26.2.2012

Klassikkojen jäljillä


Repäisin joskus Gloriasta talteen Modernien mokkapalojen ohjeen. Kuten joskus ollaan fiilisteltykin, mokkapalat ovat kyllä siitä harvinainen klassikko, että se oli lapsuuden synttärien klassikko ja maistuu hyvältä vieläkin. Hesarissa kerrottiin jokunen kuukausi sitten, että Suomen googlatuin resepti on itse asiassa mikäpä muukaan kuin mokkapalat*!

Näitä herkkuja syödessä päästiin oleellisten kysymysten äärelle. Eli puhuttiin muun muassa siitä, mikä vika on perusmokkapaloissa ja miksi pitäisi tehdä yksinkertaisista asioista hankalia. (Yksi syy voi olla se, että saa luvan ostaa pari levyä suklaata). Mutta hyviä tuli näistäkin, nyt koko pelti on tyhjä.

Modernit mokkapalat

100 g valkosuklaata
3 1/2 dl vaaleaa muscovadosokeria (me käytettiin ruokosokeria)
4 munaa
2 dl kuohukermaa
150 g sulatettua voita
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria


Kuorrutus:
100 g tummaa suklaata
2 rkl voita
1 dl kuohukermaa
2 tl pikaespressojauhetta
(me käytettiin vähän tomusokeria, kun kuorrute jäi löysäksi)


1) Lämmitä uuni 200 asteeseen.
2) Rouhi valkosuklaa, sekoita eri jauhojen kanssa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisä vuorotellen joukkoon kermaa, voisulaa ja jauhoseosta.
3) Kaada uunipellille. Kypsennä 15-20 min. Anna jäähtyä.
4) Tee kuorrutus. Rouhi suklaa ja sulata kerman ja voin kanssa vesihauteessa tai varovasti mikrossa, noin 10 sekunnin sykäyksin seosta välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon espressojauhe. Anna jäähtyä. Kun seos on jähmettynyt vähän, levitä kakun pinnalle. Koristele halutessasi nonparelleilla.


* Oon muuten joskus maistanut tällä Suomen googlatuimmalla reseptillä tehtyjä mokkapaloja ja ne oli oikein perinteisen hyviä ja maistuvia!

Vihreän helmikuun avokadopasta





Keskellä talvea kaipaa jotain vihreää. Vipe oli kylässä ja tehtiin alkupaloiksi saaristolaisleipiä graavisavulohella, sipulilla ja Philadelphia-juustolla. Pääruoaksi tehtiin vihreää pastaa, sen onnistuminen jännitti. Hyvää tuli. Itse asiassa aikamoista lohturuokaa, sopivan kermainen rakenne.

Avokado-jokirapupasta

400 g jokirapuja
2 dl créme fraichea
2 dl valkoviiniä
2 isoa kypsää avocadoa
2 salottisipulia
1/2 - 1 sitruunan mehu
oliiviöljyä
parmesania

suolaa ja pippuria
sokeria 
tilkka kasvisfondia
pinaattitagliatellea

Laita runsaasti suolattu vesi kiehumaan.

Pilko salottisipuli ja pehmennä oliiviöljyssä pannulla.  Lisää joukkoon avokado. Kun se on pehmentynyt, kaada joukkoon valkoviini. Anna alkoholin haihtua ja lisää sitruunamehu sekä créme fraiche.

Mausta pippurilla ja suolalla. Pienennä lämpöä.

Kun pasta on al dente, lisää katkaravut kastikkeeseen, sekoita ja nosta kuuma pasta kastikkeen joukkoon. Sekoita pasta ja kastike. Raasta päälle parmesania.


24.1.2012

Pikkusuolaisen puolesta

Ollaan varailtu toukokuuksi asumispaikkaa Barcelonasta (Primavera-festarit). Samalla aloin luonnollisesti fiilistellä espanjalaisherkkuja, nam! Toissa viikonloppuna meillä oli vieraita. Tehtiin T:n kanssa tervetuliaispalaksi pinchoseja, T valmisti bravuurinsa tortilla españolan. Ja tietty lasit cavaa.



P.S. En voi uskoa, että meidän blogissa ei ollut vielä kategoriaa "pikkusuolainen". Koska ainakin minä olen yksi pikkusuolainen koko tyttö. Firman pikkujoulubileissäkin pukeudun aina pikkusuolaiseen.

9.1.2012

Puhtaalta pöydältä


Kyllä. On taas käynnistynyt uusi vuosi ja myös blogin kirjoittajat ovat ottaneet koko kliseekapasiteettinsä käyttöön. Kuntosalikortti tammikuulle: tsek. Päätös syödä lähinnä salaattia: tsek. Päätös tehdä koiraystävälle paljon ruokaa itse ällöjen purkkiruokien sijaan: tsek.

