8.2.2011

Kaksintaistelu (ja yksi voittaja)



Kävin muutama päivä sitten syömässä Kitschissä, ja ravintolan lista oli uudistunut. Kokeilin listalta inkivääri-lohi-fenkolisalaattia, kun ajattelin, että se voisi muistuttaa Raflan hyvää lohi-avokado-wasabisalaattia (Jota ilmeisesti yritettiin poistaa ravintolan listaltakin joskus, mutta poistoyritykset saivat aikaan vastustusta. Muistan lukeneeni näin jostain, ehkä bloggari Stellan blogista.). Mutta ei.

Kitschin salaatti oli kummallista. Fenkolit olivat isoja ja kovia, niitä oli vaikea saada palasiksi veitsellä. Mautkaan eivät olleet ihan kohdallaan, meinasin jättää lopun lautaselle (ja se ei oo ihan tavallista!). Raflan lohisalaatti voitti 1–0.

E

Suosikkigraffitini


..Sijaitsee Brahen kentän kulmalla.
/E

7.2.2011

"Kertoisitko, miten teet kuuluisan kastikkeesi?"

Ilmoitus Tullintorilla pysäytti. Ohi meni, mikä ikinä se olikaan.

Sen sijaan pääsen jatkossakin seuraamaan Suomen parhaita kokkeja liemessä. Sain tänään ihanalta Paulalta tallentavan digiboksin viikonloppuna menettämäni yksilön tilalle, joten Top chef -kisakatsomo jatkuu taas keskiviikkona. Jee! JEEEEE!

/A

4.2.2011

Rommi-Runebergit


Näin tänä vuonna:

Pohja
200g voita tai margariinia
3 dl intiaanisokeria
3 munaa
2 dl pipari-hapankorppumurskaa tai korppujauhoja
1 dl mantelirouhetta
1 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kaardemummaa, riippuen vähän piparien määrästä
1/2 tl suolaa
2 dl soijajogurttia

Kostutus
1 dl vettä
1 rkl rommia
1 rkl sokeria

Päälle
vadelmahilloa
2 dl tomusokeria
1 rkl vettä

Vatkaa voi ja sokeri, lisää munat ja vatkaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää jogurtti. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Vähän höttösiä mutta hyviä!

A

Terveydeksi!


Tämä saattaa olla niitä juttuja, joita kymmenen vuoden päästä selittelen hermostuneesti naureskellen sanomalla ”se nyt vaan oli sellainen kausi” (niin kuin nyt selittelen siilikorvakoruja, vaaleaa palkkiraitaa etuhiuksissa tai Adidaksen micro-shortsien käyttämistä jumppasalin ulkopuolella – asioita, joita jouluna katsotut kotivideot palauttivat mukavasti mieleen).

Jep, minäkin olen hurahtanut. Kuten jo aiemmin mainostin, olen nyt kesästä asti syönyt aamupalasmoothieita. Ei, vartaloni ei ole taianomaisesti kiinteytynyt eikä aurani ole kirkastunut, mutta jotain hyvää näissä mömmöissä on. Sillä:

- En ole ollut koko syksynä/talvena kertaakaan pienessäkään flunssassa tai millään muulla tavalla kipeänä.
- Kokonaisfiilis on ollut pirteä kaikesta pimeydestä huolimatta (myös d-vitamiinitankkauksella on saattanut olla vaikutusta, ehkä kirjoitan siitä myöhemmin!)
- Jatkuvasta leivän puputtamisesta seuraava ärsyttävä turvonnut olo on kadonnut. Leipä myös maistuu paremmalta, kun sitä syö harvoin.
- Kaupassakäynti on helpottunut, kun ei tarvitse yrittää miettiä, mitä muuta leivän päälle voisi laittaa kuin juustoa. Riittää, että muistaa ostaa banaaneja ja rahkaa.

Tällä hetkellä opettelen eroon maitopohjaisista smoothieista ja yritän korvata rahkan soijatuotteilla, mehulla tai vedellä. Koska käytössäni on tavallinen sauvasekoitin, en pysty tekemään jäämurskapirtelöitä.

Reseptejä on tavallaan turha kirjata, sillä harvemmin tulee tehtyä kahta samanlaista. Listailen silti suuntaa antavia luetteloita, jos joku haluaa kokeilla. Mun smoothieille tyypillistä on, että niissä täytyy aina olla jotain pureskeltavaa. Olen maailman hitain ruokailija lähinnä siksi, että pureskelen kaiken, mitä syön. Myös jogurtit ja sosekeitot. Ja pirtelöt. Tietenkin on paljon kivempi pureskella asioita, joissa on jotain pureskeltavaa. Jos marjoissa ei ole siemeniä tai muuten hauskaa rakennetta (kuten lakassa/viinimarjoissa), lisään sekaan jotain kiinteää, kuten goji-marjoja tai cashewpähkinöitä.

