Luin viime viikolla Aki Ollikaisen Nälkävuosi-kirjan (Siltala, 2012). Eilen julkistettiin, että Nälkävuosi voitti Hesarin esikoiskirjapalkinnon ja pääsi vielä Finlandia-ehdokkaaksikin. En ihmettele.
Kirjaa lukiessa jouduin miettimään mun omaa ruokasuhdettani. Mikähän on pisin aika, kun olen ollut syömättä (öö, ehkä tunti)? Voinko hakea keittiöstä leipää, kun kirjassa kuvataan, miten nälkä tuntuu vatsassa siltä kuin pieni kissanpentu raapisi ja yrittäisi ulos (no, hain silti)? Ja sitten oli pakko miettiä myös niitä elämän suuria epäoikeudenmukaisuuksia, kuten sitä, että nälän yhdistää vain "jonnekin kauas", sinne Afrikan sarven tietämille ja että mitä sitä voisi taas itsekin tehdä, että saisi ne kissanpennut pois ihmisten mahoista.
E
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinkit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinkit. Näytä kaikki tekstit
16.11.2012
31.3.2011
E-lista vaikka rahapussiin
Viimekesäisen vegaanikokeilun aikaan kanniskelin rahapussissani listaa kielletyistä E-koodeista. Eilen (31.3.) Helsingin Sanomien D-osassa oli iso juttu e-koodeista ja sivun alalaidassa oli kätevä lista erityisen kiistanalaisista lisäaineista. Leikkasin listan irti ja aion kantaa sitä mukana kauppareissuilla. Monesti kun turhauttaa se, etten huonomuistisena koskaan muista, mikä koodi on tyyliin väriainetta ja mikä oikeasti jotain kyseenalaista.
Sen verran laiska kun olen, tuskin koskaan ryhdyn suurennoslasin kanssa lukemaan tuotteiden koodilistaa. Mutta ehkä tämä lisäainelista herättelee vähän sisäistä koodariani.
/E
8.10.2010
Itä-Lontoon hipsterit
Tästäkin on ollut jo aiemmin jossain lehdissä, mutta idässä on myös tämä hassu Double Decker, joka on muutettu kasvisruokakahvilaksi (RootMaster). Otin vain kuvan ohimennessä, ei käyty siellä, kun auto näytti aika täyteen pakatulta.
Akku loppuu, joten jatkan tästä myöhemmin!
/E
6.10.2010
Cupcake-varoitus!
Terveisiä Lontoosta, vietetään täällä syyslomaviikkoa! Tarkoitus oli olla tekemättä yhtään mitään erikoista - ja toistaiseksi suunnitelma on onnistunut oikein hyvin. Ollaan lähinnä kuljeskeltu ympäriinsä ja syöty. Paljon.
Lontoon on vallannut suuri cupcake-trendi. Joka puolella myydään cupcake-krääsää (esimerkiksi cupcake-suihkumyssyjä), siellä täällä on cupcakeja tarjoavia kahviloita ja kirjakaupoissa on cupcake-reseptikirjoja. Sitten on The Hummingbird Bakery (jonka olen bongannut Notting Hillistä ja Sohosta), joka on vienyt idean asteen verran pidemmälle. Kahvila tarjoaa pelkästään cupcakeja ja on tehnyt jopa oman reseptikirjan. Suosittelen ainakin porkkanakakku-cupcakea, se oli parasta (ja ehkä epäterveellisintä) mitä oon syönyt vähään aikaan. Ja kotiinkuljetus näyttää nettisivujen perusteella toimivan 24/7.
Lisää (ruoka)kuulumisia myöhemmin, nyt lähdetään keikalle!
/E
7.6.2010
Jalkapalloa herkkusuun makuun

Soho vain vahvistaa asemaansa Tampereen heikohkolla baariruokailun kentällä (tästä on aiemmin ollut puhetta: Tampereelta puuttuu paikkoja, joissa osa seurueesta voi ruokailla, kun osa haluaa vain istua iltaa). Jopa vapun epäonnistuneen etikkasalaatin jälkeen tykkään paikasta!Soho on niin vannoutunut brittipubi, että olympialaisten jääkiekkofinaalien aikaan paikka oli puolityhjillään, koska siellä ei suostuttu näyttään ratkaisevia pelejä (ja asia muistaakseni ilmoitettiin jotenkin nokkelan-ilkeään sävyyn). Paikassa on myös haalarikielto. OIKEIN! Futiksen MM-kisoihin Soho sen sijaan suhtautuu niin tunteella, että uudisti menunsa afrikkalaishenkiseksi kisojen ajaksi. Oikein sekin! Mua ei tuo jalkapallo niin kiinnosta, mutta ocombo tai ain galaka voisi hyvinkin saada mut ruudun ääreen!
Kuvat Sohon Facebook-ryhmästä. /A
9.5.2010
Can I have one ananas, please
Snack the Ponyn tasokas kotitalouskoulu opettaa tänään, miten ananas leikataan.
1. Poista ananaksen hattu.

2. Halkaise ananas.

3. Jaa puolikkaat vielä kahteen osaan.

4. Viillä osista pois kovat keskiosat.

4. Leikkaa kuori pois ja paloittele loput.

5. Ta-daa! Valmis! (Me syötiin äitienpäivänä vaniljajätskin kanssa, kun oltiin laiskoja kakun leipojia). /E
1. Poista ananaksen hattu.
2. Halkaise ananas.

3. Jaa puolikkaat vielä kahteen osaan.
4. Viillä osista pois kovat keskiosat.
4. Leikkaa kuori pois ja paloittele loput.
5. Ta-daa! Valmis! (Me syötiin äitienpäivänä vaniljajätskin kanssa, kun oltiin laiskoja kakun leipojia). /E
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)