Pari päivää sitten kehiteltiin meidän uusi herkkusalaatti. Siihen tulee suurin piirtein näitä asioita:

Helppo kvinoa-papusalaatti

isoja valkoisia papuja
kvinoaa (ei ylikeitettyä, sekaan 1/2 kasvisliemikuutio)
paprikaa
salaattia, rucolaa
fetaa
persimonia


Kastike:
kermaviiliä
wasabia
limeä
pippuria, suolaa & sokeria


/E&A

17.12.2011

Taj Mahal! Joulu!




Nämä tyylikkäät Taj Mahal -piparit ja viidakon eläimet ovat serkkukolmikon kädenjälkeä. Kuvasta on sensuroitu Annin luokattoman rumat piparit. Ja Marjon saha (vaikka se erinäisiä kehuja keräsinkin).
/E

P.S. Bongaa kuvasta juusto!

8.12.2011

Grrrrrrrr



Uskomatonta: Kun aloin kirjoittaa tätä kirjoitusta, Radio Helsingissä Pauliina Siniauer sanoi lauseen: "Teemaleivonnaiset on aivan mahtavia." En voisi olla enempää samaa mieltä!
Sabluunan teki Henna, glitterivärin* kävivät hankkimassa Emmi ja Marjo täältä, kakun pohjan leipoi Anni ja kuvan otti Kaisa. Ihan täydellisiä itsenäisyyspäiväleivoksia näistä ei tullut, mutta idea välittynee silti.



* Glitterväri oli tuoteselosteen perusteella aika hurjaa matskua. Mutta ehkä sitä yhtenä päivänä vuodesta voi vähän e-koodailla..

9.11.2011

Ruoka, jota tekee mieli uudelleen jo seuraavana päivänä. Tai oikeastaan saman tien, kun lopettaa syömisen.

Eilen me tehtiin A:n ja M:n kanssa perulaista ruokaa (ohjeet perulaisruokakurssilta, jolla E kävi). Ihan ÄLYTTÖMÄN hyvää!
Sitä paitsi tuntuu, että perulaisruoka on tekemässä läpimurtoa - miettikää vaikka superfoodeja, kuten macaa tai inkamarjoja.


Papusalaatti keräsi kommentteja, kuten "Mä alan tehdä tätä joka viikko" / "Onko tää vegaanista? Sopii hyvin oluen kanssa." / "Teen tätä jo huomenna uudelleen, laita ohje blogiin."


Jos annos näyttää pieneltä, syyttäkää jättimäistä lautasta. Tätä santsattiin. Monta kertaa.



Papusalaatti on nerokas ruoka, koska
a) Se on ravitsevaa ja terveellistä. Me mietittiin, että tätä pitäis tehdä silloin tällöin iso satsi jääkaappiin ja syödä viikon aikana lisukkeena.
b) Se on halpaa kuin mikä - etenkin jos ostaa pavut vaikka jostain etnokaupasta isossa pussissa.
c) Maku vain paranee seuraavana päivänä, kun salaatti mehustuu.

Ensalada de frejoles (papusalaatti)
(6-8:lle)

200 g liotettuja härkäpapuja
200g mustasilmäpapuja
200g ruskeapapuja
2 tomaattia pilkottuna
1 pun paprika pilkottuna
1 vihr paprika pilkottuna
1 hienonnettu punasipuli


Kastike
1 dl oliiviöljyä
4-5 rkl punaviinietikkaa
1/2 dl yrttejä (persiljaa, korianteria, rakuunaa)
2 rkl dijon-sinappia
suolaa ja mustapippuria


Liota härkäpavut runsaassa vedessä 12 tuntia ja kuori (huom. suomalaiset käyttäytyvät eri tavalla, tsekkaa pussin kyljestä). Kiehauta vesi, lisää suola ja pavut, keitä 10 min. Valuta.

Liota mustasilmä- ja ruskeapavut runsaassa vedessä 12 tuntia, keitä suolavedessä tunti. Valuta.

Sekoita kastikeainekset keskenään. Lisää pavut ja kasvikset kulhoon, sekoita kastike joukkoon ja sekoita.


Kvinoa Atamalada
kvinoa"risotto"
(6-8:lle)

400 g kvinoaa
reilu loraus oliiviöljyä
1 sipuli pilkottuna
2 valkosipulia murskattuna
1 chilipalko
1 tl oreganoa
1 dl persijasilppua
suolaa, mustapippuria
2-3 dl sokeroimatonta (!) kondensoitua maitoa
200 g fetaa/mietoa vuohenjuustoa murennettuna


Pese kvinoa kylmässä vedessä, valuta ja keitä. Paista sipuleita ja valkosipuleita, chiliä, oreganoa, persiljaa miedolla lämmöllä. Lisää keitetty kvinoa, tiivistemaito ja juusto. Keitä vielä pari minuuttia.

Huom! Kannattaa tosiaan tsekata, että kondensoitu maito ei ole makeaa - sitä on olemassa molempia. Kondensoitua maitoa saa nykyään jo isoimmista ruokakaupoista, mutta itse kävin ostamassa Eesti-kaupasta Kolmannelta linjalta. Kannattaa myös maustaa ruoat kunnolla - jos maku ei tunnu olevan oikea, lisää persiljaa, suolaa tms.