1. Puolukka-rahkasmoothie (ihan ekassa kuvassa): Muutama kourallinen puolukkaa, banaani, purkki maitorahkaa, loraus luomumaitoa, ruokalusikallinen goji-marjoja ja ruokalusikallinen ruisleseitä. Puolukka on ainoa marja, jota makeutan hunajalla. Tämän tyylisiä rahkasmoothieita olen syönyt noin viitenä aamuna seitsemästä.

2. Lakkaa, macaa, inkamarjoja, luomumysliä ja Bulgarian jogurttia.


3. Välillä – etenkin kun kyse on välipalasta – kantsii smoothie jättää sekoittamatta. Etenkin, jos kyseessä on viikonloppuherkku eli turkkilaisesta jogurtista tehty versio. Tässä viinirypäleitä, banaania, soijajogurttia ja cashewpähkinöitä.


4. Kuvat on aika turhia, koska nämä kaikki näyttää samalta! Joka tapauksessa suosikkini: punaviinimarja-banaani-soijajogurtti-luomumaito-acai-cashewpähkinäsmoothie.



5. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta, tiesi Hugokin. Tämä vihersmoothie meni pilalle liiallisen innokkuuden takia. Pohja oli lupaava: tammenlehväsalaattia, basilikaa, kurkkua ja cashewpähkinöitä. Koska oli kova nälkä, menin liian pitkälle ja lisäsin vielä puolikkaan avokadon, sitruunaa ja viinirypäleitä. Lopputulos: pinaattikeittoa ulkonäöltään muistuttavaa, rakenteeltaan ja maultaan sekavaa litkua. Opetus: pidä maut yksinkertaisina. Muuten haaskaat hyviä raaka-aineita.

/A

3.2.2011

"Valitettavasti meillä on kaikki pöydät varattu"









Suvi Ahola kirjoitti Hesarin ruoka-sivuilla tänään siitä, että moniin ravintoloihin on tällä hetkellä pitkä jono. Aholan mukaan esimerkiksi tamperelaiseen Berthaan on pöydät varattu kuukaudeksi eteenpäin. Huomasin saman, kun yritin varata viime viikonlopuksi pöytää viiden hengen seurueelle (äiti ja eno olivat käymässä). Soitin Sea Horseen tiistaina, eikä siellä ollut lauantaille enää pöytää. Jossain Vartti-uutisissa tai vastaavassa muistan lukeneeni jo aiemmin, että joihinkin helsinkiläisravintoloihin on nyt pitkä jonotusaika.

Ahola kirjoittaa kolumnissaan: "Mistä suosio kertoo? Ehkä ravintoloiden nousukaudesta, mutta vielä selvemmin siitä, että hyviä aterioita ja kulinaarisia kokemuksia arvostetaan Suomessa jo verraten paljon." Vau, uudenlaista diningkulttuuria Suomessa?

/E

P.S. Onkohan Sea Horsen suosiota lisännyt entisestään se, kun Monocle-lehti nosti sen Suomen parhaaksi ravintolaksi?

2.2.2011

Hei te Tampereen kulinaristit

...ja muutkin herkkusuut, jotka varmasti viimeistään nyt suunnittelee matkaa Tampereelle. Eilen nimittäin alkoi kuukauden kestävä ruokamaraton, Tampereen kulinaariviikot! Tapahtuman järjestää Food is Art -yhdistys, ja sen pointti on tarjota artsumenuja kaupungin parhaissa ravintoloissa.

Kaikissa mukana olevissa paikoissa on tarjolla 37 euroa maksava erityismenu. Mukana ovat 4 Vuodenaikaa, C, Heinätori, Hella & Huone, Henriks, Maruseki, Ravinteli Bertha, Vinoteca del Piemonte ja Wistub Alsace.

Kovasti tekisi mieli testata näistä yksi (ja etenkin houkuttelisi Hella & Huone, jossa inspiraatiota haettiin "katselemalla taideteoksia Dalista Picassoon"). Mutta koska kasvis- ja kalavaihtoehdot on näissä paikoissa aika vähissä, pitäisi melkein valita Maruseki. Ja silloin taas 37 euroa tuntuu aika paljolta. (Tosin täytyy myöntää, että lista näyttää sielläkin aika houkuttelevalta!)

/A