Näytetään tekstit, joissa on tunniste fenkoli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fenkoli. Näytä kaikki tekstit

7.2.2013

Promillekokkausta

Kun päättää tehdä ruokaa niistä aineksista, mitä kaapista löytyy, moni tarkoittaa perunoita, kananmunia tai soijarouhetta. Omasta jääkaapistani on melkein aina kananmunat loppu, eikä perunoitakaan ole juuri koskaan varastossa. Soijarouheeni on neljä vuotta vanhaa, joten en uskalla enää käyttää sitä.

Kurkistin omaan kaappiin. Mitäs sieltä löytyikään? Kappas. No tietty ainakin muutama epämääräinen tuliaisviinapullo – ja yksi pakollinen rommipullo. Hieman jallua. Ja se ei ole ollenkaan huono juttu, sillä: väkevät alkoholit toimivat ihan loistavasti mausteina silloin, kun ei tee mieli voimakkaita makuja, mutta haluaa ruokaan jotain särmää. Suosittelen kokeilemaan. Ainakin jallupullia. Tai pastaa vodkalla. Tai fenkolikeittoa lorauksella anisviinaa (anis korostaa fenkolin makua, jos on käynyt niin, että niitä ei ollut kaapissa tarpeeksi).

Talvinen peruna-fenkolikeitto

3–4 fenkolia
5 perunaa
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
puntti ruohosipulia
mustapekkajuustoa
kuohukermaa
suolaa
loraus anisviinaa

Kuullota sipulit ja valkosipulit voissa kattilassa. Lisää paloiteltu fenkoli, kuullota 5 minuuttia. Lisää kuoritut ja pilkotut perunat. Peitä vedellä. Hauduta, kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää mustapippurijuusto. Lisää suolaa ja soseuta. Hienonna ruohosipuli joukkoon. Lisää kerma Tarkista maut. Jos haluat korostaa fenkolin makua, lisää loraus anisviinaa.

A

5.2.2010

Fenkolilovers


Haaveiltiin tästä Olivian fenkoli-lohikeitosta jo pari viikkoa sitten, ja eilen oli aika kokeilla. Ja olihan se tietenkin aivan älyttömän hyvää. Me siis selvästikin kuulutaan niihin ihmisiin, jotka tykkää fenkolin anismaisesta mausta. Kaikki eivät.

Keittoa syödessä katsottiin taas Top Chefiä (ja huono Martina-ohjelmakin vielä keiton jälkeen..). Top Chef on tällä tuotantokaudella hauska, koska siellä kisaa suomalaissyntyinen, ylimielinen Stefan.

Fenkoli-lohikeitto
(4 annosta)

1 iso salaattifenkoli
1 iso sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
2 vihreää chiliä
1 tl korianterin siemeniä
1 tl sinapinsiemeniä
1/2 tl fenkolinsiemeniä
3 rkl voita tai öljyä
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
4-6 aurinkokuivattua tomaattia
3 rkl tomaattipyreeta
7 dl vettä
3 rkl kalafondia
1-2 rkl sokeria
0,5 g sahramia (jäi multa pois)
4 dl kookosmaitoa
400 g lohifileetä
(ripaus suolaa)
runsaasti hienonnettua korianteria

Pese fenkoli ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja viipaloi sipulit, halkaise chilit ja poista siemenet.

Murskaa huhmareessa siemenet, chilit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää murskattu tahna.

Lisää hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit, raastettu inkivääri, sipulit, fenkolit ja pyree. Kuullota. Lisää vesi, kalafondi ja sokeri. (Mausta sahramilla.) Anna kypsyä miedollä lämmöllä poreillen noin 10 minuuttia. Lisää kookosmaito ja jatka kypsentämistä vielä viitisen minuuttia, Mausta tarvittaessa suolalla tai sokerilla.

Leikkaa lohifilee kuutioiksi ja lisää keittoon. Lisää hienonnettu korianteri. Lohipalat kypsyvät kuuman keiton joukossa parissa minuutissa.

Keiton alkuperäinen nimi oli "Sahramilla maustettu fenkoli-lohikeitto", mutta koska mulla ei ollut sahramia, jätin sen pois nimestäkin.

Nyt kaikki testaamaan fenkolia! Mulla jäi sitä vielä vähän jäljelle, joten taidanpas tehdä lähipäivinä vielä jotain muutakin fenkoliruokaa.

/E