21.12.2009

Hapan ilta ennen joulua


Oon jo pitkään halunnut kokeilla Marianne Kiskolan Papu, porkkana ja hillopulla -keittokirjan hapankaalipizzaa. Jännityksellä odotin, mitä iltavieraat sanoisivat (on paljon ihmisiä, jotka eivät voi sietää hapankaalia!). Iloiseksi yllätykseksi pizza melkein vietiin käsistä ja tehtiin T:n kanssa sitä vielä muutaman päivän päästä lisää. Itse lisäsin pinnalle vielä persiljaa ja rucolaa.

Hapankaalipizza

taikina:
2 dl lämmintä vettä
1 pussi kuivahiivaa
1/2 tl merisuolaa
1 tl sokeria
3-4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl oliiviöljyä

Lämmitä vesi, lisää hiiva, sokeri ja suola. Lisää jauhoja ja oliiviöljyä vuorotellen taikinaa vaivaten. Levitä uuninpellille.

täyte:
hapankaalia (mulla oli pakasterasiallinen)
3 rkl tomaattipyreeta
2-3 rkl ketsuppia
1 rkl oreganoa
5 dl juustoraastetta

Valuta hapankaali siivilässä. Levitä pyree ja ketsuppi, ripottele oreganoa ja lisää hapankaali. Raasta juusto pinnalle. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

/E

10.12.2009

Joulutortut pinaatilla ja fetalla



Tässä loisto-ohje kaikille niille, joille perusjoulutortut eivät maistu. Nerokas keksintö, suolainen joulutorttu! Bongasin ohjeen vuosia sitten jostakin ja olen siitä lähtien aina tehnyt näitä ennen joulua. T:n toiveesta tosin piti tehdä pari makeaakin torttua samalla.

Pinaatti-fetajoulutortut

6 torttutaikinalevyä
1 pussi pakastepinaattia
200g fetaa
1/2 dl ranskankermaa
1 rkl korppujauhoja
1 tl oreganoa
1/2 tl timjamia
1/4 tl mustapippuria
1 muna

Puristele neste pois sulaneesta pinaatista ja murenna feta joukkoon. Lisää loput ainekset ja anna kiinteytyä jääkaapissa muutaman tunnin verran. Paista 225 asteessa.

/E

8.12.2009

Lohen kaveriksi sopii wasabi



Uunilohen seuralaiseksi sopii hyvin wasabikastike. Sen voi tehdä esimerkiksi näin:

Wasabikastike lohelle

wasabia
kermaviiliä
valkosipulinkynsi
tuoretta korianteria
inkivääriä
mustapippuria
suolaa
limen mehu

E

29.11.2009

Tom Yum Nam Nam


Tämä on ehkä mun lempiruoka! Katkaravut voi vaihtaa tofuun tai kanaan (tai jättää kokonaan pois) ja kasvikset voi valikoida itse, mutta tuore chili ja korianteri on ihan korvaamattomia. Korianteria ei vain voi olla liikaa.

Keitto on parasta juuri silloin, kun miettii, onko se jo vähän liian tulista.

Korianteri-kookoskeitto

2 chiliä
muutama cm inkivääriä
1 rkl ruokosokeria
2 limeä
2 porkkanaa
puolikas purjosipuli
1 vihreä paprika
noin 6 dl vettä
liemikuutio
kalakastiketta
soijaa
1 pussi nuudeleita
1 tlk kookosmaitoa
1/2 dl kookoshiutaleita
ruukku korianteria
jokiravunpyrstöjä tai katkarapuja

Raasta kahdesta limestä kuori. Kuullota öljyssä kuoret, siemenineen silputut chilit, raastettu inkivääri ja sokeri. Lisää vettä (määrä riippuu siitä, kuinka keittomaista ruuasta haluat) ja liemikuutio, kiehauta.

Lisää paloitellut porkkanat ja keitä 5 minuuttia. Lisää paprikakuutiot ja purjot, keitä vajaa 10 minuuttia. Lisää kookosmaito, nuudelit, kookoshiutaleet ja katkaravut. Purista joukkoon limemehu. Silppua päälle korianteria. /A

27.11.2009

Myytti hyvästä pitsasta



Väittämä: Jos pitsan raaka-aineet ovat hyvät, ei niitä tarvitse hukuttaa juustomassan alle.

Testauksen tulos: "Se oli raikkaampaa kuin perus rasvainen pitsa, mutta kuitenkin maistuvaa."

pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisleseitä
1 pussi kuivahiivaa
2 dl vettä
1 tl suolaa

kastike:
hyvälaatuista tomaattimurskaa
tuoreita yrttejä
balsamicoa
suolaa
sokeria mustapippuria

täyte:
tomaattia
punasipulia
kalamata-oliiveja
valkosipulia

lopuksi:
rucolaa
- parmesania

Yhdistä jauhot, leseet ja hiiva, sekoita kädenlämpöiseen veteen. Anna kohota. Levitä pellille.

Keitä kastike kiinteäksi. Pyörittele viipaloituja tomaatteja kulhossa sokerissa, balsamicossa ja mustapippurissa (samalla irtoavat ylimääräiset nesteet). Levitä täytteet pohjan päälle. Tee valkosipuliöljyä ja levitä sekin. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Raasta juustosta lastuja. Ripottele pinnalle lastuja ja rucolaa. /A

24.11.2009

Piparikääretorttu!



Tämä rullan väsättiin yhdessä ystävän kanssa, kun haluttiin jotain glögiin sopivaa herkkua. Pelkkä pipari tuntui vähän turhan yksinkertaiselta. Idea tuli Yhteishyvä-lehdestä.

Piparikääretorttu

Pohja:
3 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 tlt rahkaa
1 tlk kuohukermaa
4 piparia
1 dl suklaakastiketta
oman maun mukaan vielä vähän rouhittua tummaa suklaata


Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Sekoita jauhot muna-sokerivaahtoon kevyesti.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunin keskitasolla noin 6 minuuttia 225 asteessa. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota paistopaperi tortun pinnalta. Torttulevyn pitää jäähtyä ennen täyttämistä.

Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon rahka ja suklaakastike. Rouhi piparit karkeiksi muruiksi ja lisää täytteeseen. Levitä jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele väliin vielä suklaarouhe. Rullaa ja anna vetäytyä tunti.

Lämmitä kaveriksi glögiä. /A

18.11.2009

Punaposken punajuuriwokki



Olin ottanut joskus ihanan wokkiohjeen talteen ja tein siitä oman muunnoksen (koska ihan kaikkia raaka-aineita ei ollutkaan kaapissa). "Jos perustaisit kasvisruokaravintolan, tämä ruoka olis sen menyyssä," T kommentoi, kuten kiltin poikaystävän kuuluukin.
Ja samalla katsoimme tietenkin Top Chefiä!

Punajuuriwokki

2 punajuurta suikaloituna
2 isoa porkkanaa suikaloituna
1 iso sipuli
1/2 pakettia maustettua tofua (jonka annoin hetken vielä marinoitua viinietikka-soijakastikkeessa)
tuoretta rakuunaa
soijakastiketta
seesaminsiemeniä

smetanakastike:

pieni purkki smetanaa
1 tl viinietikkaa
hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Paistoin ensin punajuuria ja porkkanoita pannulla, sitten erikseen tofut. Lopuksi yhdistin koko sotkun, maustoin ja lisäsin seesaminsiemenet. /E