva, sekoita kuorrute ja levitä.
Speltti-hapankaalipiirakka
(pellillinen)
Taikina:
2 dl lämmintä vettä
1 pussi kuivahiivaa
1 tl merisuolaa
1 tl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl spelttijauhoja
1 dl kaurahiutaleita
3/4 dl auringonkukkaöljyä (esim. aurinkokuivattujen tomaattien öljyä)
Täyte:
hapankaalia (pakasterasiallinen)
6 rkl tomaattipyreetä
1 tl sokeria
1 tl valkoviinietikkaa
yrttejä, mustapippuria, suolaa
auringonkukan siemeniä
Lämmitä vesi, lisää hiiva, sokeri ja suola. Lisää jauhoja ja oliiviöljyä vuorotellen taikinaa vaivaten, levitä uuninpellille. Tarvittaessa voit esipaistaa pohjaa muutaman minuutin. Valuta hapankaali siivilässä. Levitä maustettu pyree, lisää hapankaali, siemenet ja yrtit. Paista 200 asteessa 15 - 20 minuuttia.
A
Tunnisteet:
hapankaali,
makeat herkut,
mokkapalat,
piirakka,
pizza,
speltti,
suklaa,
suolaiset leivonnaiset
18.11.2010
Punainen marraskuu, mikset sä jo tuu
Jostain syystä punajuuriruoat on jääneet tänä syksynä vähälle, vaikka minähän rrrrrakastan punajuuria. Syy ei ole uutinen, jonka mukaan raaka punajuuri on aiheuttanut myrkytyksiä. Omalla kohdallani selitys lienee ennemminkin se, että kaupan punajuuret on olleet ihan naurettavan pikkuisia, eikä sellaisia tee mieli kuoria. Nyt löysin ekokauppa Ekolosta vähän suurempia punajuuria ja tein niistä tätä kauniin väristä punajuuri-spelttipaistosta. Uuniruoat* on tällä hetkellä Se Juttu meidän keittiössä.

Punajuuri-spelttipata
(1 1/2 h + jyvien liotus)
Ohje oli muistaakseni Kotivinkistä, kirjoitin sen ylös kampaajalla käydessäni.
2 dl keitettyjä spelttijyviä
6-8 punajuurta
2 porkkanaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 tl sokeria
7 dl vettä
2 tl kuivattua timjamia
2 dl kermaa
suolaa
1) Huuhdo spelttijyvät, liota yön yli runsaassa vedessä. Valuta vesi pois, huuhdo jyvät.
2) Kuori ja halkaise punajuuret ja porkkanat.
3) Kuori ja hienonna sipulit. Paista öljyssä, ripottele pinnalle sokeria.
4) Lisää pataan punajuuri- ja porkkalohkot, vesi, spelttisuurimot ja timjami. Kuumenna kiehuvaksi.
5) Hauduta pataa kannen alla 200 asteessa noin tunti.
6) Lisää kerma ja suola. Hauduta sekoitettua pataa vielä noin 20 min.
7) Tarjoa salaatin ja suolakurkkujen kanssa.
+ Omia huomioita: Käytin Ekolosta ostettua spelttirisottoa, jota ei tarvi liottaa vaan keittää 20 minuttia. Laitoin pataan myös mustapippuria. Jälkikäteen mietin, että tähän sopisi myös aurajuusto ja ehkä myös sienet. Makunautinnon täydensi nokare smetanaa.
/E
* Vink vink pikkutontuille siellä Pohjanmaalla: meillä ei ole kunnollista ja kannellista uunipataa, olen vähän haaveillut sellaisesta.

Punajuuri-spelttipata
(1 1/2 h + jyvien liotus)
Ohje oli muistaakseni Kotivinkistä, kirjoitin sen ylös kampaajalla käydessäni.
2 dl keitettyjä spelttijyviä
6-8 punajuurta
2 porkkanaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 tl sokeria
7 dl vettä
2 tl kuivattua timjamia
2 dl kermaa
suolaa
1) Huuhdo spelttijyvät, liota yön yli runsaassa vedessä. Valuta vesi pois, huuhdo jyvät.
2) Kuori ja halkaise punajuuret ja porkkanat.
3) Kuori ja hienonna sipulit. Paista öljyssä, ripottele pinnalle sokeria.
4) Lisää pataan punajuuri- ja porkkalohkot, vesi, spelttisuurimot ja timjami. Kuumenna kiehuvaksi.
5) Hauduta pataa kannen alla 200 asteessa noin tunti.
6) Lisää kerma ja suola. Hauduta sekoitettua pataa vielä noin 20 min.
7) Tarjoa salaatin ja suolakurkkujen kanssa.
+ Omia huomioita: Käytin Ekolosta ostettua spelttirisottoa, jota ei tarvi liottaa vaan keittää 20 minuttia. Laitoin pataan myös mustapippuria. Jälkikäteen mietin, että tähän sopisi myös aurajuusto ja ehkä myös sienet. Makunautinnon täydensi nokare smetanaa.
/E
* Vink vink pikkutontuille siellä Pohjanmaalla: meillä ei ole kunnollista ja kannellista uunipataa, olen vähän haaveillut sellaisesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)