Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivos. Näytä kaikki tekstit

6.8.2012

Laventelileivonnaiset




Voi ylpeyttä: tämäkin resepti syntyi osin oman parvekkeen antimista! Koska en ole ihan Strömsö-tason puutarhaihminen (ja se ainoa menestynyt yrttikin tuli jo silputtua), lautaselle päätyi tällä kertaa koristekasvi: alkukesästä naapuritalon kukkakaupasta hankittu laventeli.

Yhtä hyvin voi toki käyttää kuivattuja laventelinkukkia.

Laventelin makua on vaikea ennakoida. Siispä laventelimaitoa kannattaa maistaa ennen sen lisäämistä taikinaan. Jos tuntuu liian vahvalta, käytä maidosta vain osa.


Inspiraationa toimi Leivonnaisia herkkusuille -kirja, jossa on oikein hyviä ohjeita amerikkalaistyylisille kuppikakuille. Niitä on helppo varioida vaihtamalla muutaman raaka-aineen.

Laventelin ja kookoksen makuiset kuppikakut

taikina
1,5 dl maitoa
3–5 laventelinkukkaa
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ruokosokeria
1,5 tl leivinjauhetta
3 rkl  huoneenlämpöistä kookosöljyä (kiinteää tai kesällä sulaa)
1 kananmuna
0,75 dl kookoshiutaleita
laventelinoksia koristeluun

kuorrute
0, 25 dl maitoa
1 laventelinkukka
4 dl tomusokeria
4 rkl huoneenlämpöistä kookosöljyä
punajuurimehua


Kaada maito pakasterasiaan ja pudota laventelinkukat joukkoon. Jätä rasiassa jääkaappiin yön ajaksi tai vähintään kahdeksi tunniksi. Tee sama kuorrutteen maidolle. (Voi tehdä myös samassa rasiassa.)

Mittaa jauhot, sokeri, leivinjauhe ja kookosöljy kulhoon. Vatkaa pienellä teholla sähkövatkaimella, kunnes muttuu murumaiseksi. Siivilöi laventelimaito ja kaada se sekaan. Vatkaa ainekset sekaisin. Lisää muna ja vatkaa.

Lusikoi taikina yksittäisiin vuokiin tai silikonisen vuoan pohjalle. Jätä kolmasosa tyhjää. Paista uunissa 170 asteessa noin 20 minuuttia.

Kun kuppikakut ovat jäähtyneet, tee kuorrute. Vatkaa kookosöljy ja tomusokeri sileäksi. Siivilöi loput laventelimaidosta ja kaada vähän kerrallaan sekaan. Jatka vatkaamista kovalla teholla 5 minuuttia saadaksesi kuohkean kuorrutteen. Itse värjäsin kuorrutteen vaaleanpunaiseksi säilykepunajuurten nesteellä. 5 tippaa riittää, joten nesteen maku ei häiritse. Yhtä hyvin kuorrutten voi värjätä karamellivärillä tai jättää valkoiseksi.

Levitä kuppikakkujen päälle ja koristele halutessasi kukilla.

/A

24.11.2010

Mummojen päiväkahvit

Juuri kun pääsin taas harmitteleen, ettei Tampereella ole enää yhtäkään ravintolaa/kahvilaa, jossa ei oltais käyty, löysin itseni ekaa kertaa mummojen tyyssiasta, Kahvihuone Branderista. Miten näinkin perinteinen paikka (ja näin pysähtynyt tunnelma) olikin jäänyt kokematta? Paulan kanssa päätettiin, että tullaan vastaaville briossi/perunaleivos-treffeillä vielä 50 vuoden päästäkin.







Tämän kokemuksen innoittamana totesin, että onhan Tampereella vaikka mitä paikkoja, missä en ole käynyt. Kuten:
- Heinätori
- Ravinteli Bertha (uusi paikka, vaikuttaa aivan ihanalta!)
- Vinoteca del Piemonte

/A