Näytetään tekstit, joissa on tunniste aprikoosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aprikoosi. Näytä kaikki tekstit
11.7.2012
Kun on tarpeeksi iso, saa leikkiä ruoalla
Eilen kaivelin reseptiarkistoa (sitä paperista, jota en ole järjestellyt yhtä hienosti kuin eräs ystäväni juuri äitiyslomalla) ja löysin reseptin, jonka olen ottanut jo monta vuotta sitten irti Tiede-lehdestä. Gazpacho! Se on yksi mun ikuinen kesäherkku, mutta tällä kertaa kyse ei ollut ihan tavallisesta gazpachosta, vaan MANSIKKAgazpachosta. Idea on se, että tomaatti korvataan tässä kylmässä keitossa kokonaan mansikoilla. Maut ovat niin samantyylisiä, että makuaisti saattaa jopa vähän hämääntyä (olisi ollut kiva maistaa tätä sillä tavalla, etten olisi tiennyt raaka-aineista!).
Kaveriksi tehtiin M:n kanssa mun uudesta, ihanasta Vegestan-keittokirjasta Pinaatti-aprikoosi-bulgursalaattia. Se oli tosi kiva salaatti, kun omenamehu toi vähän makeutta. Ja juomaksi vissy-lime-minttu-ruokosokerijuomaa. Oi kesäpäivät!
Mansikkagazpacho
1 l mansikoita
1 punainen paprika
1 punasipuli
1/2 dl oliiviöljyä
2-3 rkl balsami- tai sherryviinietikkaa
1 rkl suolaa (ohje sanoo näin, mutta 1 kokonainen mittaruokalusikka voi kyllä olla vähän liikaa, kannattaa siis maistaa itse)
pari lehteä korianteria, mutta varovaisesti, ettei maku tunge läpi
valkopippuria
Pilko raaka-aineet kattilaan (käsittääkseni tässä vaiheessa myös oliiviöljy, vaikkei siitä reseptissä mainuttukaan), lisää suola. Lämmitä seosta varovaisesti (noin 50 asteessa) 10 minuuttia. Soseuta ja jäähdytä. Tarkista maku, lisää tarvittaessa sokeria, etikkaa, suola ja pippuria.
Pinaatti-aprikoosi-bulgursalaatti
100 g kuivattuja aprikooseja paloina
300 g bulguria
4 dl kasvislientä
3 dl omenamehua
150 g pinaattia
1 porkkana
1 pieni punasipuli
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl limettimehua ja 1 limetin kuori
1 tl chilihiutaleita
1 tl jeeraa
suolaa ja mustapippuria
100 g suolattomia manteleita / pistaaseja
1 pieni nippu korianteria
kourallinen minttua
Pane aprikoosit likoamaan veteen. Kuumenna uuni 140 asteeseen. Levitä bulgur uunivuokaan, sekoita kasvisliemi ja omenamehu joukkoon. Pane vuoka uuniin 20 minuutiksi, sekoita välillä.
Valmista kasvikset. Revi pinaatti, suikaloi porkkana ja sipuli. Vatkaa öljy, limetinmehu, limetin kuori, chili ja jeera yhteen ja mausta kastike suolalla ja pippurilla. Valuta aprikoosit ja anna bulgurin jäähtyä hetki. Lusikoi bulgurit kulhoon ja sekoita loput ainekset joukkoon. Tarkista maku.
//Huom! Seuraavalla kerralla, kun teen tätä salaattia, lisäisin mukaan ehkä valkoisia isoja papuja. Se kuulostaisi hyvältä yhdistelmältä ja saisi vähän lisäproteiinia.//
13.3.2011
Kas näin paistuu leipä!
Meillä oli Hennan kanssa eilen cupcake-ilta. Kun uuni oli lämpimänä, tehtiin samalla myös hyviä aprikoosisämpylöitä.
Alkuperäisessä ohjeessa oli myös hasselpähkinöitä ja porkkanaraastetta, mutta tehtiin vähän yksinkertaisempi versio. Just hyvä taikina ihmiselle, jolla ei ole maitoa juuri koskaan jääkaapissa. Ja maistui ihan tosi hyviltä!
Aprikoosisämpylät
Taikinan juuri:
5 dl vettä
2 tl sokeria
1 pss kuivahiivaa
5 dl sämpyläjauhoja
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja lisää siihen sokeri, hiiva ja jauhot. Sekoita ja anna tekeytyä liinan alla noin 15 minuutin ajan.
Taikinaan lisätään 15 minuutin jälkeen:
1 tl suolaa
4 rkl öljyä
10 kuivattua aprikoosia pieneksi pilkottuna
n. 4 dl sämpyläjauhoja (loppui kesken, laitoin vähän grahamjauhoja)
Lisää juuren joukkoon suola, öljy ja pilkotut aprikoosit. Lisää jauhoja vähitellen samalla vaivaten. Taikina kannattaa jättää löysäksi. Muotoile taikinasta sämpylöitä ja nosta leivinpaperin päälle pellille. Kohota ja paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Viime viikolla tein yhtenä iltana myös kotitekoista "rieskaa" tällaisella helpolla pikaohjeella (Yhteishyvästä). Hyviltä maistuivat, mutta seuraavalla kerralla jättäisin silti fenkolinsiemenet pois - niin ihanaa kuin fenkoli onkin, mun mielestä siementen maku tuli liikaa läpi. Ja lisäisin myös vähän suolaa.
Peruna-porkkanarieskat(8 kpl)
1 1/2 dl (100g) perunasosejauhetta
2 dl hienojakoista porkkanaraastetta
1 kananmuna
1 prk kermaviiliä
(1 tl fenkolinsiemeniä)
n. 1 1/2 dl vehnäjauhoja
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi kulhossa. Nosta taikinasta lusikalla nokareita leivinpaperille. Taputtele taikinanpalat rieskoiksi jauhotetuin käsin. Pistele haarukalla. Paista 250-asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia. Tarjoa heti tuoreina!
/E
Tunnisteet:
aprikoosi,
leipä,
rieska,
suolaiset leivonnaiset,
sämpylät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)