Kirjaa lukiessa jouduin miettimään mun omaa ruokasuhdettani. Mikähän on pisin aika, kun olen ollut syömättä (öö, ehkä tunti)? Voinko hakea keittiöstä leipää, kun kirjassa kuvataan, miten nälkä tuntuu vatsassa siltä kuin pieni kissanpentu raapisi ja yrittäisi ulos (no, hain silti)? Ja sitten oli pakko miettiä myös niitä elämän suuria epäoikeudenmukaisuuksia, kuten sitä, että nälän yhdistää vain "jonnekin kauas", sinne Afrikan sarven tietämille ja että mitä sitä voisi taas itsekin tehdä, että saisi ne kissanpennut pois ihmisten mahoista.
E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti