Sillä tee on vihreämpää aidan toisella puolen

Muutin Tampereelta tasan kolme kuukautta sitten päässäni ajatus, että muutan takaisin vielä tämän vuoden aikana. Aika nopsaa aloin miettiä, että ehkä palaankin Tampereelle vasta vähän pidemmän ajan – vuoden, puolentoista – päästä. Nyt en enää osaa sanoa, tulenko koskaan muuttamaan takaisin. Helsinki imaisi.

Yllätyin siitä, miten harvaa paikkaa on tullut ikävöityä (ihmisiä niidenkin puolesta). Tässä listausta ikävän kohteista:

1. Soho: Brittipubi ehti muodostua turvalliseksi ja takuuvarmaksi kantapaikaksi. Sohossa on aina väkeä, mutta silti sinne mahtuu joka kerta istumaan. Siellä soi hyvä musiikki, eikä siellä tarvi pelätä, että joku tulisi juttelemaan. Ei varmasti tule. Se on lähellä Dorista, jos haluaa jahkata vielä hetken. (Sieltä saa jahkaamishetkiä varten puolikkaita pintejä puolitetulla hinnalla.)

2. Runo: Tunnelmakahvila muutaman korttelin päässä kotoa. Katon maali on rapistunut ja tunnelma jotenkin rauhoittava. "Moi, yks raparperikermatee ja korvapuusti."

3. Kahvilla: Kahvila-kuppilassa ei ole sinänsä mitään super-erityistä, mutta silti. Jo Kahvillan edeltäjät, aatteellis-kulturelli Hertta ja psykedeelinen Hymyilevä Saturnus muodostuivat jonkinlaisiksi kantiksiksi (kyllä, kaikista niistä paperimassasta askarrelluista planeetoista huolimatta). Pikilinnan kiinteistö on ihana, Kahvillassa pääsee silloin tällöin kuulemaan live- ja levy-musiikkia ja sieltä saa opiskelijaetuja ja smoothieita.

Siinäpä ne. Sen sijaan en ole ikävöinyt oikeaa lähikuppilaani, Pub Hannibalia, tai oikeaa kantispaikkaani, Amican Minerva-ravintolaa.

/A